Kuningas Lear | Page 7

Niinkö ei aasi huomaisi, milloin rattaat vetävät hevosta! -- Hei
Jaana, sua lemmin!
LEAR. Ken täällä tuntee mun? Tää Lear ei ole. Lear näinkö käy? näin
puhuu? Missä silmät? Sen mieli heikko on, tai horroksissa Sen aistit. --
Valveill' olenko? En suinkaan. -- Ken sanoa voi mulle, ken ma olen?
NARRI. Learin kuvajainen.
LEAR. Tahtoisin tietää sen; sillä kuninkuudestani, tiedostani ja älystäni
päättäin voisin tulla siihen petolliseen luuloon, että mulla on tyttäriä.
NARRI. Jotka tahtovat sinusta tehdä kuuliaisen isän.
LEAR. Nimenne, kaunis daami?
GONERIL. Hyvä herra, Tuo ihmetys se liiaks muistuttaapi Muist'
uusist' ilveistänne. Pyydän teitä, Käsittäkää mua oikein: arvokas te Ja
vanha oletten, myös viisas olkaa. Tääll' ompi teillä sata ratsumiestä,
Rietasta, hurjaa renttukansaa, joka Hovimme tahraa tavoillaan ja
krouviks Sen tekee; haureus sen ja juopumus Pikemmin nais- tai
viinapaikaks leimaa Kuin siivoks linnaks. Häpykin jo huutaa Apua
joutuun. Tehkää siis sen mieliks, Jok' itse muuten ottaa, mitä pyytää:
Vähentäkäätte hiukan joukkoanne, Ja mikä jää, moist' olkoon kansaa,
joka Ikäänne soveltuu ja teidät tuntee Ja itsensä.
LEAR. Pirut ja helvetit! -- Hevoset valmiiks! Kokoon seurueeni! --
Äpärä kelvoton, min' en sua häiri; Mull' yks on tytär vielä.
GONERIL. Väkeäni Te pieksette, ja irstas joukkionne Se paremmiltaan
vaatii palvelusta.
(Albanian herttua tulee.)
LEAR. Voi sitä, joka liian myöhään killuu! (Albanialle.) Te täällä?
Tääkö tahtonne? vai mitä? -- Hevoset valmiiks! Kiittämättömyys, Sa
marmor-sydäminen perkele, Sa merihirviötä julmemp' olet, Kun

lapsess' ilmestyt sä!
ALBANIAN HERTTUA. Malttukaatte.
LEAR (Gonerilille.) Kirottu korpikotka, valhettelet! Väkeni valiot' on,
kelpo kansaa, Mi pienimmätkin tehtävänsä tuntee, Ja huolell' ankaralla
säilyttääpi Nimensä arvon. -- Vika pienen pieni, Kuink' inhalt' oi,
Cordeliassa näytit! Kuin kipukone luontoni sa väänsit Sijoiltaan,
rinnast' imit kaiken lemmen Ja sijaan sapen toit. Oi, Lear, Lear, Lear!
(Lyö otsaansa.) Ovea lyö, jok' ulos järkes päästi Ja sisään hulluuden! --
Pois, väki menkää!
ALBANIAN HERTTUA. Viaton olen; mielenliikuntoonne En syytä
tiedä.
LEAR. Voi niin olla. -- Kuule, Oi luonto! kuule, jumalatar kallis!
Peräytä päätökses, jos oli aikees Tuo mato hedelmälliseksi saattaa! Tee
hänen kohtuns' sikiöttömaksi! Pois siitysneuvot kuivaa! Älköön
koskaan Häväisty ruumiins' synnyttäkö lasta Hänelle kunniaks! Vaan
siittää hänen Jos täytyy, vihan laps luo, suo sen elää Inhaksi,
luonnottomaks tuskaks hälle! Se hänen nuoreen otsaans' uurteet
syököön, Ja poskiin purkoon itkun virranjuovat, Kaikk' äidin työt ja
vaivat palkitkoon se Ivalla, lasteella, ett' tuta sais hän, Kuin katkerampi
käärmeenkielen haavaa On kiittämätön laps. -- Pois, pois!
(Lähtee.)
ALBANIAN HERTTUA. Ikuiset jumalat! mit' ompi tämä?
GONERIL. Ei maksa vaivaa tiedustella syitä, Vaan antaa hänen
hourehensa mennä Löyhyyden viemää tietä.
(Lear palajaa)
LEAR. Kuin? Miestä viisikymment' yhtä haavaa? Kahdessa viikossa?
ALBANIAN HERTTUA. Mit' ompi tämä?
LEAR. Saat kuulla. -- Elo ja surma! (Gonerilille.) Häpeen että Noin

järkyttää sa miehuuttani saatat, Ett' itku kuuma vastoin tahtoani Sun
tähtes vuotaa. Rutto sinut vieköön! Kuolettavaiset isän kiron haavat
Luus, lihas syökööt! -- Vanha houkko silmä, Jos tätä vielä itket, pois
sun revin Ja heitto-vesines sun kostukkeeksi Savehen viskaan. -- Onko
näiks siis tullut? No, olkoon vaan! Yks tytär mull' on vielä, Jok' on, sen
takaan, lempeä ja hellä; Kun tekos kuulee hän, niin kynsillänsä Hän
suden-naamas nylkee. Saatpa nähdä, Ett' otan jälleen hahmon, jonka
luulit Mun heittäneen jo ijäks; saat, sen vannon.
(Lear, Kent ja seuralaiset lähtevät.)
GONERIL. Tuon huomasitteko?
ALBANIAN HERTTUA. Niin suuresti kuin teitä rakastankin, Noin
puoltomielinen en olla voi --
GONERIL. Rauhoittukaa, ma pyydän. -- Oswald, hoi! -- (Narrille.) Sa
konna, et vaan narri, herraas seuraa.
NARRI. Setä Lear! setä Lear! varro ja ota mukaasi narri.
Ketun kun sais permehen, Ja tytär tuommoinen, Ne sopis hirtehen, Ja
nuoraks päähinen; Ja narri se jälkehen.
(Lähtee.)
GONERIL. Häll' älykkäät on tuumat. -- Sata miestä! Varovaa, viisast'
antaa hänen pitää Aseissa sata miestä! Näin jos saa hän Mink' oikun,
unen, houreen, kiusan, harmin, Hän hulluntöissään noiden voimaan
luottaa Ja hengestämme määrää. -- Oswald!
ALBANIAN HERTTUA. Liiaks' Sa pelkäät.
GONERIL. Parempi kuin luottaa liiaks. Ma ennen estän pelkoa, kuin
itse Pelosta estyn. Niin, tuon miehen tunnen. Mit' on hän lausunut, teen
siskon tiedoks. Jos häntä ruokkii hän ja sataa miestä, Kun älyttömäks
näytin sen, -- (Oswald tulee.) No, Oswald! Kirjoititko jo siskolleni
kirjeen?

OSWALD. Kirjoitin, rouva.
GONERIL. Nyt seuraa hanki vaan, ja ratsun selkään. Selitä pelon
aiheet kaikki hälle Ja lisää omastakin päästäs syitä, Jotk' oikein tepsii.
Lähde nyt, ja joutuun Takaisin riennä. (Oswald lähtee.) Ei, ei, puolisoni,
Tuot' äitelää ja lauhaa käytöstänne En juuri laita, mutta -- suokaa
anteeks -- Teiss' enemmän saa moitett' älyn puute Kuin kiitosta tuo
haittaavainen hellyys.
ALBANIAN HERTTUA. Kuin kauas näkös kannattaa, en tiedä, -- Mut
hyvä aina korjaamist' ei siedä.
GONERIL. Ei, mutta --
ALBANIAN HERTTUA. Niin, niin, mutta -- loppu.
(Lähtevät.)

Viides kohtaus.
Sama paikka. (Lear, Kent ja narri tulevat.)
LEAR. Vie edeltäpäin Glosteriin tämä kirje. Siitä, mitä tiedät, älä
tyttärelleni kerro rahtuakaan muuta, kuin mitä hän itse kirjeen johdosta
kysyy. Jos et hyvin riennä, olen minä siellä ennen sinua.
KENTIN KREIVI. En silmiäni ummista, ennenkuin olen kirjeenne