ja sirristelee
pikkuruisia kieroja silmiänsä ja nauraa tuommoista laihaa, ilkeätä
naurua, aivan kuin vettä pullossa huljuttaisi. Niin minä aina arvelin että
jos Souvenir'illa olisi ollut varoja, niin hänestä olisi tullut peräti kehno
ihminen, epäsiveellinen kerrassaan, häijy jopa julmakin. Köyhyys hänet
oli sentään "suistanut". Juoda hän ei saanut kuin sunnuntaisin. Siistissä
puvussa häntä pidettiin, äitini käskystä, sillä Souvenir oli illoin hänen
kumppaninsa piketissä tahi bostonissa. Alin-omaa hän puhua läpätti:
"kyllä minä siinpaikass, siinpaikass" (= siinä paikassa, heti).
-- "Mitä nyt taas siinpaikass?" kysäisee äiti usein harmissaan.
Souvenir heittää silloin kädet taaksepäin, säikähtää ja jupisee:
"Niinkuin käskitte!"
Muuta ei hänellä ollut huolta kuin kuunnella ihmisten puheita ovien
takana, jaaritella sitten muille, ja paraasta päästä irvistellä ja härnätä. Ja
härnäämistä hän harjoitti niinkuin olisi ollut hänelle siihen etu-oikeus,
niinkuin olisi kostanut jotakin asiata ihmisille.
Martin Petrovitsh'ia hän nimitteli veljekseen ja oli aina kuin takkiainen
hänen kimpussaan.
-- "Mitenkäs te surmasitte sisareni Margareta Timofejevnan?" Niin hän
härnäili Martin Petrovitsh'ia, pyörien hänen edessään ja hihitellen.
Kerran istui Martin Petrovitsh viileässä biljardihuoneessa, jossa ei vielä
ollut kukaan nähny ainoatakaan kärpästä, ja jota Martin Petrovitsh,
helteen ja päiväpaisteen ainainen vihamies, siitä syystä piti suuressa
arvossa. Siinä hän istui seinän ja biljardin välillä. Souvenir se pujahteli
edestakaisin hänen vatsansa ohitse, härnäten häntä ja vinkuroiden.
Martin Petrovitsh tahtoi sysätä hänet pois edestään ja työnsi äkisti
kätensä eteenpäin. Mutta Souvenir oli kaikeksi onneksi ennättänyt
päästä alta pois, veljen kämmenet sattuivat biljardin laitaan ja niin
lohkesi irti kuudelta ruuviltaan raskas, maantekoinen biljardi.
Millaiseksi olisikaan litistynyt laataksi Souvenir, jos olisi osunut
näitten uhkeain kätten alle!
VI.
Kauvan oli jo mieleni tehnyt nähdä Martin Petrovitsh'in taloa ja
kotioloja. Tarjouduin sen vuoksi kerran ratsain saattamaan häntä
Jeskovoon, -- se oli hänen tilansa nimi.
-- "Katsopas vaan!" virkkoi hän. "Vai tahdot sinä nähdä minun
valtakuntaani? No olkoon menneeksi! Näytän minä sulle puutarhan, ja
talon ja puimalavan ja kaikki. Kyllä minulla on jos mitä."
Me läksimme. Meiltä oli Jeskovoon kaikkiansa noin kolme virstaa.
"Katso tuossa se on minun valtakuntani!" jymähti äkisti Martin
Petrovitsh turhaan koettaen kääntää päätänsä ja viitaten kädellään
puoleen ja toiseen. "Kaikki tää on minun omaani!"
Harlow'in kartano seisoi loivan mäen törmällä; alempana oli pienen
lammen rannalle liittynyt muutamia huononpäiväisiä talonpojan tupia.
Lammen laiturilla seisoi vanha akka ruudukkaisessa hameessa pyykkiä
karttuamassa. -- "Aksinja!" kiljasi Martin Petrovitsh, ja kiljasi niin, että
varisparvi pyrähti läheiseltä kaurapellolta lentoon... "Housujako sinä
ukollesi peset, vai?"
Akka kääntyi samassa ympäri ja kumarsi syvään.
-- "Housuja pesen, hyvä herra'" -- kuului hänen heikko äänensä.
-- "Sepä se... Katsopas nyt", jatkoi Martin Petrovitsh, ajaen ravia
puoleksi lahonnutta aitaviertä myöten. "Tuoss' on minun
hamppupeltoni; tuolla on talonpojan hamppu, eikös ole eroitusta? Ja
kas tuossa on minun puutarhani; omenapuut olen minä istuttanut;
perunapuut -- minun istuttamiani ne on nekin. Eihän täällä minua ennen
ollut vesaakaan. Niin, näetkös; niin sitä tehdä pitää."
Käänsimme pisteellä ympäröityyn pihaan. Suoraan vastapäätä porttia
seisoi vanha vatturainen rakennus, olkikattoinen, ja edessä pylväillä
seisova kuisti, sivulla seisoi toinen rakennus, vähän uudempi;
varustettu pikkuruisella ullakkokamarilla, mutta kukon pyydyksillä
sekin.
-- "Otappas taas oppia ja ojennusta", virkkoi Harlow. "Meidän esi-isät
elivät näetkös tuommoisissa hökkeleissä, mutta katsos millaiset palatsit
minä olen itselleni rakentanut!"
Niin olivat nämä palatsit kuin talot, joita lapset lastusista laittelevat.
Viisi kuusi koiraa, yksi toistansa takkuisempaa ja rumempaa, tervehti
meitä haukunnalla.
-- "Lammaskoiria!" huomautti Martin Petrovitsh. "Oikeata Krimin
rotua. Tse; peijakkaat! Hirtätän teidät joka miehen!"
Uuden rakennuksen portaille ilmestyi nuori mies, nankini-nutussa,[6]
Martin Petrovitsh'in vanhimman tyttären mies. Nopeasti hypättyänsä
troskain luokse, hän kohteliaasti auttoi appeansa astumaan alas,
kannattaen häntä käsivarresta, ja oikeinpa oli toisella kädellään
ottavinaan appensa suunnattomaan jalkaan, jota tämä, kumartuen
eteenpäin, koetti heilauttamalla keikauttaa istuimen yli. Sen jälkeen
auttoi hän minuakin astumaan alas ratsun seljasta. -- "Anna!" huusi
Harlow. "Natalia Niholajewnan poika on tullut meille vieraaksi. Pitää
vierasta kestitä. Mutta missäs on Eulampjushka!" (Anna oli
vanhemman tyttären nimi, Eulampia nuoremman).
-- "Ei ole kotona. Hän läksi tästä ruiskukkia käymään", vastasi Anna
näyttäytyen oven viereisessä akkunassa.
-- "Onkos uunimaitoa talossa?" kysyi Harlow.
-- "On."
-- "Onko kermaa kanssa?"
-- "On."
-- "No tuo pöytään sitten; minä sillä aikaa näytän vieraalle oman
huoneeni. Astukaa sisään, olkaa niin hyvä", lisäsi hän, kääntyen
minuun ja viitaten minua etusormellaan mukaansa. "Tänne käykää,
tänne näin". Kotonansa hän teititteli minua: pitäähän näet isännän olla
kohtelias. Hän saattoi minua käytävän kautta.
-- "Kas täällä minä asun", virkkoi hän, harpaten kylki edellä kynnyksen
yli leveästä ovesta sisään, -- "ja tässä se on minun kamarinikin. Olkaa
hyvä!"
Huone, johon olimme tulleet, oli hyvin iso, rappaamaton ja melkein
tyhjä. Seinillä, epäjärjestykseen lyödyissä nauloissa riippui kaksi
kasakinruoskaa, päivän polttama kolmikalkkoinen hattu,
yksipiippuinen pyssy, miekka, jonkinlaiset kummalliset helalänget ja
kuva, jossa tuulet puhaltavat kynttilään. Yhdessä nurkassa seisoi puinen
sohva, katettu kirjavalla matolla. Kärpäsiä hyrisi sadottain katossa,
mutta yleensä oli huone vilpoinen; kovin vaan tuntui siinä tuo
omituinen metsän haju, joka Martin Petrovitsh'illä aina oli mukanaan.
-- "No, eikö tämä ole hyvä huone?" kysäsi Harlow minulta.
-- "Hyvin on hyvä".
-- "Katsopas millaiset minulla on
Continue reading on your phone by scaning this QR Code
Tip: The current page has been bookmarked automatically. If you wish to continue reading later, just open the
Dertz Homepage, and click on the 'continue reading' link at the bottom of the page.