Kuuluisia naisia 1 | Page 7

syntynyt naiseksi.
Maria Teresia oli suuri kuningatar, mutta kenties olisivat hänen
ominaisuutensa luoneet vielä suuremman kuninkaan. Hän olisi silloin
voinut kantaa aseita oikeuksiaan puolustaessaan ja hän olisi silloin
myöskin saanut toisen kasvatuksen, joka heti olisi tehnyt hänet
kykeneväksi käyttämään suurta teräväjärkisyyttään ja lämmintä
sydäntään maansa parhaaksi. Mutta Kaarlo VI olisi, kuten eräs
englantilainen historioitsija lausuu, »järkyttänyt taivaan ja maan
vakuuttaakseen tyttärensä perintöoikeuden suuriin kuningaskuntiin, ja
samalla oli hän tehnyt voitavansa saadakseen hänet kykenemättömäksi
hallitsemaan näitä alueita». Kenties olisi toisenlaisen kasvatuksen
kautta voitu väittää niitä virheitä, jotka näin ollen kieltämättä haittaavat
hänen hallitustaan, nimittäin jonkunlainen yksipuolinen ulkokultaisuus,
ymmärtämätön kovuus useita väärinkäytöksiä tukahuttaessa ja

intohimoinen niin hyvin viha kuin ihailukin.
Maria Teresian onnistui kuitenkin älyllään ja työkyvyllään suureksi
osaksi korvata se, minkä kasvatus oli laiminlyönyt. Kullakin
ministerillä oli oma viikonpäivänsä, jona hän esitti kuningattarelle
asiansa. Kuningatar luki itse lähettiläittensä tiedonannot ja muiden
virkamiesten kertomukset, niiden joukossa ahkeran v. Bartensteinin
laajat muistiinpanot. Ei tauti eikä huvitukset häntä siitä estäneet. Hän
kirjoitti omakätisesti muistutuksia kaikesta tärkeämmästä, jota hänelle
esitettiin, sekä ne päätökset, joita hänen virkamiestensä tuli seurata.
Nämä muistutukset ennen kaikkea todistavat Maria Teresian suurta
personallista osanottoa niihin merkillisiin toimenpiteisiin, jotka tapaa
hänen hallituskaudellaan. Ne todistavat myöskin, että hän oli lahjakas,
oikeudentuntoinen, velvollisuutensa käsittävä ja hurskas. Hän sanoi
aina ensimmäiseksi rukoilevansa Jumalalta kykyä oikein toimittamaan
tärkeää tehtäväänsä.
Perintöjärjestyssota oli saanut Maria Teresian huomaamaan, että
semmoisten saaliinhimoisten naapurien ympäröimänä ei Itävaltaa
mitenkään voisi pitää koossa ilman vahvaa sotajoukkoa, mutta sitä ei
voinut hankkia rahatta, eikä kylläksi rahaa milloinkaan voisi toimittaa
kumoomatta aateliston veronvapautta, muuttamatta hallintoa ja
parantamatta aatelittomain säätyjen ehtoja. Kaiken tämän piti vahvan
kuninkaanvallan panna toimeen, joka samalla muodostaisi vahvan
keskushallituksen, ja se pitäisi koossa valtakunnan eri osat.
Maria Teresia on omakätisessä kirjoituksessa esittänyt, mitenkä hänen
esi-isänsä heikkoudesta aatelia ja virkamiehiä kohtaan olivat
vahingoittaneet omaansa ja koko maan voimaa, ja hän viittaa samalla
siihen tiehen, jota kulkemalla hän aikoi vahvistaa kuninkaan valtaa.
Hän tosin epäröi rikkoa säätyjen etuoikeuksia, jotka hän oli vannonut
säilyttävänsä, mutta hän pelasti omantuntonsa sillä, että hänen valansa
ainoastaan oli koskenut heidän »oikeudella saamiaan oikeuksia», ja
niihin ei hänen mielestään mitenkään voinut lukea niitä oikeuksia, joita
he hänen edeltäjiensä heikkoudesta olivat saaneet.
Vanhan itävaltalaisen feodaliyksinvallan muodostaminen
uudenaikaiseksi valtioksi, vahvan kuninkaanvallan ja voimakkaan

keskushallituksen avulla, kuvaa lyhyin piirtein Maria Teresian
sisäpolitiikkaa. Hänen hallituskautensa oli siis käänne Itävallan
kehityksessä. Siellä kuten muuallakin oli rajaton yksinvalta välttämätön
porras suurempaan vapauteen ja lailliseen yhdenvertaisuuteen.
Maria Teresia koetti jo Dresdenin rauhanteon jälkeen oppia tuntemaan
maansa asetukset ja varat. Hän käytti apunaan v. Bartensteiniä sekä
kamarikirjuri Koch'ia, joka oli hiljainen, rehellinen mies, eikä
vehkeillyt, mutta ennen kaikkea käytti hän v. Haugewitz'iä. Tämä oli
synnyltään saksilainen, hiukan narrimainen, mutta uuttera ja varustettu
erinomaisella käytännöllisellä liikemiesälyllä. Maria Teresian suuriin
ominaisuuksiin kuului se, että hän tiesi käyttää ja löytää kelvollisia
virkamiehiä ja usein katsomatta sukuperää, vaikka hänen tässä suhteen
oli mahdoton kokonaan hylätä ikivanhat ennakkoluulot.
Haugewitz toimitti sen merkillisen veronjärjestelyehdotuksen, jonka
säädyt pitkän vastustuksen jälkeen, etenkin ala-Itävallan maakuntien
puolelta, lopulta hyväksyivät. Ehdotuksen yksityiskohdat täytyy tässä
jättää sikseen. On ainoastaan mainittava että se melkoisesti paransi
Itävallan tuloja ja puolustuslaitosta, etupäässä sen kautta että aateliston
veronvapaus poistettiin, joka tapahtui Ranskassa vasta suuressa
vallankumouksessa ja Preussissä meidän päivinämme, ja että verot
olivat maksettavat rahassa. Sen sijaan vapautettiin alamaiset muista
tilapäisistä ulosteoista paitsi majoituksista. Maria Teresian käytös
näissä kysymyksissä oli omiaan hankkimaan niille voiton: hän oli
samalla kohtuullinen ja luja. Virkamiehiltään vaati hän kannatusta, ja
eräs hänen uskotuistaan, kreivi Harrach, joka vastusti ehdotusta, joutui
auttamattomasti epäsuosioon. Täten saaduilla rahoilla uudistettiin
itävaltalainen puolustuslaitos ja vanhat väärinkäytöt poistettiin siitä.
Maria Teresia itse seurasi aina harrastuksella sotajoukkoaan ja kävi
usein leireissä ja kasarmeissa.
Sitten parannettiin ja järjestettiin rahavarainhallinto yksityiskohtia
myöten, ja siinä Maria Teresia käytti hyväkseen puolisonsa kokemusta
näissä asioissa.
Myöskin maitten hallinnossa tapahtui erittäin huomattavia muutoksia.
Periaate oli se, että samalla kun koetettiin yhdistää eri maiden hallinnot

mikäli suinkin, koetettiin erottaa hallinnon eri haarat, jotka sitä ennen
olivat jotenkin mielivaltaisesti yhdistetyt. Siten oli ollut olemassa
böhmiläinen ja itävaltalainen kanslia, ja böhmiläinen kansleri oli ollut
melkein yksinvaltias. Tämä kaikki muutettiin. Oikeusasiat annettiin
erityisen viraston haltuun.
Vuosina 1753--66 työskentelivät useat toimikunnat yhteisen
sivilioikeuden toimittamiseksi kaikille saksalaisille maakunnille. N. k.
Codex Theresianus oli tämän työn tulos kuten kaksi vuotta
myöhemmin ilmestyvä rikoslakikin[1]. Mutta jokapäiväistäkin
lainkäyttöä valvottiin tarkemmin kuin siihen asti. Erottamalla
yksityisissä maakunnissa lainkäytön hallinnosta voitiin paremmin pitää
huolta oikeuden noudattamisesta.
[1] Constitutio Criminalis Theresiana.
Kaikenlaiset kuokkavieraat ja tyhjäntoimittajat olivat tietysti
tyytymättömät siihen suurempaan järjestykseen, joka kaikkialla pantiin
toimeen, ja Maria Teresiakin sai osansa siitä kiittämättömyydestä, joka
seuraa parannusten kintereillä, niiden kaikkien kiittämättömyydestä,
joilla oli ollut hyötyä epäjärjestyksestä. »Minä en ole mitään
huomaavinani», kirjoittaa Maria Teresia myöhemmin itse tästä,
»toivossa että viisaammat vähitellen tunnustaisivat kaiken tapahtuneen
vain isänmaan hyväksi, siis vain heidän itsensä hyväksi. En antanut
vanhastaan tutun hälinän pettää itseäni, en myöskään luopunut
aikeestani panna toimeen sitä, mihin Jumalan avulla olin ryhtynyt, sillä
olin varmasti vakuutettu sen oikeudenmukaisuudesta ja
välttämättömyydestä.»
Keisarinna sekaantui kirkollisiinkin asioihin, vaikka ei aina
menestyksellä. Olemme jo maininneet