Kuningas Lear arolla | Page 8

velvollisuutensa! Enh?n min? en?? kauan ole heid?n vastuksinaan. Ei se kuolema kyl?ss? ole, omalla, kynnyksell? se istuu."
-- "Kuolema on Herran k?dess?", vastasi ?itini, "ja kyll?h?n se heid?n velvollisuutensa on. Mutta suo anteeksi, Martin Petrovitsh, jos sanon suoraan: vanhin tytt?resi Anna on ylpe? rouva, se on tunnettu asia, ja sutenapa tuo katsoo nuorempikin..."
-- "Natalia Niholajewna!" keskeytti Harlow. "Johan te nyt! Ett?k? he?... Minun tytt?reni?... Ja ett?k? min?... Ett?k? he eiv?t olisi kuuliaisia? Eiv?th?n he ole unissaankaan... Vastaan panna, niink?? Ja ket??... Omaa is??ns?... Sit?k? uskallettaisi? Ent?s is?n kirous? Pianhan se on tehty! Koko el?m?n ik?ns? ovat el?neet pelvossa ja vavistuksessa ja nyt yht'?kki?!... Herra Jumala!"
Harlow rupesi yskim??n ja k?hisem??n.
-- "No no", kiirehti ?itini lohduttamaan, "min? n?et en vaan ymm?rr? sit?, miksik? sin? nyt jo aiot jakaa pes?n. Saisivathan he sen per?st?kin p?in. Synkk?mielisyyden puuskaa lienee koko homma."
-- "Hyv? rouva!" vastasi v?h?n n?rk?styneen? Harlow. "Kyll?p? tuli teille tuosta synkk?mielisyydest?kin koko keppihevonen. T?ss? on kukaties korkeammat voimat vaikuttamassa, mutta te vaan sit? synkk?mielisyytt? jankutatte. Siit? syyst? olen min? kaiken t?m?n p??tt?nyt, ett? jo el?iss?ni tahdon s??t?? kelle mit?kin tulee, ja mink? min? kullekin lahjoitan, sen p??lle se olkoon is?nt?, ja olkoon kiitollinen ja tehk??n teht?v?ns?, ja niinkuin is? ja hyv?ntekij? sen m??r?nnyt on, niin h?nen suuresta armostansa..."
??ni katkesi Harlow'ilta j?lleen.
-- "No ?l?h?n nyt kiivastu h?nest?, veikkonen", keskeytti h?net ?iti; "muutoin saattaa se musta varsa todellakin tulla --"
-- "Voi voi, Natalia Niholajewna, ?lk?? te puhuko minulle siit? varsasta!" huokasi Harlow. "Kuolema se minua kutsumassa k?vi. J??k?? hyv?sti! Teit?, nuori herra, on minulla kunnia odottaa meille ylihuomenna."
Martin Petrovitsh l?ksi ulos. ?itini katsoi h?nen j?lkeens? ja py?ritti merkitsev?sti p??t?ns?.
-- "Ei tuo tied? hyv??", jupisi h?n, "ei tied? hyv??! Huomasitkos", virkkoi h?n sitten, k??ntyen minuun, "huomasitkos kuinka h?n puhuessaan sirristeli silmi??n niinkuin aurinkoon olisi katsonut. Tuo on huono merkki, muista se. Semmoisella ihmisell? on huoli syd?mmess? ja huono onni h?nt? uhkaa. L?hde nyt ylihuomenna sinne ja ota mukaasi Vikenti Osipovitsh ja Souvenir."

XI.
M??r?ttyn? p?iv?n? ajoivat portaittemme eteen meid?n suuret nelj?n-istuttavat perhevaunut, kuusi tummanruskeata hevosta edess?, ja harmaapartainen paksu "hovikuski" Alekseitsh ohjaksissa. Toimen t?rkeys, johon Harlow nyt aikoi ryhty?, ja h?nen juhlalliset kutsunsa olivat vaikuttaneet ?itiini. H?n oli itse m??r?nnyt otettavaksi juuri n?m? ainoastaan erin-omaisissa tiloissa k?ytetyt vaunut ja k?ski Souvenir'in ja minun pukeutua juhlapukuun: h?n tahtoi n?ht?v?sti kunnioittaa suosikkiansa. Kvitsinski -- h?n k?vi muutoinkin aina frakissa ja valkoisessa kaulaliinassa.
Souvenir r?k?tti koko matkan kuin harakka, nauraa kihitteli v?liin ja puheli siit? tokko lanko muka h?nelle mit??n antaa, samassa sanoen h?nt? tontuksi ja marakatiksi. Kvitsinskilt?, totiselta ja ?k?iselt? miehelt?, loppui viimein k?rsimys.
-- "Ett? te kehtaatte", sanoi h?n selv?ll? puolalaisella murteellaan, "puhua tuommoista joutavaa? Ja onko sit? nyt aivan mahdoton istua hiljaa ilman tuollaisia 'per?ti sangen tarpeettomia' (h?nen lempisanansa) jaarituksia?"
-- "No siinpaikaspa te nyt rupesittekin", jupisi Souvenir harmissaan ja k??nsi kierot silm?ns? vaunujen akkunaan.
Ei kulunut nelj?nnestuntiakaan, tasan vet?v?t hevoset olivat tuskin k?yneet m?rjiksi uusien hienojen valjashihnain alta, niin jo n?kyi Harlow'in hovi. Selk?selj?lleen avatusta portista ajoivat vaunumme pihaan: pikkurainen eturatsastaja, jonka jalat tuskin ulottuivat puoliv?liin hevosen kylki?, huudahti viel? kerran lapsen-??nell?, hyp?ht?en pehmoisella satulalla, vanhan Alekseitsh'in kyyn?rp??t vet?ytyiv?t taaksep?in ja samassa kohosivat, kuului vakainen tpruu, ja vaunut pys?htyiv?t. Koiria ei tullut haukunnalla meit? vastaan: minne lienev?t joutuneet pihalta paksuvatsaiset pojatkaan, paitaressut. Harlow'in v?vy odotteli meit? kynnyksell?. Muistan viel? kuinka juhlallisilta n?yttiv?t koivut, joita oli pistetty kahden puolen kuistia, juuri kuin helluntaina.
-- "Jubileratkaamme!" rupesi Souvenir hyr?ilem??n nen??ns?, ensimm?isen? astuen ulos vaunuista.
Ja juhlallisuutta n?kyi todellakin kaikkialla. Sletkin'in kaulassa oli plyysinen liina, atlasi-rosetti keskell?: yll??n oli h?nell? tavattoman kaitainen frakki. H?nen selk?ns? takaa pujahti n?kyviin Maksimka, jonka hivukset olivat niin perinpohjin kastellut sahdilla, ett? oikein niist? tipahteli.
Astuimme vierashuoneesen ja n?imme Martin Petrovitsh'in liikkumatta kohoilevan -- niin, kohoilevan juuri -- keskell? lattiata. Mit? lienev?tk??n Kvitsinski ja Souvenir tunteneet, n?hdess??n h?nen kookkaan vartalonsa, sit? en tied?, mutta min? tunsin jotakin n?yr?n kunnioituksen tapaista. Martin Petrovitsh oli pukenut p??llens? vanhan kaiketikin 12:nen vuoden nostov?keen kuuluvan, kasakinin, mustan pystykauluksen kanssa. Pronssi-metali oli h?nen rinnassaan ja miekka kupeellaan. Vasen k?si lep?si miekan kahvalla, oikeallaan h?n nojautui p?yt??n, joka oli peitetty punaisella veralla. Kaksi t?yteen kirjoitettua paperiarkkia oli t?ll? p?yd?ll?. Harlow ei liikkunut, ei pukissutkaan. Mik? arvokkaisuus h?nen ryhdiss??n, mik? luottamus itseens?, rajattomaan ja j?rk?ht?m?tt?m??n valtaansa! Tuskin nyyk?ytti h?n p??t?ns? meille ja virkkaen k?he?sti "olkaa hyv?", viittasi vasemman k?den etusormella rinnatusten asetettuja tuoleja.
Oikeanpuolisen sein?n vieress? seisoivat Harlow'in tytt?ret, juhlapuvuissa nekin: Anna viheri?nsinerv?ss?, kahteen v?riin vivahtavassa leningiss?, keltainen vy? ymp?rill?; Eulampia ruusunkarvaisessa tulipunaisilla nauhoilla koristetussa leningiss?. Heid?n vieress??n j?rr?tti Shitkow uudessa uniformussa, typer?n n?k?isen? kuin ainakin, silm?ss? ahnas odottaminen ja karvaisilla kasvoilla tavallista enemm?n hikihelmi?.
Vasemmalla puolen vierashuonetta istui pappi, vanha mies, karkeat ruskeat nivukset p??ss? ja yll??n nukkavieru tupakan karvainen kaapu. Tuo tukka ja sameat murheelliset silm?t sek? suuret p?ivettyneet k?det, jotka n?yttiv?t h?nt? rasittavan ja taakkana lep?siv?t h?nen polvellaan, samoin kaavun alta esiinpist?v?t rasvanahkaiset saappaat -- kaikki tiesi raskasta ilotonta el?m??: h?nen seurakuntansa olikin k?yh?. H?nen vieress??n istui ispravnikka, lihavanl?nt?, kalpeakasvoinen, ep?siisti herrasmies lyhyet paksut k?det ja jalat, mustat silm?t,