Kultala | Page 6

kiinni krouveja ja siihen sijaan laske ulos vettä yhteisistä
maan-tiluksista ja paranna autioita peltojanne? Miksikä te oletta niin
nopiat rahaa ulos lainaamaan, ja taas niin hitaat koska pitäisi auttaa
ihmistä maantielle tulemasta?»
Silloin kiljasivat muutamat hallitusmiehistä: »pidä suusi kiinni, elikkä
tulet edesvastauksen ja sakon alaiseksi.» Ja koko kansa huusi samaten:
»ole vaiti! pidä suusi kiini!»
Mutta Toivonen vastasi: »Te saatatte vaatia minua edesvastaukseen;
mutta saatan minäkin teidän päällenne valittaa. Jos minä ilmoitan
kuinka te oletta täällä hallinneet ja yhteisiä asioita ja tavaroita
käyttäneet, niin saadaan nähdä, kummanko tulee suurempi hätä. Ja te
ystävät ja kylän-miehet, näyttäkäät, jos voitte, että minä olen puhunut
mitään väärin eli valhetellen. Kysykäät omaa tuntoanne, jos yhteinen
omaisuutenne on lisännyt tai vähennyt; jos oletta tulleet rikkaammaksi
eli köyhemmäksi; jos uskoa ja kunniaa vielä on seassamme; jos vielä
löytyy Jumalan pelkoa ja rakkautta ihmisiä kohtaan, elikkä jos ei siihen
siaan nähdä oman hyödyn pyyntöä, armotonta suunnattoman
korkorahan ottoa, juoppoutta, petosta, ilkeyttä, valapattoisuutta ja
kaikellaista väärää käytöstä? Ja jos ei ole omalla tunnollanne kieltä,
niin katsokaat hävinneitä mökkiänne ja latojanne, melkeen
hedelmättömiksi muuttuneita peltojanne ja niittyjänne, teidän tyhiöitä
kukkaroltanne ja arkkujanne, ryysyisiä vaatteitanne ja paitojanne: net
ovat minulle todistajat teitä vastaan. Katsokaat lapsiraukkojanne,
kuinka he ovat hoitamata! he ovat minun todistajani teitä vastaan.
Teillä on enemmin huolta karjastanne kuin lapsistanne; ja karjastanne
että taas niin paljon pidä lukua kuin ylöllisestä elämästä, juoppoudesta
ja pelistä.»
Hän tahtoi vielä enemmin sanoa, mutta he sysäsivät hänen pois kiveltä,
hirmuisesti huutain, eivätkä antaneet hänen enään puhua. Muutamat
myöskin tahtoivat rueta häneen, mutta hän tarttui heihin väkevästi ja
viskasi heidät toisiansa vastaan, että päät kolisivat yhteen. Hän otti

vahvan sauvan ja uhkasi lyödä maahan ensimmäisen joka häntä
lähestyisi. Huuto nousi aina suuremmaksi ja julmemmaksi. Muutamat
vielä poimivat kiviäkin. Toivonen meni sauvaansa puistain joukon
läpitse kotiansa. Mutta hänen jälkiinsä lensi kiviä ja kansan kirouksia;
ja verissä silmin tuli hän kotiinsa. Hän pesi pois veren, sitoi haavan
otsastansa ja oli alallansa.
Silloin tuli, vaaliana kasvoista kuin kuolema, ja itkussa silmin Elsa ja
kysyi: »Toivonen, kuinkas sinun on?» Eikä hän peljästyksestä saattanut
enempää sanoa, mutta Toivonen lohdutti häntä ja halasi häntä.

5.
KUINKA TOIVONEN VIHAMIEHILTÄNSÄ VAINOTAAN, JA
MITÄ HÄN SIIHEN TEKEE
Toivosella oli siitä päivästä saakka, jona hän oli kansalle puhunut,
alinomaa harmia ja rauhattomuutta. Pahanilkiset pojat nakkasivat yöllä
häneltä akkunat rikki. Toisena yönä olivat he taittaneet kuusi nuorta
hedelmä-puuta, jotka hän oli kryytimaahansa istuttanut. Toisen kerran
taas oli sieltä varastettu kaikellaisia kasvantoja, j.n.e.
Koska hän tätä valitti hallitusmiehille, vastasivat he vaan irvistellen ja
pilkaten: »Olisitpa sinä vielä enempääkin rankaistusta ansainnut, jos
me tahtoisimme oikeutta myöden tehdä. Pyri tiehesi, sinä hävytön!»
Toivonen sanoi: »Jos että te tahdo hankkia minulle oikeutta ja varjella
minua konnain ja pahantekiäin vallattomuudesta, niin tehkää kansalle
tiettäväksi, että minä aivon hakea oman käden oikeutta ja varokoon
kukin itseänsä.»
Vihamiehet eivät kuitenkaan laanneet häntä vaivaamasta ja
vahingoittamasta, vaikka omaksi vahingoksi ja peljästykseksi. Koska
he yhtenä iltana, jona hän oli myllärin tykönä ja he siitä tiesivät,
varkahin pistäysivät hänen kryytimaahansa siellä taasenkin pahaa
tehdäksensä, laukeni yhtäkkiä kaksi pyssyä akkunasta, ja he pötkivät
pakoon, luullen pahan hengen olevan hänen talonsa vartiana; sillä

heidän juostessansa tuli Toivonen kotimatkalla myllystä heitä vastaan,
ja sanoi heille: »Mitä teillä on minun talossani tekemistä?» Ei hän
kuitenkaan heille mitään muuta tehnyt. Toisti taas koska pahanilkiset
miehet, hänelle pahaa tehdäksensä, olivat keskiyönä viinapäissä
kiivenneet hänen aitansa yli, tulivat he jaloistansa pahoin haavoitetuiksi,
että he surkiasti parkuivat ja tuskin pääsivät sieltä pakoon.
Nämät ja tällaiset tekivät heille suuren pelvon, eikä enään uskaltanut
kukaan mennä öisenä aikana hänen tiluksillensa.
Mutta hän kohtasi, niin kuin ennenkin, kaikkia ystävällisesti. Tällä hän
antoi hyvän neuvon, toiselle taas jonkun vähäisen raha-avun. Mutta
kylän viheliäinen tila teki hänelle pahan mielen, ja yhtenä päivänä hän
meni Kappalaisen luokse hänelle sitä valittamaan.
Kappalainen sanoi: »Minä olen vaan Pappi, eikä ole minulla siihen
mitään puuttumista, enkä tahdokkaan itseäni sekoittaa teidän riitoihinne.
Kaikki kylän onnettomuus tulee asukkain synnistä ja saastaisuudesta.
Eivät he huoli ollenkaan Jumalan sanasta, eikä varoituksista, ja tahtovat
vielä päälliseksi vähentää minun tulojani. Kyllä vielä tulee Herran
raskas tuomio heidän päällensä ja väsyykin kerran Jumalan
pitkämielisyys heidän syntejänsä kasomasta.»
Toivonen sanoi: »Älkää pahastuko Herra Pastori; taidatta te kuitenkin
paljon hyvää tehdä, jos tahdotte. Sillä näiden ihmisten sydämet ovat
paatuneet, sentähden että heidän ymmärryksensä ja järkensä on
pimitetty. Jos te vaan vähänkään katsoisitte koulun perään ja pitäisitte
huolta siitä, että nuori väki kasvaisi hyvissä tavoissa ja kristillisissä
avuissa, että he oppisivat rakastamaan hyvää ja vihaamaan pahaa, ei
suinkaan puuttuisi parannuksen hyviä hedelmiä.»
Pappi vastasi: »Se on kouluttajan asia, eikä Papin. Onhan minulla
virkani puolesta kyllä tekemistä, eikä ole mitään aikaa sellaisiin
toimituksiin. Se on kyläkunnan oma syy, ett'ei heillä ole parempaa
kouluttajaa, koska he hänelle antavat niin huonon palkan.»
Toivonen sanoi: »Korkiasti kunnioitettava Herra Pastori, hyvä paimen,
joka toimella kaitsee lampaitansa, pitää myöskin huolen kaikista ja

katsoo kaikkia heidän tarpeitansa. Kansa on tietämätön ja tekee pahaa
usein paljaasta tyhmyydestä, ett'eivät he tiedä kuinka