Kuuluisia naisia 1 | Page 5

Tätä seuraava aika oli synkkä. Baijerin kuuriruhtinas hovinensa
oleskeli Linzissa, Prag sortui, kuuriruhtinasta kunnioitettiin Böhmin
kuninkaana ja pelättiin Wienin puolesta. Maria Teresia pysyi näiden
koettelemusten aikana maltillisena. Frans Stefan matkusti sotajoukon
luo. Maria Teresiaa suretti syvästi, ettei hän terveydentilansa[1] vuoksi
itse voinut armeijaansa johtaa. Kirjeitten kautta kehoittaa hän
kenraalejaan rohkeuteen ja kestäväisyyteen. He älkööt säästäkö
joukkoja eikä maalaisväestöä. »Te sanotte», kirjoittaa hän, »että olen
julma. Se on totta. Mutta tiedän myöskin, että kykenen satakertaisesti
hyvittämään kaiken sen julmuuden, jota nyt sallin Teidän harjoittaa
maani puolustukseksi, ja olen sen tekevä. Mutta nyt suljen sydämeni
säälin tunteilta. -- -- Surkuttelen kaikkien Teidän kohtaloa, jotka

syöksen onnettomuuteen. -- Se on kenties suurin suruni, mutta olette
aina löytävä minussa ainakin kiitollisen sydämen.»
[1] Hänelle syntyi tytär toukokuussa 1742.
Ei se ole uudenaikainen ihmisystävä, joka täten puhuu. Se on ylpeän
Habsburgin suvun ylpeä jälkeläinen. Huomaa kuitenkin
lämminsydämisen personallisuuden kovien sanojen takana, mutta
valtiollista terävänäköisyyttä ei hämmentänyt mikään, hänen
asemassaan sopimaton, tunteellinen herkkämielisyys.
Vaihtelevista sotatapahtumista ja valtiollisista selkkauksista puhumme
lyhyesti. Muistutamme ainoastaan että lokakuulla 1741, kun Saksi
hiljakkoin oli liittynyt Maria Teresian vihollisiin ja Englannin kuningas
Yrjö II peläten kadottavansa kuuriruhtinaskuntansa Hannoverin oli
solminut puoluettomuusliiton Ranskan kanssa, näki Maria Teresia
parhaaksi tehdä aselevon Klein-Schnellendorfissa vaarallisimman
vastustajansa Fredrik II:sen kanssa ja tässä aselevossa tunnustaa hänen
valloittaneensa Schlesian. Hänen oikeuttansa Schlesian omistamiseen
ei kuningatar silloin eikä myöhemminkään tunnustanut, ja hyvillä
perusteilla, sillä niistä viisastelevista todisteista, jotka Fredrik II antoi
lakimiestensä sommitella, todistaakseen perintöoikeuttaan vanhaan
itävaltalaiseen Schlesiaan puuttui kokonaan todellinen pätevyys. Hänen
oikeuttaan Schlesiaan kuvaa paraiten hänen oma lausuntonsa
preussiläiselle ministerille Wienissä: »Jos voimme jotakin saavuttaa
rehellisyydellä, niin olemme rehelliset; jos sitävastoin pettäminen on
välttämätön, niin olkaamme sitten pettureita.»
Niin menetteli Fredrik II. Jo keväällä 1742 rikkoi hän aselevon, ja
hänen voittonsa Czaslaussa vei Maria Teresialta viimeisen toivon
valloittaa takaisin Schlesia, ja hänen täytyi tehdä Fredrikin kanssa
rauha Breslaussa kesäkuulla 1742, jossa Itävalta muodollisesti luovutti
Preussille koko ylä- ja ala-Schlesian sekä Glatzin kreivikunnan ja sai
pitää ainoastaan Teschenin ruhtinaskunnan ja pari läheistä piirikuntaa
ylä-Schlesiaa.
Maria Teresialla oli ollut kovat päivät Pressburgin linnassa ennenkuin
rauhanpäätös tapahtui. Baijerin Kaarlo Albert oli valittu Saksan

keisariksi tammikuulla 1742. Neljännestätoista vuosisadasta alkaen
olivat keisarinkruunua kantaneet ainoastaan habsburgilaiset ja oli
melkein näyttänyt siltä kuin olisi se perinnöllisesti kuulunut tälle
suvulle ja itävaltalaisille maille. Naista ei voinut valita keisariksi, mutta
Maria Teresian hartain toivo niinkuin hänen isänsä tuumien tarkoitus
oli se, että hänen puolisonsa saisi tämän arvon. Se näytti nyt
mahdottomuudelta.
Valonvilahdus Maria Teresian tukalassa asemassa oli, että samaan
aikaan kuin keisarinvaali tapahtui näytti Englanti aikovan luopua
puoluettomuuspolitiikastaan. Englanti ei voinut toimetonna katsella
Itävallan paloittelua. Ranskan ja Espanjan valta olisi siinä tapauksessa
käynyt Euroopan tasapainolle vaaralliseksi. Viimeksi mainitun vallan
kanssa kävi Englanti sitäpaitsi jo jonkun aikaa kestänyttä
siirtomaasotaa. Tämä antoi lisäaihetta Englannille, rauhaa rakastavan
ministeri Walpolen erottua tammikuulla 1742, suorastaan
sekaantumaan mannermaan sotaan. Armeijanosasto lähetettiin
saksalaiseen armeijaan. Vielä suurempiarvoinen oli Englannin
raha-avustus, sillä Maria Teresian raha-asiat olivat mitä
surkuteltavimmassa tilassa.
Englannin apu ja aselepo Fredrik II:sen kanssa saivat v. 1743 voiton
kallistumaan Maria Teresian puoleen. Böhmi valloitettiin uudelleen,
jopa valloitettiin Baijerikin; äskettäin valitun keisarin, joka juuri aikoi
viettää kruunajaisiaan, täytyi paeta, ja kun brittiläis-saksalainen
sotajoukko oli saavuttanut voiton Dettingenin tappelussa lähellä
Aschaffenburgia, ajettiin ranskalaiset kokonaan Reinin taa. Itävalta ja
Englanti saivat myöskin kaksi uutta liittolaista, Sardinian ja Saksin,
Alankomaat lupasivat lähettää apujoukkoja.
Maria Teresia ei ollut koskaan vastoinkäymisissä kadottanut uskoa
asiansa oikeudenmukaisuuteen, ja tämä usko oli ylläpitänyt ja
vahvistanut hänen ja hänen palvelijainsa voimia. Myötäkäymisessä
pysyi hän tyynenä ja arvokkaana, väheksymättä silti niitä vaaroja, jotka
vielä olivat voitettavina. Näinä vuosina oli hän kalliista hinnasta saanut
tutustua eurooppalaisen politiikan petollisuuteen sekä valtakuntansa
moniin sisällisiin puutteisiin. Hän oli väsymätön työssään, ei säästänyt

koskaan itseään ja taisi siten monesti itse oikaista ja rohkaista. Hänen
uskottunaan sisähallinnossa oli yhä edelleen Bartenstein,
ulkopolitiikassa alkoi esiintyä kreivi v. Kaunitz, jonka samalla varma ja
notkea tapa hoitaa valtioviisautta kysyviä asioita herätti Maria Teresian
mieltymystä. Kenraalit ja valtiomiehet toimivat aina yksissä neuvoin
kuningattaren kanssa, jonka hallitsijaluonne yhä selvemmin esiintyi,
samassa määrin kuin hän perehtyi yleisten asiain hoitoon.
Mutta vaikka Maria Teresia käsittikin kaikki ne vaikeudet, jotka vielä
olivat jälellä, voi hän nyt kuitenkin laskea vilkkaan luonteensa
valloilleen. Vuoden 1743:n kuluessa ei hänen hovinsa enää ollut
hiljainen ja synkkä, vaan siellä pidettiin komeita juhlia, etenkin
karuselleja, jota huvitusta kuningatar erityisesti rakasti. Turvatakseen
omistusoikeutensa Böhmiin antoi hän suurella juhlallisuudella kruunata
itsensä Pragissa ja ymmärsi sielläkin voittaa kaikensäätyisten
alamaistensa suosion miellyttävällä käytöksellään.
Fredrik II ei voinut tyhjin toimin katsella Maria Teresian kasvavaa
valtaa. Hän pelkäsi menettävänsä Schlesian ja rikkoi lokakuussa 1743
Breslaun rauhan. Taaskin huolten ja levottomuuden aika. Sota raivosi
vaihtelevalla onnella eri osissa Eurooppaa. V. 1745 tapahtui kuitenkin
seikka, joka painoi vaa'an Maria Teresian eduksi. Keisari Kaarlo VII
kuoli. Hänen poikansa tahtoi ainoastaan saada Itävallalta perintömaansa
Baijerin, ja suostui tekemään erityissovinnon Füssenissä 1745 Fredrik
II teki nyt rauhan Dresdenissä. Yleinen mielipide Saksassa arveli, että
Maria Teresian puoliso oli valittava keisariksi, ja kuuriruhtinaat
valitsivatkin hänet syyskuussa 1745. Fredrik II suostui