Kuuluisia naisia 1 | Page 8

että hän oli hartaasti
uskonnollinen. Hän oli lisäksi uskollinen katolisen kirkon tytär ja
noudatti nöyrästi sen tapoja ja sääntöjä. Tämä hänen kirkollisuutensa ei
kuitenkaan estänyt häntä puoltamasta valtion oikeuksia kirkkoon
nähden. Hän ei sallinut pappien sekaantua maallisiin asioihin, ja hänen
suhteensa paavinistuimeen oli valtiollisista syistä usein kireä. Papiston
kuten aatelistonkin täytyi luopua monesta etuoikeudesta, ja hengellisten
itsensä ottamia oikeuksia vastustettiin ankarasti. Samaten oli keisarinna

kaiken taikauskon vihollinen. Noitatutkinnot poistettiin, ja 24
kirkollista juhlapäivää poistettiin ediktillä v:lta 1754, vaikka
taikauskoinen kansa sitä vastusti. Hän koetti myöskin vähentää
raakuutta ja siveettömyyttä sääntöjen ja asetusten avulla.
Toiselta puolen täytyy myöntää että Maria Teresia oli suvaitsematon
muunuskoisia kohtaan. Etenkin on Pragin juutalaisedikti v:lta 1744
saanut huonon maineen. Hän olisi mieluimmin tahtonut karkoittaa
heidät kokonaan maastaan, mutta siitä hänen täytyi luopua. Eivät
protestantitkaan saavuttaneet tosi vapautta hänen aikanaan, ja luullaan
keisarinnan rippi-isän Pittermannin olleen siihen syypään.
Uskonvapausaate, joka juuri tähän aikaan syntyi, ja jota Maria Teresian
vihollinen Fredrik II niin innokkaasti kannatti, ei koskaan miellyttänyt
häntä, joka pysyi lujana uskossaan ja vanhassa lauseparressa: yksi
valtio, yksi kirkko.
Jättäkäämme kuitenkin tämä hänen hallituksensa varjopuoli ja
puhukaamme hänen suhteestaan opetukseen. Hänellä on siinä kohden
suuret ansionsa. Korkeamman opetuksen järjesti hän etupäässä
kelvollisten virkamiesten kasvattamista varten. Mitään varsinaista
tieteellistä harrastusta ei hänellä koskaan ollut. Siksi oli hän liian
käytännöllinen. Mutta sitä vastoin hän suuresti kunnioitti kaikkea tietoa,
josta suorastaan oli hyötyä elämässä, ja hän auttoi innokkaasti
henkilääkäriään Gerhard van Swieten'iä, joka järjesti uudestaan Wienin
yliopiston, ja joka toi sen lääkeopilliseen tiedekuntaan kukoistusajan.
Maria Teresia lahjoitti rahoja uutta yliopistorakennusta varten, jonka
hän itse vihki 1756. Hänen toimestaan perustettiin akatemia itämaisten
kielten tutkimista varten. Hänen luomiaan on myös se aateliskoulu,
joka hänestä sai nimen Theresianum, ja jota hän anteliaasti avusti
lahjoituksilla. Myöskin alkeiskoulut olivat hänen huolenpitonsa esineitä.
Hän ei suinkaan sokeasti ihaillut jesuiittain opetustapaa ja eräässä
ediktissä v:lta 1752 vastustaa hän useaa väärinkäyttöä, niiden joukossa
kaikkea järjetöntä ulkolukua. Hän aikoi myöskin perustaa realikouluja,
mutta häntä neuvottiin aikeestaan luopumaan.
Hänen kansansivistysharrastuksensa on hänen historiansa kauneimpia
lehtiä. Hänen harrastuksensa perusteena ei ollut ainoastaan yleinen

ihmisrakkaus, vaan vaikuttivat siihen valtiollisetkin syyt. Koska tämä
huolenpito kuuluu hänen loppuhallitukseensa, saamme tilaisuutta palata
siihen.
Maria Teresia ei niin täydellisesti ihaillut ranskalaista sivistystä kuin
useimmat hänen aikalaisensa. Päinvastoin rakasti hän lämpimästi
kieltänsä ja suosi sen kirjallisuutta. Onpa sanottu että hän tahtoi
perustaa saksalaisen akatemiankin ranskalaisen mallin mukaan, mutta
sillä seikalla ei ole todellista perää. Hän ei ollut akatemiain ystävä ja
vastusti ehdottomasti tiedeakatemian perustamista. Kenties oli siihen
syynä hänen jyrkkä vastenmielisyytensä kaikkiin korulauseisiin, joita
sen ajan oppineet seurat usein suosivat. Sitä vastoin antoi hän perustaa
valtioarkiston 1749, vieläkin olemassa oleva Reichs und
Geheime-Archiv Wienissä. Sitä ennen olivat historialliset asiapaperit
olleet hajallaan. Alkuperäinen Westfalin rauhankongressin pöytäkirja
oli esim. myyty lumppukaupassa Wienissä. Bartensteinistä tuli arkiston
johtaja.
Maria Teresia valvoi, kuten jo huomautettiin, kaikkien itävaltalaisten
maitten parasta. Hän työskenteli väsymättä yhdistääkseen valtakunnan
hajanaiset osat keskushallintoa vahvistamalla, ja hän ymmärsi tehdä
oman personallisuutensa täksi todelliseksi yhtenäisyydeksi. Sekä
Wienin asukkaat että kansa Posin ja Scheldenin rannoilla tahi
Karpatein ja Erzgebirgen rinteillä olivat sitä mieltä, että oli onni totella
Maria Teresian lempeää valtikkaa, joskin sieltä täältä toisinaan kuului
tyytymättömiä ääniä.
Unkari oli aina keisarinnan erityisen huolenpidon esineenä. Tämä maa
muodosti 1/3:n koko Itävallasta sekä asukaslukunsa että pinta-alansa
puolesta, mutta siitä huolimatta tuotti se ainoastaan 1/10:n
valtiorahaston tuloista. Paitsi sitä vallitsi siellä enemmän aatelisia
etuoikeuksia ja keskiaikaisia laitoksia kuin useimmissa muissa maissa.
Ei kukaan halunnut hartaammin kuin Maria Teresia parantaa näitä
epäkohtia, mutta Unkarissa oli hänen valtansa, kuten jo olemme
nähneet, tarkasti rajoitettu. Ne surulliset kokemukset, jotka hänellä oli
1741:n valtiopäiviltä uudistuivat vielä suuremmassa määrässä
valtiopäivillä 1751 ja 1764. Maria Teresia oli itse läsnä, hän teki

parhaansa personallisesti voittaakseen ulkonaisille huomionosoituksille
alttiit unkarilaiset, hän perusti heille erityisen ritarikunnan, St Stefanin
ritarikunnan, hän matkusti ympäri maata, rakennutti linnan Pestiin j. n.
e., mutta kaikista näistä yrityksistä ei ollut sanottavasti hyötyä.
Unkarilaiset vakuuttivat mitä nöyrimmin sanoin uskollisuutensa, he
lisäsivät jossakin määrin verojaan, mutta eivät tahtoneet luopua
ainoastakaan etuoikeudesta, vaan jättivät sen sijaan 1764 kokonaista
227 valituskohtaa. Heidän kuningattarensa vetosi turhaan heidän
myötätuntoisuuteensa köyhää väestöä kohtaan. Vuonna 1765 onnistui
Maria Teresian kuitenkin valtiopäiväin myötävaikutuksetta saattaa
voimaan verojärjestelmän, jolla oli suuri merkitys. Hän toimi varsin
viisaasti, kun ei äkkiä pannut toimeen kaikkia niitä parannuksia, jotka
hän huomasi välttämättömiksi. Hänen poikansa Josefin hallitus on
parhaana todisteena siitä. Hän poisti väkivaltaisesti aateliston
etuoikeudet ja toimitti useita hyödyllisiä muutoksia, mutta sillä
seurauksella että vanha viha habsburgeihin heräsi uuteen eloon, ja koko
maa nousi kapinaan. Maria Teresia taasen ei käynyt pitemmälle
parannuksissaan, kuin rauhan ylläpitäminen salli.
Samaa maltillista viisautta noudatti Maria Teresia Alankomaissakin
(Belgiassa), jonka väestö myöskin piti tarkkaa huolta vanhoista
oikeuksistaan. Tämä maa oli saanut kärsiä paljon itävaltalaisen
perintösodan aikana, ja Maria Teresia, joka koetti parantaa sen monia
haavoja, huomasi pian että paras tapa oli jättää maakunta rauhaan ja
ainoastaan suojella sitä hollantilaisten ja ranskalaisten väkivallalta.
Italiassa onnistui hänen sitä vastoin saada aikaan monta parannusta.
Täällä kuten tavallisesti tiesi Maria Teresia saada palvelukseensa kelpo