Kyläkertomuksia | Page 5

joita h?n t?n??n oli tavannut, ja muita viel? lis?ksi; jokohan uskaltaisi? H?n ei t?t? ennen ollut viel? seuroissa k?ynyt. Mutta kerta ensimm?inen. Mink?t?hden h?n olisi huonompi muita.
Halu veti, mutta pelko esti. Vaan h?n rohkaisi mielt??n. "T?st? raukkuudesta t?ytyy tulla loppu", sanoi h?n, ja astui Haugstadia kohti.
Kun tuli l?hemm?ksi taloa, alkoi pelko kasvaa; h?n pys?htyi usein ja kuunteli. Mutta h?n meni eteenp?in. Raukkuudesta t?ytyi tulla loppu. Jopa h?n viimein oli pihassa. Mutta t??ll? ajatteli h?n hiukkasen viipy? ja katsastaa, keit? sis?ss? oli. Ladon luona h?n seisoi ja kuunteli. Kyll?p? tuo viulu soi kauniisti. Siin? oli sek? itkua ett? iloa, mutta kaikki niin hienoa, niin kevytt? ja niin ihmeellisen luontevaa. H?nelle tuli rajaton halu p??st? tanssimaan. Ja t?n? iltana sen piti tapahtuman. H?n tahtoi olla ilossa mukana. Olipa h?n t?ysik?inen nyt. H?n tahtoi olla mukana, niinkuin toisetkin.
Paljon oli ihmisi? juhlassa. Ne lauloivat ja telmiv?t ja nauroivat. Kaikki olivat iloisia. Ikkunasta h?n n?ki, kuinka ne liehuivat ymp?ri. Hienoa joukkoa siell? oli, kyl?n parasta; heill? ei ollut mit??n h?vett?v??, heill?. Saivat menn? ja tulla niinkuin tahtoivat; ei heille kukaan irvistellyt. Hyv?? sukua he olivat ja kuuluivat kaikki pit?j??sen. Ja kaikilla heill? oli omat tuttavansa. Joka pojalla oli tytt?ns?, joka tyt?ll? poikansa. Kyll? saivat mielin m??rin teuhata ja hyppi? ja polkea jalkaa sek? lattiaan ett? kattoon. Heill? oli siihen oikeus.
Leiv k?vi kerrassaan noloksi. Mit? h?nen oli tekemist? tuolla. Kuka h?nt? kaipasi. Ei h?n tuntenut ei kissaakaan. He vaan pilkkaisivat Musta-?sbj?rnin poikaa, jos h?n uskaltaisi sis??n astua. He kummastelisivat ja mulkoilisivat h?neen ja ilkkuisivat. Tuo kerj?l?ispoika! Tuo onneton! "Semmoisia emme huoli hyv??n seuraamme!" Leiville nousi hiki p??h?n, siin? miss? h?n seisoi, kylm? hiki. H?neen pisti kuin veitsell? joka kerran kuin tyt?t nauroivat. Iloisia he olivat siell?, eiv?t he Leiv Hegglidi? kaivanneet. Poikia seisoi portaalla ja ne puhelivat naisille sis?puolella. Heid?n, miekkoisten, ei tarvinnut naisia paeta, eik? naisten heit?. H?n seisoi ja tuijotti ja kuunteli ja kadehti heit? niin ett? oli v?h?ll? juosta esiin ja ly?d? heit? rammoiksi.
Oli jo ilta. Askelia kuului takaap?in. Sielt? tuli ihmisi?, jotka aikoivat seuraan. Kolme suurta miest? sielt? v??ntyi esiin ja ne olivat jo aivan l?hell? sit? latoa, jonka luona h?n seisoi. Minne h?n nyt menisi? Alkoipa peloittaa; h?n kyykistyi kokoon ja teki itsens? niin pieneksi kuin voi. Mutta ne ?lysiv?t h?net. Tekiv?t pient? naurua ja tulivat suoraan h?nt? kohti. "Mik? sin? olet?" he kysyiv?t. Leiv ei virkkanut niin sanaa, mutta h?n k??ntyi p?in ja antoi korvalle ensimm?ist?, niin ett? h?n sill? kertaa kellahti. Mutta samassa tarttuivat toiset h?neen kiinni, k?sivarsiin kumpikin. "Nyt tulepas esille, mies!" he sanoivat.
* * * * *
Leiv oli jo entisell??n. H?n tiesi, ett? kun voimia koeteltiin, ei tarvinnut h?nen pelj?t?. Eik? ne minua sis??n vie, h?n ajatteli. Yhdell? tempauksella h?n kiskaisi itsens? toisesta irti ja alkoi toisen kanssa tapella. Syntyi tulinen kahakka. Kohta niit? oli kolme yht? vastaan; mutta Leiv piti puoliaan. H?n oli sek? v?kev?mpi ett? notkeampi heit?, ja osasi kieritell? niin ett? he vaan joutuivat toistensa tielle. Ihmisi? tuli ulos; he ker??ntyiv?t ryhmiin ja t?llisteliv?t; eiv?tk? voineet k?sitt??, ken se oli ja mist? t?m? oli alkunsa saanut. Mutta kuinka olikaan, niin joku l?i kamppiin ja silloin Leiv kaatui takaperin. "T?nne apuun nyt, niin saamme h?net esille!" huudettiin. Er?s juoksi luo. Mutta kun h?n aikoi tarttua kiinni, purskahti h?n nauruun. "Ei minun p?ivi?ni, sin?k? se olet?" h?n kysyi. "Kuinka sin? t??ll? makaat? Nouse yl?s ja tule sis??n, niin teet viisaammin. Eth?n sin? ihmisi? pelk??, tied?mm??" Se oli Lasse. Leiv niin ihastui n?hdess??n yhden tuttavan, ett? nousi ja l?hti sis??n heti. Joukko heit? seurasi, j?ljess? ja ymp?rill?; kaikki olivat uteliaita; naurettiin ja leikki? laskettiin; "sinuapa suurellisesti otettiin vastaan!" sanoi Lasse ja nauroi. Viimein he olivat tanssituvassa. Leiv oikaisi itsens? suoraksi ja katsoi ymp?rilleen suurilla kiilt?vill? silmill??n. H?n oli pitempi? joukossa ja harteva, tanakka kuin tammi, rinta paisui korkealle rikkirevityn nutun alla. Silm?t olivat mustat ja s?ikkyiv?t viel? rajusti tappelun j?lkeen; tuuhea tukka riippui paksuissa kiharoissa ja suortuvissa ymp?ri p??n ja niskan, mutta ohauksesta vuoti verta alas pitkin poskea. Melkeinp? ne pelvolla katselivat tuota rajua miest?. Silloin joku huusi: "Se on Musta-?sbj?rnin poika!" Ja samassa kaikki h?net tunsivat. Pois ne h?nest? vet??ntyiv?t, ik??nkuin pelj?ten, ja Leiv j?i seisomaan itsekseen keskelle lattiaa. Lassekin yksin arveli, ett? h?nen t?ytyi seurata noita toisia.
Leiv kalpeni siin? seisoessaan. "Pelk??v?tk? ne, kaikki nuo kelpo pojat?" h?n kysyi; ??ni oli karhea ja tukehtunut, h?n tuskin sen omakseen tunsi. Er?s vastasi: "eip?h?n kaikki liene niin k?rkk??t tappeluun kuin ?sbj?rnin Leiv, joka ei malta odottaa edes siksi kuin sis??n p??see, vaan alkaa jo hurjailla heti kuin talon n?kee". Nurkista kuului tirskuttamista.
Leivin silm?t k?viv?t ilkeiksi; suu v?risi. Vanha Jon Haugstad huomasi sen ja toi ryypyn. "Hss", sanoi h?n, "antaa jo olla. Ja terve taloon Leiv, kun kerran olet tullut; ota ryyppy nyt ja tanssi sitten". "En maista tippaakaan", sanoi Leiv, ja ty?nsi lasin luotaan, ett? laidan yli l?ikkyi, "eik? tarvitse minusta sanoa, ett? kenellek??n v??ryytt? teen, ellei minua