Kuvauksia ja unelmia | Page 8

silmänräpäyksessä makasi hän itse Salikin kuulan lävistämänä
verissään tantereella ja hänen hevosensa laukkasi hillitöntä vauhtia
takaisin yli aavikon: Salik tempasi esiin toisen pistoolinsa. Neljäs
takaa-ajaja näytti epäröivän tuokion. Salikin tarkka silmä ja varma käsi
lennättäisi luodin hänen sydämeensä, ennenkuin hän saattoi toivoakaan
voivansa Salikiin osata. Hän oli kahden vaiheilla. Mutta katso!

Kuohuvana virtana vyöryi vuoristosta lauma sotureita hurjasti huutaen.
Riemuiten ympäröivät he Salik Sardar Khaania ja hänen morsiantansa
ja pian olivat he kaikki kadonneet takaa-ajajan näkyvistä.
Eri suunnilta olivat Ben Hamounin orjat etsineet pakolaisia, mutta
ilman Alheidia he palasivat. Ja Ben Hamoun heittäytyi huoneensa
permannolle repien tukkaansa ja partaansa ja huutaen kerran toisensa
jälkeen:
"Allah on sallinut ryövärien ryöstää elämäni kunnian, ihanan koristeeni!
Jo ensitulevalla uudella kuulla olisi hänet otettu herrani Shahin
haaremiin. Miten mahtavaksi olisinkaan hänen kauttansa voinut tulla,
kuinka kunnioitetuksi! Tyttäreni olisi ollut ihanin herrani naisista. Ja
nyt hän on poissa saavuttamattomissa!"
Nyt lähestyi Alheidin vanha hoitajatar hiljaa Ben Hamounia ja sanoi:
"Herra, jos suvaitsisit kuulla halpaa neuvoani, niin voisit vielä saada
tyttäresi takaisin."
"Olisit häntä vartijoinut!" ärjäsi Ben Hamoun. "Se olisi ollut parempi,
kuin neuvo nyt."
"Oh ho," valitti hoitaja vanhain palvelijain tavallisella äänellä. "Allah
Ben Hamounin järkeä varjelkoon! Eikö minun teidän omasta
käskystänne täytynyt totella häntä, kuin itse Shahin äitiä, ja eikö hän
aina kehottanut minua menemään iltarukoukseen moskeaan? Miten
sitten juuri sinä päivänä olisin jättänyt sitä tekemättä? Mutta jos Ben
Hamoun olisi älykäs, lähettäisi hän minut nyt heti sukulaisensa, kauniin
Zaidan luo, koettaaksensa hänen kauttansa saada Shahia, jonka varjon
Allah aina pienentymättömänä säilyttäköön, lähettämään ryöväreitä
takaa-ajamaan."
Tämä neuvo oli Ben Hamounille mieleen. Hoitaja lähetettiin kahden,
kallis-arvoisia lahjoja kantavan orjattaren kera kauniin Zaidan luo, joka
oli Shahin lempisultanittaria. Koko haaremissa puhkesi ilmoille suuri
suru ja parku, kun Alheidin ryöstö tuli tiedoksi ja vielä, että hän oli
viety aivan pääkaupungin muurien luota. Kun Shahi hetken kuluttua
astui sisään, syöksi kaunis Zaida hiukset hajallaan, itkien ja huutaen

hänelle vastaan, sanoen: "Oi, että minun täytyy näkemän päivän
tällaisen, jolloin moinen häväistys kohtaa herraani, jonka kunnia koko
maailmata valaisee!"
Shahi kysyi, mikä oli hätänä ja Zaida vastasi kiihkein kyynelin: "Eikö
tuskan katkerin neste sydämeni maljaa täyttäisi, kun näen herraani ja
kuningastani näin häväistävän? Katso! Erämaita samoavat rosvot ovat
tänään rohjenneet tunkeutua aina pyhän kaupunkisi porttien edustalle ja
ovat ryöstäneet kotoansa pois sukulaiseni, ihanan Alheidin. Kuningas,
jos saatat sellaisen häväistyksen anteeksi-antaa, niin ellös enään anna
kasvosi loistaa haaremin porttien sisällä, sillä naisesi eivät kyyneliltä
niiden valoa näkisi!" Ja taaskin vuodatti hän kyynelvirran.
Shahin käskystä astui nyt sisälle haaremin katsontamies, Hojar Bashi.
"Kuka oli vasta ryöstetty Alheidi?" kysyi kuningas.
"Oi herra, hän oli ihanin aarre. Palvelijallesi oli onnistunut löytää tämä
jalokivi naisten joukossa ja hän oli jo määrätty sitä ylenpalttista onnea
nauttimaan, että olisi saanut haaremiasi koristaa. Kaunis hän oli, kuin
hohtava täysikuu, ihana, kuni hehkuva aamurusko. Ainoastaan
ensitulevaan uuteen kuuhun saakka aikoi hänen isänsä pitää häntä
luonaan, valmistaaksensa häntä arvokkaasti onneansa
vastaan-ottamaan."
Nyt astui sisälle päävisiiri, jonka Shahi oli kutsuttanut luoksensa.
"Sadratsan," lausui Shahi ankarasti hänelle, "kelvoton palvelija, miksi
et ilmoita minulle, miten pääkaupunkiani häväistään? Rosvot uskaltavat
tunkeutua aina sen porttien edustalle asti."
Sadratsan heittäytyi kasvoillensa maahan, kosketti otsallansa lattiaa ja
sanoi:
"Allah on suuri. Kuninkaan valta kestää ijankaikkisesti. Kukapa voisi
viisaudessa ja tarkkanäköisyydessä hänelle vertoja vetää? Sallikoon
kuningas armonsa auringon paistaa halvan orjansa ylitse, joka on
syönyt tuhkaa ja jonka tarkkaavaisuuden silmä on nukkunut, jotta hän
on velvollisuutensa laiminlyönyt."

"No niin. Jos ennen aamurukouksen julistusta olet tuonut neidon
takaisin ja tuhonnut rohkean rosvon koko joukkoinensa, niin tahdon
sinua armahtaa. Hänen päänsä olkoon oman pääsi lunnaana!"
Pehmeällä, sametinnukkaisella nurmikolla lähteen partaalla lepäsi
Alheidi. Vähän loitompana nukkui tumma sotilasparvi, jota yössä
tuskin näkikään. Kukin makasi satuloidun hevosensa vieressä. Miehistä
valvoi ainoastaan Salik.
"Alheidi, armahin, huomenna saavumme omaisteni luo. Hetken lepo
täytyy minun suoda miehille ja hevosillekin, he eivät muuten kestäisi.
Miten et sitten sinä, hento sulotar, olisi uupunut? Miksi et tahdo uinua?
Ja kuitenkin hennon tuskin pyytää sinua sitä tekemään, sillä enhän
silloin saisi nähdä silmäisi säihkyntää, en kuulla äänesi sulosointua!"
"En saata. Niin outo on mieleni, niin monta ajatusta päässäni risteilee,
enkä kuitenkaan voi ajatella muuta, kuin yhtä, -- että olen sinut
tavannut."
"Kaipaat ehkä kotisi pehmeitä patjoja".
"En koskaan ole levännyt niin pehmeillä patjoilla, kuin tämä nurmi!"
Äkkiä hypähti eräs nukkujista pystyyn, mutta laskeutui heti korva
maata vasten kuuntelemaan. Salik huomasi sen ja tuli tarkkaavaksi.
Mies nousi pian ja tuli Salikin luo.
"Salik Sardar Khaan, etkö kuule hevoskavioiden kopsetta? Onko
sinutkin lumonnut nainen?"
Salikin silmästä sinkosi salama yöhön. "Abbas! Mutta sinuun en tahdo
suuttua!"
Sitten kumartui Salikkin maahan kuuntelemaan. "Näitä hevosia on
monta. Ne ovat varmaankin Shahin lähettämät meitä takaa-ajamaan.
Emme saa saattaa Alheidia vaaraan."
Hän vihelsi. Samassa silmänräpäyksessä olivat miehet ratsujensa

selässä. "Erämaahan, ääneti, varovasti, kuin väijyvä tiikeri, mutta
nopeasti, kuin siivekäs lintu!"
Suhina sävähti kautta vuorten, kiitäviä varjoja vilahti yli tanteren.
Keveitä pilviäkö yli kedon liiteli? Hiljainen yötuuliko se henkäili?
Mutta taivaankansi oli kirkas, tummansininen, eikä liikkunut lehteä
puissa sen lähteen reunalla,