Kullervo | Page 8

tyyni. (Menee verkko olalla. Kalervo tulee).
KALERVO. Ei toivoa tytt?rest?, en koreata Ainikkiani en??n n?hd? saa.-- Kova onneni, kuin koira, miest? vainoo ja h?nen l?yt?? mihen ik?n?ns? k?tkeyisi.--Er?maahan t?nne pakenin ihmisten yhteydest?, pois verisist? melskeist? pahan veljen kanssa, n?hty?ni poikani pienen kaatuvan ry?v?rten miekan alle; t?nne pakenin, luullen rauhan t??ll? l?yt?v?ni. --Tosin mulle t??ll? tyt?rt? kaksi kasvoi, kuin kaksi riippuva-lehtist? halavaa, ja heit? katsellessain jo melkein unohdin menneet pahat; mutta juuri t?m? ilo oli sen murheen l?hde, joka kovin meit? painaa nyt, ja parempi, ettei yht??n tyt?rt? meill? ollut olis, kuin ett? toinen heist? n?in temmattiin pois teille tiet?m?tt?mille.--Niinp? t??ll?, t?ll? k?mmenen-levyisell? ajalla, joka milloin lyhyeksi, milloin pitk?ksi n?ytt??, mutta on toki lyhyt ja paha, ukkoa kiukkuinen kohtalo vainonnut on. Mutta arvettunut on pistoksista syd?mmeni pinta ja arvista kovaksi kamartunut. (Kalervon em?nt? ja Kelm? tulevat).
K:N EM?NT?. Miss? on h?n, miss?? Sano miss? vieno Ainikkimme on.
KALERVO. En tied? h?nest? min?, mutta olisko sinulla syyt? luullaksesi tyt?n kotiin joutuneeksi?
K:N EM?NT?. Tiell? tullessani keskustelin onnen kanssa ja kiivaasti manasin h?nt? toivoni mukaan my?ntym??n. H?nt? manasin ja rukoilin saattamaan niin, ett?, palattuani mets?st?, mua Ainikki kotona vartoisi. Niin tingin onnen kanssa ja tein niinkuin mielet?n; toivoni todeksi uskoin ja iloisena ja nopeasti, kuin pinok?rpp? pieni, juoksin kotoa kohden. Niin vimmattu murhe leikki? ly? ja viimein leikkins? todeksi p??tt??, niin katala tein ja tuskani enensin vaan. En n?e t?ss? Ainikkia, en lastani n?e.
KALERVO. Et koskaan h?nt? n?e. Jos s??stitkin h?nen pedot, niin eksyneen kauhistukset lempe?n luontonsa viimein toki menettiv?t.
K:N EM?NT?. Oi t?m?n murheen syvyytt?!
KALERVO. Syv? murheemme on, mutta valitus ei auta, koska jumalat meid?t kironneet ovat. Kovan onnen kohdatessa paras keino, syd?nt? koventaa.
K:N EM?NT?. Koventaa, ei, vaan auki repi? tahdon syd?mmeni haavat ja koskena juoskoon veren ja kyynelten virta. Tuskaa himoitsen ja tulen povessani tahdon kiihoittaa, kunnes kaikki kartena katoo, ja t?m? oli ?itin murhe, niin h?n tyt?rt?ns? suri, kaunoista Ainikkiansa. Ainikki! Alati kaikuu korvissani ??nes, joka pelastusta huutaa, mutta kenk??n sinua ei toki armahda. Miss? on nyt asuntosi, miss? p?yt?s, patas ja valkeas, miss? olet nyt, nyt, haastellessani n?in, miss? olet, jos elon neste viel? suonissasi juoksee? Ehk? huosutat paraikaa sammaleisella kuolinvuoteellas etk? vesipisarata janos sammutteeksi saa. Ehk? hourit my?s, haastelet kivien, kantojen ja puitten kanssa, ja anot heilt? lievityst? tuskalles, mutta turhaan. Oi luonto niin lempe? ja tyyni ja kuitenkin niin lemmet?n! Sin? kantaja tyly, sin? armoton toukontamma, joka varsojas et imet?, vaan omille rinnoilles heid?n n??nty? annat. Oi! --murhetta t?nkaltaista ei ?itin syd?n kanna; sen alle pian vaipuu h?n, jos p??st?? ei tule. Pilvien hallitsija, t?nne katsahda ja armahda pian!
KELM?. Valitukses, emo, mieleni murtaa, kuolettaa.
K:N EM?NT? (syleillen Kelm??). Kuollaan, tytt?reni, menn??n maata viheri?n peiton alle, vasta siell? Ainikin unohtaa taidamme. Oi Kelm?ni!
KELM?. Kurja emoni!
KALERVO (repien tukkaansa). Kirous, kirous ja pimeys vallitkoon! (Kullervo tulee).
KULLERVO. Ken asuu t?ss??
KALERVO. Kolme kirottua henke?.
KULLERVO. Olkoon heit? nelj?.--Saanko hieman vett?, kylm?? vett??
KELM? (juosten is?ns? turviin). Ken ollee h?n, h?nen muotonsa on kauhea.
KALERVO. Ole rauhassa lapseni.
KULLERVO (itseks.) Tehty on kuolon ty?.
K:N EM?NT?. Hourup?iseksi h?n n?ytt??.
KALERVO. Ken olet, mies, ja mit? etsit?
KULLERVO. Sin? murhamiehen n?et; h?n sinulta pisaran vett? pyyt??.-- Yst?v?t, kuinka kauvas on y? kulunut?
KALERVO (itseks.) H?n kaiketi on j?rjest?ns?. (??neens?). Anna h?nelle juoda. (Itseks.) Varoillani tahdon toki olla ja joka k??nn?st?ns? tarkalla silm?ll? seurata. (Kelm? tarjoo Kullervolle haarikkoa).
KULLERVO (tuskin maistettuansa vett?, panee haarikon kiivaasti k?dest?ns? pois. Itseks.) Murhasin sen kauniin, jonka otsa kajasti kuin aamun koi ja keltakiharansa hartioillaan p?yryelit, koska k??nn?hteliv?t kasvonsa kelme?t. Lumivalkea joutsen laineilla uiskenteli, ymp?rill??n kultakeltainen poikasparvi. Kahdeksi onnen kunnaaksi povensa kohosi yl?s ja h?n, joka p??ns? sinne kallistaa sai, h?n houraili hekumassa autuitten. Pohjan neito, sun murhamiehes nyt vasta kauneutes muistaa ja siihen rakastuu, mutta my?h??n: sen kuvan, jota mieless??n h?n ihastelee nyt, s?rki h?n omalla k?dell??n, eik? n?hnyt, houru, mik? kalleus se oli, mik? autuuden l?hde.--Niinp? tapahtui, jos en unta n?e. Olisi niin! Mutta her?yksiss? seison t?ss?, vaikka mieli ei entisell? mitalla nyt aikaa mittaile, vaan hirmuisesti kaikki pident??. Mit? ehtoolla eilen tapahtui, sit? muistelen, sit? hetke? verist?, kuin muinaista asiaa h?m?ryydess? meneen ajan.
KALERVO. Mies, sin? Tyrj?sen huoneessa olet. Mit? etsit?
KULLERVO (itseks.) Sama aurinko, joka silloin l?nteen nukkui, makaa viel?, mutta nostaa kohta kirkkaan otsansa ja meit? tervehtii. (??neens?). Sin? kaiketi mielipuoleksi mun luulet?
KALERVO. Niin luulin, mutta j?rke? osoittaa toki katsantosi. Ken olet? Joka kattoni alle astuu, asiansa sanokoon ja mit? miehi? h?n on, h?nt? muuten kohtelen kuin ry?v?ri?.
KULLERVO. Murhamies olen, niinkuin sanoin.
KALERVO. Kenen murhamies olet, sin? onneton?
KULLERVO. Kaikki tahdon sinulle kertoa, koska y? niin pitk? on; kaikki sinulle kertoa tahdon.--Naisen kauniin murhasin ja tapahtui t?m? illan ik?v?ss? h?m?r?ss?, ja ehtoruskosta silloin paistoivat id?n vuorien tutkaimet. Sen hetken muistan. Ja nyt' sun kuulla pit?? kenen murhasin; niin kaikki sulle ilmoittaa tahdon.--Mutta y?seen kiivaasti k?ynyt olen ja jos laskisit k?tes otsalleni, niin hohteen tuntisit.
KELM?. Is?ni, t?t? miest? kavahtakaamme.
KULLERVO. Te turhaan minua pelk??tte.--Mutta sanoakseni sinulle kenen verisesti tapoin, niin oli se Pohjolan tyt?r, sepp? Ilmarisen kaunis em?nt?.
KALERVO. Pohjolan tyt?r!
K:N EM?NT?. Se kuuluisa Pohjolan neito, niin