Kuusten juurella | Page 8

se sillaikaa istui pöydällä ja
käsiään räpittäen nauroi sille kummalle. Kun sen ensimäisen
märkyyden ja hiekan avulla oli joka paikasta niin paljon lykätty, että
puhdas puu alkoi luudan jälessä vilkkua, rupesivat Mikko ja Malla taas
kantamaan vettä, ja nukuttelivat lattialle Aunon ja Jertan husatessa
luudallaan. Hölisten meni likainen vesi sillan raosta sillan alla olevaan
syvään hautaan, mutta siitä ei kukaan huolinut, vaikka tulisi vettä
tulvilleen, kunhan vain puhdasta tuli. Ja puhdastapa tulikin! Ei ollut
päivä vielä laskenut, kun pirtti oli niin puhdas, että ihmisten ääni rupesi
helisemään kuin juhlasalissa. Malla oli vielä niin toimekas, että kävi
metsästä katajan lehviä, pienenteli niitä ja ripotteli joka paikkaan
lattialle ja hymyillen sanoi:
-- Laitetaan pirtti ihan kuin juhannukseksi tai helluntaiksi.
Mikonkin mieli tuntui lauhkealta, kun pirtti oli niin kodikkaan
näköinen. Kaikki seinät, laki ja lattia näyttivät ilmaisevan: huomenna
on pyhä! Juuri kuin sen muistutuksesta lähtivät kaikki ilta-askareille
hoitamaan karjaa ja jouduttamaan saunaa kylvettäväksi aikanaan ja
sitten aikanaan joutumaan lauantai-illan rauhaan.
Kun ensimäinen päivä Mäkelässä näin oli päästy iltaan, päivän touhu
sammunut, illallinen syöty ja alettiin laittautua yöteloilleen, rupesi
Malla kertoilemaan miten vanhat ihmiset ovat Mäkelän jättiläiskuusta
pitäneet ihan jumalanaan. He eivät ole lähteneet kalalle, ei metsälle
eikä millekään vesimatkoille käymättä kuuselta neuvoa kysymässä.
Ihan totisena totena on kerrottu, ettei ole matkalla myötäkäymistä, jos
lähtee vasten kuusen tahtoa.
Mikko köllötti jo vuoteellaan, veteli verkalleen pahsaisesta piipustaan
sinisenharmaita tupakansavuja ja kuunteli Mallan tarinoita. Hän oli
kuullut muiltakin samanlaisia kertomuksia.

Kaikki vähän hämmästyivät, kun Mikko hyppäsi vuoteeltaan ja sanoi:
-- Mutta minäpä lähden kuulemaan kuusen puhetta, virkkaako se
minulle mitään, vai pitääkö se vielä vieraana.
Sen sanottuaan hän pisti kengät jalkoihinsa, takin ylleen ja melkein
juosten meni ulos. Auno huusi hänen jälkeensä:
-- Muista vain ettet sen kuusen saarnoja kuuntele kauan! Kylpyihoosi
tarttuu vilu ja saat taudin. Siinä on sitten kylliksi tarinaa.
Mikko ei kuunnellut Aunon varoituksia, vaan meni mustaan yöhön.
Tuokion kuluttua hän jo palasi, kasvot mieluisessa hymyssä, kuin
jotakin hyvää olisi saanut, ja sanoi:
-- Saa nähdä mitä tuo kuusi ennustaa. Kun sen kylkeen painaa korvansa,
niin kuuluu hyvin kiinteätä tuulen tuhinata, ja kun kasvonsa painaa
kuusen kylkeen, niin tuntee sen hieman värisevän, vaikka nyt muuten
on aivan tyyni. Saunan savukin äsken nousi aivan pystyyn, korkeana
kaarena meni tuolla alangolla ja siellä vasta laskeutui siniseksi vaipaksi
alas, tuskin sylen korkeudelle. Kun savu tyynellä ilmalla laskeutuu
sellaiseen lavaan, niin se tavallisesti merkitsee pikaista ilman muutosta,
mutta mitä sitten kuusen tuhina ennustanee tai ennustaneeko mitään.
Sen sanottuaan Mikko otti pöydältä piippunsa, kaivoi siitä porot lieteen,
täytti sen uusilla rouheilla ja sytytettyään laskeutui vuoteensa laidalle
vetelemään savuja.
Nähtyään, että isäntää ei vielä nukuta, sanoi Malla:
-- Missähän nyt tämän talon entinen Esko viuluaan vingutellee! Viime
lauantai-iltana se tässä vielä oli tanssittanut tämän kylän nuoria.
-- Soitolle sitä silloin tanssitaan, kun Eskon soitolle! Sama kuin
porsasta hännästä vetäisi, sanoi Mikko.
-- Elähän sano! virkkoi Mallan vieressä makaava Jertta. -- Eskon
viulusta kun pääsi aina: »Kaakkuri, kaakkuri, harmaja lintu, Hiltulan

toopissa sininen sintu», niin silloin me Tuovilan tyttöjen ja poikain
kanssa jouduttiin lattialle.
-- Sen »kaakkurin» tuo lienee jotenkuten osannut, sanoi Malla. -- Mutta
sen minäkin sanon, että eri sävelet lähtevät Mustalais-Jannen viulusta,
vaikka on mies musta ja vanha eikä ole viulukaan neljänkymmenen
markan maksava, kuten Eskolla. Mutta mitenhän sen maksun lienee
käynyt, velaksi se Esko oli sen Piiraalan Viljamilta saanut, viisi
markkaa sitä oli kaupan aikana maksettu.
-- Kyllä se taisi sen maksaa, sanoi Jertta. -- Jyviä ja perunoita möi Esko
varkain toisista, ja useinpahan se Viljami kävi täällä Eskoa opettamassa
soittamaan. Esko viime aikoina harjoittelikin uskolla. Se lienee
opetellut sitä taitoa pääelinkeinokseen, niin se kuulosti olevan aie.
-- Siellä savottapaikoissa kai sitä sellaista taitoa tarvitaan, sanoi Malla,
-- jos tuota nykyaikana näkyy tarvittavan vaikka missäkin. Mutta
kaikista viheliäisintä elinkeinoa se soitto kuitenkin on. Sen ympärille se
kaikenlainen riettaus kokoontuu... Kun olisivat miehet olleet miehiä,
niin jo kelpaisi tämmöisessä talossa asua. Kolme miestä kuin Viron
sutta, ei kokoa eikä näköä vailla, ja juuri parhaassa iässä työtä
tekemään. Heittäydytään rentuiksi ja ruvetaan uneksimaan puuveitsellä
hopean vuolemista. Siinä on sentään ajatusta!
-- Eipä se ole maailma niin avara talossa-olijalle kuin savotassa, sanoi
Jertta ja painoi päätään tyynyä vasten syvempään. Malla tunsi, että
Jertta haluaa painautua nukkumaan, ja kun ei Mikon ja Aunon
vuoteeltakaan päin virketty mitään, niin Mallakin painoi kasvonsa
päänalusta vasten, vetäisi peitettä hartioilleen ja rupesi odottamaan
unta.
Kello oli kaksi aamusella, kun Mikko heräsi. Ulkoa kuului tuulen
jyrinää ja kuusi tohisi kuin koski. Mikko sytytti tulen lamppuun, sytytti
piippunsakin ja katseli akkunoista ulos. Mallakin valveutui, hyppäsi
kimpoamalla istualleen ja kysyi:
-- Mikä se on tuo jyrinä, tuuliko semmoinen?

-- Tuuli ja tuisku, ihan maankaato, sanoi Mikko ja piippuaan vedellen
meni kartanonpuoleisestakin akkunasta katsomaan.
Sitä se kuusi illalla ennusti.
Sitä vilua se värisi, vaikka oli aivan tyyni eikä edes kovin kylmä
ilmakaan.
-- Voi hyvänen sitä ilmaa! Kuusikin tohisee kuin Pankakoski ja
nurkissa jyrisee kuin ukkonen.
-- Sen näki jo eilen aamulla,