Kreikkalaisia satuja | Page 8

tiet?v?tp? tarut siit?kin kertoa, ett? kuolleet joskus palajavat viel? t?h?nkin samaan el?m??n, jonka he jo kerran ovat j?tt?neet. T?t? kertovat Kreikkalaiset Alkestest?kin.
* * * * *
Alkeste oli Jolkon kuninkaan, Peliaan tyt?r Thessaliassa. H?nen ?itins? nimi oli Anaxivia.
Alkeste oli nuori ja kaunis, ja, mik? viel? parempi oli, h?n oli sivi? ja hurskas. H?nen maineensa olikin levinnyt lavealle koko Thessalian maassa viel?p? ulommaksikin, ja moni kuninkaallinen kosija kaukaisilta mailta oli koettanut onneansa, saadaksensa omakseen t?t? kirkasta helme?. Mutta ei kenk??n voinut t?ytt?? niit? ehtoja, jotka t?h?n vaadittiin: voittaa immen suosiota ja valjastaa vaunut jalopeuroilla ja mets?karjuilla, jotka olivat Thessalian mets?st? pyydett?v?t. T?m? oli, n?et, is?n j?rk?ht?m?t?n tahto.
Feren kaupungissa, Thessalian pelasgillisella tasangolla, eli t?h?n aikaan ruhtinaallinen nuorukainen, nimelt? Admeto. H?n oli niin kaunis, ett? h?neen itse jumalatkin mieltyiv?t, ja varsinkin oli h?n tuon loistavan valo-jumalan Foibo Apollonin lemmityinen. My?skin oli h?n uljas ja urhea. Satu tiet??kin h?nest? kertoa, ett? h?n otti osaa tuohon vaaralliseen, saduissa ylistettyyn kalydoniseen mets?stykseen sek? argonautiseen sotaan. H?nen is?ns? Feres oli Feren kaupungin hallitsija.
Maine kuninkaantytt?ren erinomaisesta kauneudesta ja siveydest? oli Admetonkin korviin joutunut, ja h?n p??tti h?nkin l?hte? neitoa kosimaan. Ja erehtyik? vai ei, mutta niin kait h?nest? n?ytti, ett? sive? neito h?neen katseli ihan toisilla silmill? kuin muihin kosijoihin. T?m? h?nen uskaliaisuuttansa yllytti. Mutta kuinka yrittikin, kuinka monta kertaa olikin henkens? menett?? koettaessaan tuota toista ehtoa t?ytt??, niin h?n ei vaan onnistunut; jalopeurat ja mets?karjut oli mahdoton saada vaunujen eteen valjastetuiksi.
Vihdoin kun huomasi kaikki yrityksens? turhiksi, h?n raskaalla mielell? palasi kotiinsa takaisin. Mutta hempe?n neidon ihana kuva poltti kovasti h?nen syd?nt?ns?; kaunis nuorukainen surkastui.
Admetolla oli yst?v?, joka t?ll? er?? paimenena kaitsi h?nen karjaansa. H?n oli vartaloltaan ja k?yt?kselt??n niin korkea ja jalo, kuin olisi h?n joku ihmiseksi pukeunut jumala. Kaikki naapurit he arvelivatkin, ettei paimen voinut olla kenk??n muu kuin itse karjojen korkea hallitsija, Hermes jumala. Sill? sill'aikaa kuin t?m? paimen oli Admeton karjoja kainnut, olivat ne niin suuresti karttuneet, ett? olivat lihavimmat ja lukuisimmat kaikista, ja kun mets?n pedot muita karjoja raateli, niin eiv?t Admeton karjoissa vohlaistakaan koskeneet.
T?lle yst?v?llens? Admeto suruansa valitti. Paimen heti h?nen mielt?ns? rohkaisemaan, lupasi apuansa, ja niin p??tettiin yhdess? l?hte? uudelle kosija-matkalle.
Ja nytp? havaitsikin Admeto, ettei jalo paimen ollutkaan kenk??n muu kuin korkea jumala. Se oli itse Apolloni, joka, saadaksensa sit? useammin olla rakkaan Admeton parissa, oli paimeneksi muuttaunut.
T?m?n avulla Admeto Thessalian metsiss? kahlehti jalopeurat ja mets?karjut, eik? aikaakaan ennenkuin n?m? seisoivat vaunujen valjahissa niin kesyin? kuin virmaiset ratsut ainakin.
Yhdess? Apollonin kanssa h?n oudolla juhdallansa nyt ajoi Peliaan palatsiin, jonka asujat kauhulla katselivat kauhistavaa n?k??.
Mutta m??r?tyt ehdot olivat nyt t?ytetyt, eik? muuta: Alkeste tuli Admeton puolisoksi ja nuori parikunta eleskeli sitten Feren kaupungissa, tavattoman ja harvoin n?hdyn onnen omina. Apolloni yh? Admeton karjoja kaitsi.
Mutta vaikka Admeto n?in oli mahtavan jumalan erin?isess? suosiossa, h?n ei kuitenkaan voinut v?ltt?? sit? kohtaloa, joka kullekin ihmiselle s??detty on. Ja Apolloni, vaikkapa jumalakin, ei voinut toisten jumalain oikeuksia polkea eik? heid?n tointansa h?irit?.
Jumalallisten olentojen joukossa oli, n?et, Moirillakin t?rke?t teht?v?ns?. Moirat olivat kohtalon kovat ja tarkat, lahjoamiselle ihan mahdottomat jumalattaret. Luvultansa kolme, oli heill? itsekullakin oma virkansa. Heti kun ihminen syntyi, rupesi, n?et, Klotho-Moira syntyneelle el?m?nlankaa kehr??m??n. T?t? lankaa sitten Lakhesis-Moira jakeli ja mittasi itsekullekin ihmiselle sen mukaan, miten pitk? kunkin el?m? oli tuleva. Ja vihdoin kun el?m?n-juoksu oli loppuvaksi m??r?tty, silloin kolmas Moira Atropo leikkasi ihmisen el?m?n-langan poikki ja se ihminen silloin joutui Tuonelan omaksi, se on: l?hti Haadekseen. N?in oli ijankaikkisuudesta s??detty, eik? sit? voinut v?ltt??, ei kuningas eik? liioin kerj?l?inenk??n.
Nyt oli Admetonkin el?m?n-lanka loppumaisillaan; h?n sairastui. Silloin l?ksi, Admeton tiet?m?tt?, Apolloni Moirain luo ja pyysi, ett? h?nen lemmikkins? p??sisi kuolemasta. Mutta Moirat olivat j?rk?ht?m?tt?m?t, ja Atropo jo valmistihe lankaa leikkaamaan. Hartailla rukouksillaan korkea jumala ainoastaan sen saavutti, ett? Admeto p??sisi kuolemasta, jos h?nen kuolinhetkell?ns? joku h?nen omaisistansa tarjousi kuolemaan h?nen sijastaan.
T?m?n ehdon Moirat h?nelle my?nsiv?t, koska tiesiv?t, ettei kukaan ihminen ennen aikojaan halunnut Haadeksen kamaliin kammioihin.
T?ll? lupauksella Apolloni kiirehti takaisin Admeton palatsiin, jossa haikea suru jo oli vallalla. Admeto makasi kuolin-vuoteella miemoksissaan. H?nen omaisensa seisoivat vuoteen ymp?ri kyyneleit? vuodattaen, valitushuutoja kajahuttaen.
Ja nytp? sai huomata, kenenk? rakkaus oli syvin ja puhtain. Admeton is?, joka oli haudan ??rell? hapuileva vanhus, ep?si kuollaksensa poikansa sijasta. ?idin rakkaus ei sek??n ollut tarpeeksi voimallinen saattaaksensa emoa kuolemaan oman lapsensa edest?. Mutta puhtaalla innostuksella tarjosi vaimo henkens? alttiiksi rakastetun puolisonsa pelastukseksi. H?nt? ei kuoleman kauhut voineet ep?ilytt??.
Moirain m??r??m? ehto t?ytettiin ja heid?n lupauksensa k?vikin toteen: Atropo-Moira leikkasi Alkesten el?m?n-langan poikki, mutta j?tti Admeton langan leikkaamatta, Alkeste kuoli ja Admeto toipui.
Mutta Admeton suru ja ep?toivo, kun h?n sai kuulla mit? oli tapahtunut, oli ??ret?n. Ei voinut sek??n h?nt? lohduttaa, ett? koko Thessalian maa h?nt? ylisti siksi mieheksi, jolla oli ollut uskollisin, hurskain ja alttiin vaimo maan p??ll?.
Mutta jumaloilta ei ole mit??n k?tkettyn?; ja niinkuin he pahaa kostavat, niin my?skin palkitsevat hyv?n. Jumalat pitiv?t korkeassa Olympossa neuvoa, miten palkita Alkesten uskollisuutta. Ja neuvottelun p??t?s oli se, ett? Olympolaisten sanansaattaja, siipi-jalka Hermes jumala, l?hetettiin