Kuninkaan-alut | Page 6

hänen
asiaansa; -- se tekee hänet vihaiseksi. -- Kuka se laamanni on, joka nyt
puhuu?
MARGARETA. Se on Gunnar Grjonbak.
RAGNHILD ROUVA. Onko hän jaarlin puolella?
MARGARETA. Ei, kyllä hän on kuninkaan miehiä --
RAGNHILD ROUVA (katsoo häneen). Kenen miehiä sinä sanot?
MARGARETA. Hookon Hookoninpojan.
RAGNHILD ROUVA (katsoo ulos hetken päästä). Missä Guthorm
Ingenpoika istuu, -- en näe häntä.
MARGARETA. Miestensä takana, tuolla alimpana, -- pitkässä viitassa.
RAGNHILD ROUVA. Niin tuolla.

MARGARETA. Hän näyttää ikäänkuin häpeävän --
RAGNHILD ROUVA. Niin, äitinsä puolesta.
MARGARETA. Niin ei tehnyt Hookon.
RAGNHILD ROUVA. Kuka nyt puhuu?
MARGARETA (katsoo ulos). Tord Skolle, Ranafylkin laamanni.
RAGNHILD ROUVA. Onko hän jaarlin miehiä?
MARGARETA. Ei, -- Hookonin.
RAGNHILD ROUVA. Kuinka järkähtämättömänä jaarli istuu ja
kuuntelee.
MARGARETA. Hookon näyttää hiljaiselta, -- mutta kuitenkin
voimakkaalta, (elävästi.) Jos tässä seisoisi kaukaisilta mailta tullut mies,
niin hän tuntisi ne kaksi noiden tuhansien toisten joukosta.
RAGNHILD ROUVA. Katso, Margareta; Dagfinn Bonde asettaa esiin
kullatun tuolin Hookonille.
MARGARETA. Pool Flida asettaa samankaltaisen jaarlin taa --
RAGNHILD ROUVA. Hookonin miehet tahtovat sen estää!
MARGARETA. Jaarli pitää kiinni tuolista --!
RAGNHILD ROUVA. Hookon puhuu vihaisesti hänelle -- (pakenee
kirkaisten akkunasta.) Oi Jesus Kristus! Näitkös silmät -- ja
hymyilemisen --! Ei, se ei ollut jaarli!
MARGARETA (joka pelvolla on seurannut häntä). Ei se ollut
Hookonikaan! Ei jaarli eikä Hookon.
SIGRID (akkunassa). Oi kurjaa, kurjaa!

MARGARETA. Sigrid!
RAGNHILD ROUVA. Oletkos sinä täällä!
SIGRID. Niin alhaista polkua täytyy heidän käydä, kiivetäksensä ylös
kuninkaan istuimelle.
MARGARETA. Oi, rukoile meidän kanssamme, että kaikki kääntyisi
paraaksi.
RAGNHILD ROUVA (vaaleana ja peljästyneenä Sigridille). Näitkös
hänet --? Näitkös minun isäntäni --? Silmät ja hymyilemisen, -- en olisi
häntä tuntenut!
SIGRID. Oliko hän Sigurd Ribbungin näköinen!
RAGNHILD ROUVA (hiljaa). Oli, hän oli Sigurd Ribbungin
näköinen!
SIGRID. Hymyilikö hän niinkuin Sigurd?
RAGNHILD ROUVA. Niin juuri!
SIGRID. Silloin tulee meidän kaikkien rukoilla!
RAGNHILD ROUVA (epätoivon voimalla). Jaarlin täytyy tulla
valituksi kuninkaaksi! Hänen sielunsa turmeltuu, jollei hän tule maan
ylimmäiseksi mieheksi!
SIGRID (voimakkaammin). Siis tulee meidän kaikkien rukoilla!
RAGNHILD ROUVA. Hiljaa, mitä se on! (akkunassa.) Mikä huuto!
Kaikki miehet ovat nousseet; kaikki liput ja sotamerkit liehuvat
tuulessa.
SIGRID (tarttuu hänen käsivarteensa). Rukoile, vaimo! Rukoile
isäntäsi edestä!
RAGNHILD ROUVA. Niin, pyhä Olavi, suo hänelle kaikki valta tässä

maassa!
SIGRID (raivoisasti). Ei, -- ei ollenkaan! Muutoin hän ei pelastu!
RAGNHILD ROUVA. Hänen täytyy saada valta. Kaikki hyvä hänessä
itää ja hedelmöi, jos hän sen saa. -- Katso ulos, Margareta! Kuuntele
tarkkaan! (peräytyy askeleen taapäin.) Kaikki kohottavat kätensä
valaan!
MARGARETA (kuuntelee akkunassa).
RAGNHILD ROUVA. Jumala ja pyhä Olavi, ketä se tarkoittaa?
SIGRID. Rukoile!
MARGARETA (kuuntelee ja käskee kohottamalla kätensä
vaikenemaan).
RAGNHILD ROUVA (hetken päästä). Puhu!
(Keräjäkentältä kuuluu kova torvien toitotus.)
RAGNHILD ROUVA. Jumala ja pyhä Olavi, ketä se tarkoitti? (lyhyt
äänettömyys.)
MARGARETA (kääntää päänsä ja sanoo). Nyt he ottivat Hookon
Hookoninpojan kuninkaaksi.
(Kuninkaansaaton soitto alkaa kuulua, ensin hiljemmin, sitten yhä
lähemmältä. Ragnhild rouva turvautuu itkien Sigridiin, joka vie hänet
ulos oikealle. Margareta jää liikkumattomana nojaamaan akkunan
pieleen. Kuninkaan hovipojat aukaisevat suuret ovet; näky on vapaa
valtasaliin, jonka keräjäkentältä tuleva saatto vähitellen täyttää.)
HOOKON (kääntyy ovessa Iivari Bodden puoleen). Tuo mulle kynä ja
vahaa ja silkkiä, -- pergamenttia on minulla täällä sisällä. (Menee hyvin
liikutettuna pöydän luo ja laskee muutamia pergamenttikääryjä esille.)
Margareta, nyt olen kuningas!

MARGARETA. Minä tervehdän herraani ja kuningastani.
HOOKON. Kiitos! -- (katsoo häneen ja ottaa häntä kädestä.) Suokaa
anteeksi; minä en tullut ajatelleeksi, että se varmaan loukkaa teitä.
MARGARETA (vetää kätensä pois). Ei se minua loukannut; -- Te
olette varmaan kuninkaaksi syntynyt.
HOOKON (elävästi) Niin eikö täydy jokaisen niin sanoa joka muistaa,
kuinka ihmeellisesti Jumala ja kaikki pyhät ovat minut pelastaneet
kaikesta pahasta? Vuoden vanhana kantoivat Birkebeinit minut vuorten
yli pakkasessa ja pahassa säässä ja niitten keskeltä, jotka minun
henkeäni vainosivat. Nidarosissa pääsin minä eheänä Baglein käsistä,
silloin kuin he polttivat kaupungin ja surmasivat niin monta meidän
puoluelaistamme, ja kuin Inge kuningas itse hädintuskin pelastui
laivalle kiipeämällä ankkuriköyttä ylös.
MARGARETA. Te olet kokenut kovan kasvatuksen.
HOOKON (katsoo häneen tarkasti). Minusta tuntuu nyt, että te olisitte
voinut sitä huojentaa.
MARGARETA. Minäkö?
HOOKON. Te olisitte voinut olla minulle hyvä kasvatussisar niinä
vuosina, jolloin yhdessä kasvoimme.
MARGARETA. Mutta niin ei käynyt.
HOOKON. Niin, -- niin ei käynyt; -- me katselimme toiseemme,
kumpikin nurkastansa, mutta harvoin me puhuttelimme toisiamme --
(kärsimättömästi.) mihinkä hän jäi! (Iivari Bodde tulee kirjoitusneuvot
kädessä.). Siinäkös olet; anna tänne!
(Hookon istuu pöytään ja kirjoittaa. Vähän jälkeen tulee Skule jaarli
sisään, sitten Dagfinn Bonde. Nikolaus piispa ja Vegard Væradalin
herra.)
HOOKON (katsoo ylös ja laskee kynän). Herra jaarli, tiedättekö mitä

kirjoitan? (jaarli lähestyy.) Minä kirjoitan äidilleni; minä kiitän häntä
kaikesta hyvästä ja annan hänelle tuhat suudelmaa -- kirjeessä,
ymmärrättehän. Hän tulee lähetettäväksi itäkulmalle Borgasysseliin,
jossa hän saa asua kaikessa kuninkaallisessa kunniassa.
SKULE JAARLI. Te ette tahdo pitää häntä kuninkaan kartanossa?
HOOKON. Hän on minulle liian rakas, jaarli; -- kuningas ei saa pitää
luonansa ketään, joka on hänelle liian rakas, kuninkaan täytyy toimia
kädet vapaina, olla yksinänsä, eikä ohjattuna, viekoteltuna. Täällä
Norjassa on niin paljon