Kuuluisia naisia 1 | Page 3

vihollinen. Kun
Belleisle sitten lähetettiin Saksaan ja hän esiintyi ylvästellen Saksan
säätyjen edessä Frankfurt am Mainissa, rupesi Itävallan hovi
aavistamaan, mitä sillä siltä taholta oli odotettavissa, ja katui
hetkeäkään uskoneensa Ranskan rauhan ajatuksia.
Mutta Maria Teresiaa odotti paljoa suurempi pettymys kuin Ranskan
vihollisuus. Wieniin saapui tieto, että Fredrik II ilman sodanjulistusta
oli tunkeutunut puolustusväkeä vailla olevaan Schlesiaan joulukuulla
1740, että hän siellä oli levittänyt kirjelmää, joka käski kansaa
pysymään pelotta, koska muka hän ja Unkarin kuningatar jo olivat
hyvissä väleissä ja neuvottelivat keskenään. Tämä sanoma teki Maria
Teresian rehelliseen luonteeseen haihtumattoman vaikutuksen. Hän oli
luottanut Fredrikin ystävyyden vakuutuksiin, ja hän oli luullut
Fredrikin olevan kiitollisuuden velassa siitä avusta, jota hän
perintöprinssinä oli saanut Wienistä riidellessään isänsä kanssa. Mutta
nyt Fredrik miehitti hänen turvattoman maakuntansa ja yllytti Euroopan
vallat sotaan.
Hänen lähettiläänsä Wienissä, Gotter, esiintyi mitä suurimmalla

julkeudella ja rohkeni pyytää Schlesiaa korvaukseksi siitä, että Fredrik
kannattaisi Maria Teresian perintöoikeutta. Tämä ei aluksi tahtonut
edes nähdä lähettilästä, mutta hänen täytyi vihdoin neuvotella. Hänen
neuvosherransa arvelivat, ettei voinut maksaa kyllin suurta hintaa
Fredrikin arvokkaasta ystävyydestä. Ainoastaan v. Bartenstein oli sitä
mieltä, ettei Maria Teresia saisi näyttää heikkoutta.
Tämä mies oli alhaista sukua ja oli oikeastaan vain salaneuvoston
pöytäkirjuri. Koska hän oli ollut Frans Stefanin vastustajia, oli hän
otaksunut menettävänsä asemansa hallitsijanmuutoksen tapahtuessa,
mutta sen sijaan hänen onnistuikin edellä kaikkia muita voittaa
kuningattaren täydellinen luottamus suuren työkykynsä, syvällisten
historian tietojensa ja valtiotaitonsa vuoksi sekä sillä, että hän koetti
kehoittaa kuningatarta itsetoimintaan, jota vastoin muut virkamiehet
varsin selvään osoittivat tahtovansa johtaa häntä. Maria Teresia
muisteli aina kiitollisuudella tätä puolta v. Bartensteinin luonteessa.
Hänen lujuutensa Fredrik II:sen vaatimuksiin nähden oli täysin
sopusoinnussa Maria Teresian oman ylpeän, habsburgilaisen
näkökannan kanssa. Viimeiseen asti oli perittyä maa-alaa puolustettava.
Maria Teresia pysyi päätöksessään olla luovuttamatta Schlesiaa.
Mahdollisesti olisi hän suostunut luopumaan Alankomaista, mutta
ainoastaan eräillä rajoittavilla ehdoilla.
Mutta Fredrik olikin vain odottanut Maria Teresian kieltävää vastausta
lähestyäkseen Ranskaa. Toukokuulla 1741 solmittiin sitä paitsi liitto
Nymphenburgissa Ranskan, Espanjan ja Baijerin kesken, vaikkakin
Maria Teresia oli osoittanut suurta myötätuntoisuutta viimemainittua
valtaa kohtaan. Hän oli personallisesti neuvotellut Baijerin prinssin
Kaarlo Albertin anopin kanssa ja oli luvannut prinssille Alankomaat ja
osia Italiasta, mutta kaikki myönnytykset olivat turhat.
Englannin lähettiläs Wienissä, Robertson, koetti taivuttaa Maria
Teresiaa rauhantekoon Preussin kanssa, mutta kuningatar ei tahtonut
kuunnella hänen ehdotustaan. Hän epäili Fredrik II:sta siksi paljon ja
arveli, että jos hän tänään pyysi Schlesiaa, voisi hän huomenna pyytää
myöskin Böhmiä. Frans Stefankaan ei uskaltanut kosketella sitä kieltä.
Sotaa siis ei voinut välttää. Fredrikin esimerkkiä noudattaen tarttuivat

pian Baijeri ja Ranskakin aseisiin. Ranskalais-baijerilainen sotajoukko
Kaarlo Albertin johtamana hyökkäsi Passauhun heinäkuun 21 p:nä
1741 ja valloitti myöskin Linzin. Maria Teresian asema oli nyt
sellainen, että hän oli mielestään pakoitettu tarjoamaan Fredrikille osaa
Schlesiasta, mutta Fredrik hylkäsi tarjoumuksen ja yhtyi
Nymphenburgin liittoon syyskuulla 1741.
Nyt olivat hyvät neuvot kalliit. Muutamia vapaajoukkoja oli järjestetty
ja kaikkiin mahdollisiin puolustusvarustuksiin ryhdytty. Saksalaisilta
alueilta ei kuitenkaan voinut toivoa paljoa apua, elleivät unkarilaisetkin
suostuneet osaa ottamaan. Eräs unkarilainen isänmaanystävä ja
uskollinen habsburgilainen, Johan Palffy, kehoitti unkarilaisia
ryhtymään toimeen, mutta arveltiin että todellista apua ei kyetty
toimittamaan ilman valtiopäiväin kannatusta, vaikka samalla pelättiin
niiden usein hyvinkin myrskyisiä istunnoita.
Toukokuun 18 p:nä 1741 oli avattu valtiopäivät Pressburgissa, ja Maria
Teresia oli matkustanut sinne voidakseen personallisesti vaikuttaa
säätyjen päätökseen. Hän koetti parhaansa mukaan heti saavuttaa
unkarilaisten mieltymystä. Heidän rakkautensa vaakunaan ja
kansallisväreihin oli yleisesti tunnettu, jonka vuoksi laiva, joka kuletti
Maria Teresiaa pitkin Tonavaa, ja myöskin laivaväki, oli puettu
punaiseen, vihreään ja valkoiseen. Hän nousi maalle rajalla, johon
tilaisuutta varten oli pystytetty teltta, 1/2 tunnin matkan päässä
Pressburgista. Piispat kalliisti koristetuissa vaunuissaan, ylimykset
ratsain loistavissa puvuissaan olivat häntä vastassa, ja iltapäivällä kesäk.
20:tenä kulki Maria Teresia juhlasaatossa Unkarin pääkaupunkiin.
Unkarilaisessa puvussa, sinisiä ja keltaisia kukkia valkealla pohjalla,
ajoi hän riemuitsevan kansanjoukon keskellä avonaisissa roomalaisissa
voittovaunuissa. Jo seuraavana päivänä jätti hän säädyille
kuninkaallisen esityksensä. Hän lopetti latinalaisen puheensa
toivomuksella, että hänestä tulisi unkarilaisille hallitsijan ohella
todellinen äiti.
Mutta hänen ehdotuksensa ei lainkaan miellyttänyt unkarilaisia. He
olivat jo ennen hänen tuloaan määränneet vaatimuksensa. Muun
muassa tahtoivat he, että aateliston täydellinen veronvapaus

vahvistettaisiin, ettei Unkaria hallittaisi niinkuin muita maita,
varakuninkaan virka ei koskaan jäisi avoimeksi, kaikki unkarilaiset
virat annettaisiin unkarilaisille ja Sibenbürgiä pidettäisiin unkarilaisena
maakuntana y. m. määräyksiä, joista useimmat olivat vanhoja
riitakysymyksiä. Maria Teresia nimitti heti uskollisen Palffyn
varakuninkaaksi, mutta ei myöntynyt mielellään muissa kohdin.
Kiihko ja levottomuudet unkarilaisilla valtiopäivillä olivat aina
arvelluttavat ja tällä kertaa oli asian laita tavallista pahempi. Meteli
muistutti puolalaisia valtiopäiviä. Etenkin unkarilainen alahuone n. k.
Ständertafel, jonka muodosti vähäaateli, oli hyvin hillitön. Ylähuone oli
taipuvampi mukautumaan Maria Teresian toivomuksiin. Sen jäsenet
joutuivat lähemmin tekemisiin kuningattaren kanssa, ja hän taisi
monenlaisten suosionosoitusten kautta voittaa heidät puolelleen.
Pidettiin viisaimpana lykätä useat riitakohdat ratkaistaviksi
kruunauksen jälkeen, joka vietettiin kesäk. 25 p:nä, kun pitkien
neuvottelujen jälkeen oli sovittu valan muodosta.
Kruunaus oli sunnuntaipäivänä, paljon väkeä oli liikkeellä, suuret
joukot aatelisia valtakunnan kaikista osista, koreita pukuja, kultaa,
hopeaa, koruompeluja, kaikki se häikäisevä väriloisto, jota