Kuuluisia naisia 1 | Page 4

unkarilaiset
rakastavat. Kuningatar ajoi avonaisissa vaunuissa, jalokivien
peittämässä puvussa. Hän oli kalpea, näytti ensin pahastuneelta ja
levottomalta, mutta nähdessään riemuitsevan kansan muuttuivat hänen
kasvonsa jälleen ystävällisiksi ja samalla kunnioitusta herättäviksi,
jommoinen oli hänen ulkomuotonsa. Juhlallisuudet toimitettiin
Martinkirkossa. Unkarin kirkon päämies, kunnianarvoinen vanhus,
kehoitti nuorta kuningatarta hallitsemaan hyvin ja antoi hänen suudella
ristiä. Kuningatar lankesi polvilleen, vannoi selvällä äänellä
hallitsevansa maata lakien mukaan ja ylläpitävänsä oikeutta. Kun hänet
juhlallisesti oli voideltu, puettiin hänen ylleen pyhän Stefanin viitta ja
hänen miekkansa kiinnitettiin kuningattaren vyötäisille. Kun se oli
tehty, veti hän miekan tupesta ja teki kolminkertaisen ristinmerkin
riemuitsevan seurakunnan ylitse. Sitten sai hän kruunun, valtikan ja
omenan, ja istuen valtaistuimella otti hän vastaan uskollisuuden valan
ja häntä nimitettiin »pyhäksi apostoliseksi majesteetiksi». Kaikkialla
kaikui huuto: »vivat domina et rex noster»[1].

[1] »Eläköön hallitsijattaremme ja kuninkaamme.»
Kuninkaallisessa puvussaan kulki Maria Teresia Fransiskanikirkkoon,
jossa hän vanhan tavan mukaan löi pyhän Stefaninritareja; sieltä hän
läksi armeliaiden veljesten kirkolle, jonka edustalle oli tehty lava ja
puettu se Unkarin väreihin, ja siltä vannoi kuningatar kansalle valansa.
Sitten virtasi väki n. k. kuninkaankummulle Tonavan rannalla[1].
Kuningatar astui sen juurella vaunuista ja nousi kalliisti koristetun
hevosen selkään. Hän ajoi täyttä laukkaa kumpua ylös ja heilutti siellä
neljälle ilmansuunnalle pyhän Stefanin miekkaa merkiksi, että hän
puolustaisi ja laajentaisi Unkarin valtaa.
[1] Ihmiskäsin tehty ja hävitetty 1873.
Kaikki juhlamenot oli toimitettu. Loistava kulkue palasi linnaan, jossa
suuri juhla päätti kruunajaiset.
Ihastus nuoreen kuningattareen oli kohoamassa. Hän oli uskollisesti
seurannut vanhoja unkarilaisia tapoja, ja hän oli toimittanut ne kaikki
miehen voimalla ja naisen suloudella.
Maria Teresialle ei tämä päivä ollut pelkkää päivänpaistetta. Häntä
vaivasi se, ettei hänen puolisonsa saanut ottaa osaa juhlallisuuksiin.
Häntä varten ei ollut sijaa juhlamenoissa, ja hän sai ainoastaan
syrjäkaduilta nähdä puolisonsa juhlakulkueen. Vasta juhlan aikana
linnassa esiintyi hän kuningattaren rinnalla.
Maria Teresialla olikin syytä olla liiaksi luottamatta joukkojen
eläköönhuutoihin. Sen osoittivat seuraavien päiväin
valtiopäivätoimitukset. Tingittiin hänen kruunauslahjaansa, ja se
hallinto- ja veronmaksuehdotus, joka esitettiin elok. 30 p:nä 1741, ei
vastannut kuningattaren toiveita, joskohta hänellä ei ollut muuta
neuvoa kuin useimmissa kohdin hyväksyä se.
Sitä suurempi syy oli kuningattarella olla suututtamatta tätä levotonta
kansaa, kun hän oli aikeessa antaa aseet unkarilaisten käsiin ja kutsua
heidät puolustamaan hänen perintöoikeuksiaan. Kaikki hänen
saksalaiset neuvonantajansa kehoittivat häntä luopumaan tuumasta,

joka heidän mielestään oli hyvin vaarallinen. Mutta kuningatar tunsi
ritarillisen ja tunteellisen piirteen unkarilaisten luonteessa ja päätti
käyttää sitä hyväkseen. Neuvoteltuaan eräitten ylimysten kanssa ja
saavutettuaan heidän täydellisen suostumuksensa, kutsui hän
valtiopäiväin jäsenet luokseen linnaan syysk. 11 p:nä. Surupuvussa,
kruunu päässä, puhui hän unkarilaisille, selitti lyhyin piirtein
huolestuttavan asemansa ja lausui, että hän kaikkien hylkäämänä oli
paennut uskollisten ja vanhastaan uljaiksi tunnettujen unkarilaisten luo.
»Me pyydämme säätyjä», lisäsi hän, »tässä suuressa vaarassa, joka
uhkaa omaa itseämme, lapsiamme, kruunua ja valtakuntaa, antamaan
meille viipymättä todellista apua. Minkä me voimme, sen teemme,
palauttaaksemme Unkarin ja sen kansan entisen onnellisen tilan ja sen
nimen loiston. Uskolliset säädyt tulevat tuntemaan armollisen
suosiomme vaikutuksen»[1].
[1] Maria Teresiaa kuvataan tavallisesti pitäen pientä poikaansa
käsivarrella, kun hän puhuu unkarilaisille, mutta on todistettu ettei hän
ollut läsnä.
Puheen loppupuolella joutui Maria Teresia syvän liikutuksen valtaan,
mutta hän voitti sen pian ja näytti »loukkaantuneelta viattomuudelta»
tyynellä arvokkaisuudella kuunnellessaan arkkipiispan puhetta, jossa
tämä lupasi kuningattarelle maan voimat. Maria Teresia oli oikein
käsittänyt unkarilaisten tunteellisen luonteen. Mieltyneenä koko hänen
esiintymistapaansa valtasi heidät syvä ihastus. He unohtivat hetkeksi
kaikki valituksensa ja etuoikeuskiistansa, ja sali kaikui heidän
innokkaista, eläköönhuudoistaan ja lupauksistaan uhrata veri ja henki
kuningattaren puolesta[1]. Se seikka että Maria Teresian saksalaiset
neuvonantajat olivat vastustaneet hänen käytöstään, lisäsi vielä
unkarilaisten ihastusta kuningattareen, samalla kuin he katkerasti
soimasivat saksalaisia. Nämä puolestaan eivät voineet salata
suuttumustaan, ja he arvelivat, »että kuningatar yhtä hyvin olisi voinut
luottaa piruun kuin unkarilaisiin».
[1] »Vitam nostram et sanguinem consecramus», kaikui joka taholta.
Syysk. 13 p:nä määräsivät valtiopäivät, että 30,000 miestä oli
kutsuttava kokoon. Maria Teresia käytti myöskin suotuisaa mielialaa

saadakseen puolisolleen apuhallitsijan arvon. Hän sai sen kuitenkin
oikeastaan vain nimeksi.
Moraalinen vaikutus tästä Maria Teresian esiintymisestä on
arvosteltava hyvin suureksi. Saksalaiset maat huomasivat, ettei
puolustussodan taakka painanut ainoastaan heitä, ulkovallat näkivät,
ettei voinut ottaa lukuun Unkarin kapinaa, ja kaikille sekä ystäville että
vihollisille selvisi, että joskohta Maria Teresia olikin nainen, oli
hänessä päättäväisyyttä ja voimaa, jota ainoastaan harvoin tapaa
miehessä. Aineellinen etu sitävastoin ei tullut olemaan niin
suuriarvoinen, kuin oli toivottu. Suuriherttuan hallitsija-arvo täällä
kuten Itävallassakin oli merkitystä vailla ja juuri Maria Teresian itsensä
asiaan puuttumisen vuoksi, hänen joka oli ollut niin innokas häntä
valituttamaan. Mitä noihin luvattuihin 30,000 mieheen tuli, ei niitä
saatu likimailleenkaan kaikkia kokoon, ja sitä paitsi osottautuivat
unkarilaiset joukot kovin vaikeiksi pitää kurissa, joten heidän apunsa
sodassa tuli olemaan jotenkin mitätön.
Valtiopäiväin loppuajat olivat yhtä myrskyiset kuin alkukin. Kun
kuningatar kiitollisuudesta hyväksyi unkarilaisten 70 artikkelia,
katuivat he, etteivät olleet pyytäneet enempää. Nyt seurasi kiivaita
otteluja. He tahtoivat kumota päätöksen. Mutta kuningatar oli tyyni ja
luja. Hän taisi hillitä puolueet. Yksimielisyys palasi, ja 29 p:nä lokak.
1741 päätti kuningatar itse nämä omituiset valtiopäivät.