Kullervo | Page 7

Siinä
paimen mutta missä karja?

I:N EMÄNTÄ. Missä on karjani, mies, missä on karjani? (Menee
kiireesti oikealle).
NYYRIKKI. Emäntäiseni, kuule, mitä virkkaan: elä sanaakaan hänelle
ilmoita, keltä asiasta tiedon sait, hän muuten pian lyö mun hengeltä
pois, sen hän tekee. Sinäkään, tyttöni, et hiiskune hänelle mitään, että
täytyi minun kannella päällensä. Hän on hirveä ja ennenkuin
tiedämmekään, nykistää meidät molemmat.--Hän tulee. Menen vähän
verhoon, mutta astun esiin, koska parhaaksi näen.
PALVELIJA. Se uljas Nyyrikki!
NYYRIKKI. Teet niinkuin sanoin, piikaseni: et mainitse hänelle mitään,
mitä haastellut olen. (Poistuu vasemmalle. Kullervo ja I:n emäntä
tulevat oikealta).
KULLERVO. Hyvin kaikki.
I:N EMÄNTÄ. Mihin saatoit karjani? Sano pian!
KULLERVO. Metsässä kuleksivat mustakuonoiset, nopeasti
parhaallaan maata varvastelevat, mutta ei kuitenkaan omilla jaloillaan.
I:N EMÄNTÄ. Vastaa suoraan, mies!
PALVELIJA. Tiedä, että pieksiäiset sinulla varteissa on.
I:N EMÄNTÄ. Missä ovat lehmäni, hatasarveni kaunoiset?
KULLERVO. Häntyrien maarussa nyt sukevasti liukkuvat; kyyti on
heillä ilman maksotta.
I:N EMÄNTÄ. Ovat siis surmatut?
KULLERVO. Kaikki.
I:N EMÄNTÄ. Onneton paimen!
KULLERVO. Onneton hän oli, sillä ikävä on elo Paimelassa, ja
sentähden sen päätin riemun pauhinalla. Ilokseni katselin sitä leikkiä
veristä ja nousivat taasen rintani palkeet.
I:N EMÄNTÄ. Miksi teet syys suuremmaksi kuin se on? En usko, ettäs
huolimatonna katselit, kuinka raatelivat karjani metsän pedot. Sano,
että vahingon kohdatessa, lehmistä eksyit pois, niin koetanpa
rangaistustas lievittää.
KULLERVO. Toisin kuitenkin on asia: itse naudoillesi surman saatoin,
ja että kaikki niin pikaisesti kävi, siitä kiitän Ajatarta, joka sudet
kaikista ilmoista karjaani joudutti; käskystäni tämä tapahtui toki.
I:N EMÄNTÄ. Sinä Hiien heittiö, peikko, miksi tämän teit?
KULLERVO. Sinä kiukkuinen emäntä, miksi paimenesi leipään leivoit
kiven? Mutta minkätähden torelen tästä päälles, koska kaikki onnekseni

kääntyi?
PALVELIJA. Siis tulis sinun meitä kiittää, vaan ei kostaa, koska
sinulle onnen saatoimme.
KULLERVO. Kostossapa onneni, juuri siinä, että näin on käynyt: tästä
jotain tehdä taitaan.
I:N EMÄNTÄ. Mitä siitä tehdään, kohta sun näkemän pitää.
(Palvelijalle). Anna tieto Ilmarille, riennä!
PALVELIJA. Hän pajassa on, ja pian hänen tänne saatan. (Menee
oikealle).
KULLERVO. Hän tulkoon ja miehensä kaikki, vasaroilla ja pihdeillä.
I:N EMÄNTÄ. Orjako näin korskailee?
KULLERVO. Orja! Ellös mainittako sitä sanaa.
I:N EMÄNTÄ. Miksi en, koska orjaksi merkitty olet ja orjana ostettu?
KULLERVO. Puhees taitaa sokeaksi, hurjaksi mun saattaa. Vaikene,
vaimo!
I:N EMÄNTÄ. Minä edessäsi vaijeta? Hävytön! Miksi karjani menetit,
sinä villisusi, peto?
KULLERVO. Niin, kuin ei vaan orja.
I:N EMÄNTÄ. Orja, viheliäinen orja!
KULLERVO. Tuli ja leimaus! (Lyö veitsellänsä I:n emäntää rintaan).
Veitseni pystyy vielä.
NYYRIKKI. (Juosten vasemmalta yli teaterin). Murha, murha! Tänne
rientäkää! Murha! (Katoo oikealle. Palvelija tulee).
PALVELIJA. Ken huutaa murhaa?--Onneton hetki! Emäntä tapettu on!
Ken on tehnyt tämän? (Emännälle). Heräy ja toinnu, näytä vielä kerran
mailmalle lempeät, siniset silmäs. Mutta hän kylmenee. (Kullervolle).
Mies, sinun tekos tämä on? (Työntäisee häntä vasten rintaa). Sinä
pahahenki, sinä hänen tapoit!
KULLERVO. Sen tein. Onko hän kuollut?
PALVELIJA. Kuollut, ijankaikkiseksi. Tässä tulee meidän miehiä.
Rientäkää! (Nyyrikki ja muutama Ilmarin miehistä tulevat oikealta).
NYYRIKKI. Tuossa hän seisoo. Suomikaat hän ensin, sitten
nykistäkäät, tappakaat, niinkuin hän emäntänne tappoi. Karatkaat kiinni
häneen kaikki yksimielisesti. Kas niin! Hyvästi löylyttäkäät häntä.
1:N MIES. Onneton, mitä olet tehnyt?
2:N MIES. Sinä hänen murhasit?
PALVELIJA. Jääkylmänä makaa tässä Pohjolan tytär, jos häntä arvossa

piditte, niin kuolemansa kostakaat. Kitukoon murhamiehensä, kitukoon,
että mailma kauhistuu.
NYYRIKKI. Aika mekosti häntä pieskäät.
PALVELIJA. Miksi viipyy Ilmarinen?
NYYRIKKI. Hän viipyy lähteellä; toki näen hänen lähestyvän. Tuossa
hän tulee.
KULLERVO. Mikä on aikomuksenne miehet?
1:N MIES. Hyvin ansaittu rangaistukses!
2:N MIES. Rangaistus kova.
NYYRIKKI. Ensin päivän pitkät pieksiäiset, sitten kuolema.
KULLERVO. En usko sitä. Pois! (Viskasee äkisti tyköänsä miehet,
jotka kiirivät nurin hänen ympärilleen).
NYYRIKKI. Sinä riivattu, mitäs teet?
PALVELIJA. Enemmin voimaa tänne, enemmin voimaa ja väkeä!
KULLERVO. Ole huutamatta, neito; tässä minua ei kuriteta.--
Laveammaltakin kostoni liekin taitaisin riehua antaa, mutta täksi kertaa
olkoon tässä kylliksi.--Nyt vapaa olen ja asetan tieni, mihin mielin; se
metsiin käy. (Menee).
PALVELIJA. Niinkö annatte hänen mennä?
1:N MIES. Mitä taidamme tehdä?
NYYRIKKI. Se on Hiisi itse.
PALVELIJA. Tällä hinnallako pääsee emäntämme surmaaja, kauniin
Pohjolan tyttären murhamies? (Kullervon torvi kuuluu).
1:N MIES. Ken voi häntä hallita?
2:N MIES. Ei tämä väki.
PALVELIJA. Mutta missä ovat joutsenne? Ampukaa se peikko,
lähettäkää hartioihinsa tulinen nuoli.
1:N MIES. Metsän rannan hän ehtii jo ja katoo. Tuossa tulee seppä itse.
ILMARI. Miksi tämä meno?
PALVELIJA. Nyt valita ja itke, Ilmari, koska kuolleena naises löydät.
(Ilmari ryhtyy emäntäänsä). Tämän teki paimenesi, Kullervo.
ILMARI. Oi päivä hirmuinen! Jääkylmä hän on, ja tämä on kuolema.
(Kaukaa kuuluu Kullervon torvi).
PALVELIJA. Mennyt lempeä henkensä on, Ilmari. Mutta murhamies,
missä hän on?
1:N MIES. Pakeni kuin ilves. Torvensa kaukana korvessa kuuluu.
ILMARI. Miksi päästitte hänen? (Tempaa ensimäistä miestä

kauluksesta). Sinä kirottu, sun paikalla mustalle Tuonelle viskasen,
ettäs sen rosmon laskit.
PALVELIJA. Malta, Ilmari, ja kuule: kaikin voimin he häntä hallita
koetit, mutta peikolla oli peloittava voima.
NYYRIKKI. Totta haastelee tyttö. Hän tallukkoina miehet kimpustansa
karisti ja juoksi matkoihinsa; ja tämä tapahtui niin pikaisesti, etten,
pahasti kyllä minäkään heitä ehtinyt apuun. Usko minua,