Kuningas Lear arolla | Page 7

oudot, niin miettiväiset ja kalpeat,
että äitini ehdottomasti ja ääneen toisti äsköiset sanansa. Martin
Petrovitsh nosti häneen pienet silmänsä, oli kotvasen vaiti, huokasi
syvään, vaikeni jälleen ja vihdoin ilmoitti tulleensa eräälle asialle ...
joka oli ... sen laatuinen ... että ... koska...
Tämän sekavan puheen perästä hän äkkiä nousi pystyyn ja meni ulos.
Äiti soitti ja antoi sisään tulleelle lakeijalle käskyn, että Martin
Petrovitsh on paikalla saavutettava ja paluutettava, mutta Martin
Petrovitsh oli jo ennättänyt istua troskiinsa ja lähteä pois.
Harlow'in omituinen käytös ja hänen erin-omaisen oudot kasvonsa
olivat panneet äitini semmoiseen kummastukseen, jopa hämmästykseen,
että hän seuraavana aamuna oli juuri lähettämäisillään Harlow'in luokse
sanansaattajaa, kun ukko jälleen ilmaantui hänen eteensä.
Tällä kertaa hän näytti levollisemmalta.
-- "Puhu nyt, hyvä ystävä puhu", huudahti äitini nähtyänsä hänet,
"mitäs sinulle on tapahtunut? Ihan minä eilen illalla ajattelin: Herra
Jumala, ajattelin minä, eiköhän vaan ukko ole tullut päästään piloille?"

-- "En ole tullut, hyvä rouva, päästäni piloille", vastasi Martin
Petrovitsh. "En ole minä semmoista sorttia. Mutta minun pitäisi kysyä
teiltä neuvoa."
-- "Mistä?"
-- "Epäilen vaan, tokko tämä teille mieluista lienee, siinä katsannossa
että..."
-- "Puhu, hyvä ystävä, puhu, mutta puhu yksinkertaisemmin. Älä minua
kiusaa. Mitäs tässä tarvitaan noita 'katsannioita' ja muita! Puhu suoraan.
Tai synkkämielisyyskö se taas on päällesi tullut?"
Harlow rypisti kulmakarvansa.
-- "Ei ole synkkämielisyys, -- se tulee silloin uuden kuun aikana. Mutta
sallikaa kysyäni, rouva hyvä, mitä te ajattelette kuolemasta?"
Äitini säpsähti.
-- "Mistä?"
-- "Kuolemasta? Voiko kuolema säästää ketään tässä maailmassa!"
-- "No mitäs sinä nyt taas olet saanut päähäsi, veikkonen? Kukas meistä
on kuolematon? Kyll' olet syntynyt jättiläiseksi, mutta loppu se
sinustakin tulee."
-- "Tulee, tulee niin!" toisti Harlow ja painoi päänsä alas. "Tässä
tuonoin näin unissani näyn", virkkoi hän viimein.
-- "Mitä sinä sanoit?"
-- "Näyn näin unissani", toisti Martin Petrovitsh. "Minä olen
unennäkijä."
-- "Sinäkö?"
-- "Minä. Ettekös sitä ole tienneet?" Harlow huokasi. "No niin. Kävin

tässä tuonoin, juuri Pietarin paaston alla, pitkälleni jälkeen puolisen ja
nukuin. Siinä sitten on tulevinaan huoneesen musta varsa, ja sekös
hyppimään ja hampaitaan irvistelemään. Niin oli musta kuin korppi."
Harlow vaikeni.
-- "No?" virkkoi äitini.
-- "Annahan kun sitte äkkiä tuo musta varsa kääntyy ja potkaisee minua
vasempaan kyynäspäähän, ihan tuohon suonen kohtaan! Minä heräsin:
käsi on hervotonna ja jalka samoin. Kas niin, ajattelin, halvaus.
Hieromisella se kumminkin antoi perää ja rupesi jälleen liikkumaan,
mutta kauan aikaa pani vielä niin kummallisesti nahan alla ja panee
vieläkin. Kun vaan aukaisen nyrkin, niin jo panee."
-- "Martin Petrovitsh, sinä makasit jollakin lailla pahasti kätesi."
-- "Ei, hyvä rouva, ei se sitä ollut. Se oli varoitusta minulle. Se tietää
kuolemaa."
-- "Ja kaikkea vielä", yritti äitini sanomaan.
-- "Varoitusta se on. Se merkitsee: o ihminen, ole valmis! Ja sen
johdosta juuri minä nyt, armollinen rouva, tahtoisin teille, ilman
viivytystä, tehdä tiettäväksi kuin seuraa: Koska minä en tahdo", rupesi
hän äkkiä huutamaan, "että mainittu kuolema tulisi äkisti minun
päälleni, ennenkuin olen taloni toimittanut, niin olen minä mielessäni
tehnyt seuraavan päätöksen: ja'an omaisuuteni nyt jo, eläissäni, kahden
tyttäreni, Annan ja Eulampian, kesken sen mukaan kuin Jumala minun
ymmärrykseni valistaa."
Martin Petrovitsh vaikeni jälleen, huokasi ja lisäsi:
-- "Ilman yhtään viivytystä."
-- "No niin", sanoi äitini, "hyvä asiahan se onkin. Mutta etköhän sinä
nyt turhia hätäile?"
-- "Ja koska minun tahtoni on", jatkoi Harlow, yhä vieläkin korottaen

ääntänsä, "että kaikki asianmukaisessa järjestyksessä ja laillisuudessa
tapahtua taitaisi, niin nöyrimmästi pyydän teidän poikaanne, Dmitri
Semenovitshia -- teitä, hyvä rouva, minä en rohkene rasittaa -- pyydän
sanottua poikaanne, Dmitri Semenovitshia -- lankomiehelleni taas
Bitshkow'ille sen ilmeisenä velvollisuutena päälle panen -- siinä
toimituksessa läsnä olemaan, jossa minun molemmat tyttäreni,
aviovaimo Anna ja neitsykäinen Eulampia, laillisen säädöskirjan kautta
omaisuutensa haltuunsa ottavat; ja tulee tämä säädöskirjan kokoon
paneminen ja vahvistaminen tapahtumaan ylihuomenna, kello
kaksitoista päivällä, minun omistamallani Jeskovin tilalla, kuin myös
Kosjulkinaksi kutsutaan, esivallan virka- ja toimitusmiesten läsnä
ollessa, jotka jo sanottuun tilaisuuteen kutsutut ovat."
Tuskin jaksoi Martin Petrovitsh puhua loppuun asti tätä ilmeisestikin
ulkoa opittua ja useilla huokauksilla keskeytettyä puhettansa. Näytti
kuin ei hänellä olisi tarpeeksi ilmaa keuhkoissa; hänen kalveaksi
käyneet kasvonsa punehtuivat jälleen, ja usean kerran pyyhkäsi ukko
hikeä otsaltaan.
-- "Oletko sinä kirjoittanut jo jakokirjankin?", kysyi äitini. "Milloinkas
sinä sen kerkisit tehdä?"
-- "Kerkisinhän minä... Hohhoh! En syönyt enkä juonut välillä..."
-- "Itsekö sinä kirjoitit?"
-- "Wolodka auttoi ... hoh-hoh-jaa!"
-- "Oletkos hakemuksetkin pannut?"
-- "Panin hakemuksetkin. Korkea oikeus on ne vahvistanut,
kihlakunnan-oikeus on saanut asianomaisen käskyn ja ... hohhoijaa! ...
maalaisoikeuden väliaikainen osasto on käsketty läsnä olemaan."
Äitini naurahti.
-- "Olethan sinä sitten. Martin Petrovitsh, kaikki jo toimittanut ja näin
pian. Ei maar siinä rahaa säästetty?"

-- "Ei säästetty, rouva hyvä!"
-- "Sepä se! Ja vielä muka piti minulta neuvoa kysyttämän. No niin,
menköön Dmitri vain, päästän minä Souvenir'inkin, ja sanon
Kvitsinsk'ille... Entäs Gawrilo Fedulitsh, -- oletko sinä häntäkin
kutsunut?"
-- "Gawrilo Fedulitsh ... herra Shitkow ... on myöskin sanottuun
tilaisuuteen saapuville kutsuttu. Hänen pitää olla läsnä siihen katsoen
että hän