Kuusten juurella | Page 4

lankeaa ostajan omaksi tänäpäivänä.»
Sen sanottuaan hän työnsi kauppakirjan Ledenbergin eteen ja melkein
huudahtaen sanoi:
-- Ei muuta kuin nimiä alle.
Ledenberg ja Mikko olivat ja kirjoittaneet kauppakirjaan nimensä. Kun
Auno kuuli nimensä kauppakirjassa, tiesi hän nimikirjoitustaan
tarvittavan kirjaan ja tahtoi siksi aikaa jättää pienokaisen sylistään
Jertan syliin. Mutta kun oli vieraita talossa, ei pienokainen tahtonut
lähteä Jertalle eikä isälle. Se kääriysi vain syliksi äidin kaulaan ja
puristautui niin lujaan kuin suinkin jaksoi. Kun pienokainen ei tahtonut
äidistä erota, työntyi Auno pienokaisineen pöydän taa ja sanoi:
-- No me yhdessä Matin kanssa kirjoittaa hurautetaan.
Mattikin rauhoittui kun Auno istui pöydän taa. Nojaten olkapäänsä
äidin rintaan se suurilla silmillään katsella remuutteli toisella puolen
pöytää olevia vieraita.
-- Jopa siinä on kaunis lapsi, huudahti Ledenberg. -- Katsohan sinäkin,
Niilo, eikö ole oikein harvinainen.

-- Kyllä siitä kasvaa Mäkelään oikein komea Matti, sanoi konttoristi.
-- Nytpä sitten muuttuu siinä Mäkelässä suku, mietiskeli Mikko. --
Siinä tiedetään Turusen suvun olleen siitä saakka kun ensimäiseen
kekäleeseen on tuli viritetty, ja siitä lienee jo lähes tuhat vuotta. Sen
ensimäisen tulen virittäjän tiedetään olleen kotoisin Turun läänistä, ja
siksi naapurit ovat alkaneet kutsua sitä Turuseksi, ja se on itsekin
henki- ja papinkirjoihin merkityttänyt nimensä Turuseksi. Tähän
päivään asti on siinä Mäkelässä Turusen suku lämmitellyt, mutta
huomenna ei enää, jos vain niiltä Turusen suvun jätteiltä saanee rauhan.
-- Kyllä niiltä saatte hyvänkin rauhan, sanoi Ledenberg. -- Kyllä pojat
kiittävät käteistään, kun kiireimmän kautta pääsevät maailman toiseen
laitaan. Ne haukkuivat ja häiritsivät nimismiestä virkatoimessa ja
sitäpaitsi ovat hävittäneet pantattuja tavaroita. Ovat tappaneet kaikki
lampaat, härän ja lehmänuoren, joitten lihoja ja nahkoja ei löytynyt
mistään. Eikä jyviä yhtään kappaa, vaikka nekin olivat pantattuja.
Nimismies laittoi hakemaan Piiraalan lautamiestä niitä haastamaan
tulevalla viikolla alkaviin käräjiin, mutta heti pojatkin katosivat kuin
suola suureen mereen, vaikka ei siitä nimismiehen hommasta olisi
luullut poikain tietävän mitään.
-- Se Harakkaniemen Kustihan niillä oli korvana, sanoi Jertta. Siellä
Harakkaniemellähän niillä on kätkö. Siellä tapettiin lampaatkin ja sinne
vietiin sonnin ja Tiistikin lihat ja nahat. Jyviä ne lienevät piilottaneet
heinälatoihin ja mihin kaikkeen nuo lienevät panneet.
-- Mutta miksikä ette sitä siellä sanonut? kysyi Ledenberg.
-- Tappaneet olisivat minut, sanoi Jertta alakuloisesti.
-- Mutta mitä siinä sitten oli myytävää, sanoi Mikko arasti ja ääni
hieman värisi, sillä hän arvasi, että nimismies toimittaa ne pojat käräjiin,
ja silloin niistä on pääsemättömissä.
-- Olihan siinä tuo hevonen, neljä lehmää ja heinälatoja niitä kuinka
monta lienee ollutkaan. Yhden niistä minä sain, sanoi Ledenberg.

-- Mutta te saitte parhaan ladon, sanoi Jertta. Siinä alangon ison aukean
ladossa on tosi hyviä heiniä, ne tehtiin parhaalla poutaviikolla, mutta
muissa ladoissa, ainakin muutamissa, on valmista lantaa, kun heinät
sateella märkinä lätkistivät.
-- Sen heinäladon kai te annatte meille? kysyi Auno ystävällisesti
hymyillen.
-- Saattehan sen. Siitä ei tule kiistaa, sanoi Ledenberg reippaasti.
Tähän asti oli Auno kuunnellut puhetta, mutta nyt hän otti kynän ja
kirjoitti nimensä Mikon nimen jälkeen ja hetken silmäiltyään kirjaa
sanoi:
-- Letemper. Minkätähden teitä kutsutaan Lättenperiksi, vaikka
nimenne on Letemperi.
Ledenbergin partaiset kasvot hieman punastuivat, mutta hän virkkoi
kohta:
-- Se kai tulee siitä, että suomalainen talonpoika ei osaa sanoa nimeä,
joka vähänkin vivahtanee vieraaseen kieleen.
-- Kieli ei suju ääntämään pehmeitä kirjaimia, sanoi konttoristi, -- mutta
ei se mitään ole jos Ledenbergistä tulee Lättenperi. Sen meidän
naapurin kauppiaan Belfastin nimen ovat muuttaneet Pölvästiksi ja
meidän viskaali Ståhlista on tehty Tollos. Ja eihän ne kaikki säästä
omiakaan nimiään. Mäkelän emännän on pappi ristinyt Agnetaksi,
mutta se taitaakin nyt olla Auno ja Mäkelän isännän on pappi ristinyt
Mikaeliksi, mutta nyt se on Mikko.
-- Eihän se suomalaisen kieli taida olla solmulle vedettävä, mutta
aikaan sillä kuitenkin tulla nujuutetaan, sanoi Mikko hieman kylmästi.
-- Kyllä silti suomalainen kielellään aikaan tulee, sanoi Ledenberg
ystävällisesti.
Mikko ei ollut kuulevinaan Ledenbergin puhetta, vaan aukaisi

pöytälaatikkonsa ja sanoi: --
-- Taitaa tässä pitää ruveta rahoiksi. Monet vuodet olen tähän kassaan
kitkettänyt siinä ajatuksessa, että kerran saisin pitemmän pöydän alle
jalkani ojentaa. Tämä torpparähjä on semmoisessa kallion kolossa, että
millään mahdilla ei saa tämän viljelyksiä suuremmiksi, ja sitä paitsi
talon isännät eivät anna palstatilaksikaan. Nyt ne puitteet sitten pitänee
särkeä.
Sen sanottuaan Mikko luki pöytään kolmetoista kuulakkaa
satamarkkasta ja sanoi:
-- Siinä se on se, mutta entäs tuo ruuna ja se heinälato.
-- Ruuna maksoi sata kolmekymmentä ja heinälato
seitsemänkymmentäyksi markkaa, yhteensä kaksisataayksi markkaa.
Sillä ne saatte, en tahdo penninkään voittoa, sanoi Ledenberg reippaasti.
Sen kuultuaan Mikko tempasi laatikostaan kaksi satamarkkasta ja
niiden päälle yhden kirkkaan hopeamarkan ja sanoi ylpeästi: -- Tässä
on sekin.
Ledenberg kokosi hymyillen pöydältä rahoja ja sanoi iloisesti:
-- Tässä talossahan on rahaa ihan kuin vuoresta purkaisi.
-- Ei ne ole kassat vuorenlaiset, jotka tukkisavotasta kitkutetaan, sanoi
Mikko, -- ja paljon tarvittaisiin jos mieli päästä edes alkamaan, kun on
puussa pohjat, petäjässä liisteet.
-- Kun meillä on kerran Mäkelä, hevonen ja lehmä, niin ei meiltä
entisen akan sanaan puutu muuta kuin Jumalan armo ja rautakärryjä,
sanoi