Kotona Kerttulassa | Page 8

viettää joulua täällä, Helka, ehkä täti ja setä
suostuisivat tulemaan tänne, -- tuumi Meeri.
-- Se kyllä olisi hauskaa; mutta monet tuulet ennättävät sitä ennen

puhaltaa, -- niin on meidän vanhan Vapun tapana sanoa.
-- Niinhän se on. -- Hurraa, nyt on minun köynnökseni valmis! Noh,
pikku tytöt, etsikää nyt pian pojat tänne, heidän täytyy kuitenkin auttaa
meitä koristuspuuhissamme asettamalla näitä paikoilleen, koska me
yksin olemme saaneet niitä sitoa.
Eedit ja Ester lähtivät juoksemaan, niin että heidän valkoiset
palmikkonsa tuulessa heiluivat. He olivat kuten vaunuhevoset, niin
yhtäläiset, ja posket punottivat ja silmät loistivat ilosta, ja aina he olivat
toistensa kaikuna. Pian ilmestyivätkin Freedrik ja Bruuno, ja monen
keskustelun ja tuuman perästä saatiin köynnökset kiinnitetyiksi somiin
kiemuroihin verannan ympärille. Se oli Bruunon näppärien sormien ja
ison veljen hyvän tahdon ansio.
-- Nyt tässä vasta oikein juhannukselta näyttää -- sanoi Meeri
tyytyväisenä. -- Vähän vaivaahan meillä on ollut, mutta tuntuu
juhlalliselta, kun on vähän viheriää sisällä juhannus-iltana.
-- Suo anteeksi, että unohdin tulla apuun! -- Freedrik näytti olevan
pahoillaan. -- Tulin viipyneeksi metsässä.
-- Minä kävin isän kanssa opettamassa Liinaharjaa -- sanoi Bruuno
mahtipontisesti.
-- Katsokaapas Helkan sormia, niistä tippuu verta! -- huudahtivat
lapset.
-- Sain muutamia naarmuja katajan havuista -- sanoi hän ja koetti
hymyillen piilottaa käsiänsä, jotka olivat punaiset ja täynnä riipaleita.
-- Helkalla on liika hieno nahka, toista ovat minun kourani -- nauroi
Meeri ja pisti esiin tukevat, ruskeat kätensä.
-- Tuollaiset pienet käsiraukat! -- Freedrik veti esiin Helkan kädet ja
tarkasteli noita lukemattomia naarmuja. -- "Paremmat ovat hyödylliset
kuin kauniit kädet", on äidin tapana sanoa -- lisäsi hän ystävällisesti.

-- Kyllä se onkin niin, täti on aina oikeassa.
-- Mene nyt kylmässä vedessä hautomaan prinsessa-sormiasi, niin
äilehtiminen kyllä niistä katoaa.
-- Kiitos hyvästä neuvosta! -- Helka riensi hymyillen ylös portaita. --
Miten hyvä sydän Freedrikillä sentään oli.
Teetä juotiin ulkona pihalla koivujen alla; se oli vanha tapa aina ilman
ollessa niin kaunis kuin tänä juhannus-aattona. Nuoret pelasivat
lawn-tennista ja lapset hyppäsivät ympäri ruohostossa kuten pienet
vohlat, jotka ensi kerran ovat päässeet laitumelle. Eedit ja Ester
juoksivat kilpaa kaksoisten kanssa, jotka lihavuuteen nähden
muistuttivat Bruuno veljeä; mutta Lilli oli "toista lajia", kuten
lapsenhoitajan oli tapana sanoa.
Kun toiset mellastivat ja painiskelivat keskenänsä hurjassa leikissä,
liikkui hän kuten pieni keijukainen vähän varpaitaan maahan
kosketellen. Hänen pitkät vaaleat kiharansa, valkoinen ihonsa ja siniset
silmänsä antoivat hänelle enkelintapaisen muodon, joka täytti äidin
sydämen surullisilla aavistuksilla. Tuo hento olento, kestäisikö hän
täällä siksi, että varttuisi vahvaksi?...
Illallisen jälkeen sälytettiin kaksi suurta koppaa täyteen kahvikaluja ja
leivoksia, jotka sisäneitsyt Fiina ja Kalle kuski veivät veneellä
Kaijakkasaareen, minne pojat Kallen avulla jo monta päivää olivat
kuljettaneet kuivia risuja ja katajia. Lilli oli sanonut yöhyväiset ja
mennyt vanhan hoitajansa saattamana levolle, mutta kaikki muut
läksivät mitä iloisimmalla juhlatuulella alas rantaan, jossa suuri vene
oli valmiina heitä odottamassa.
Pojat soutivat ja isä istui itse perää pitämässä tällä lyhyellä matkalla
saareen, jossa Fiina jo rantakivien välille oli pannut tulta kahvipannun
alle, sillä välin kuin Kalle laski salmeen tyhjiä tervatynnyreitä, jotka
olivat täytetyt vanhalla sälyllä.
-- Tuolla tulevat pappilalaiset! -- huudahti Bruuno, ja oikeinpa todella
siellä näkyikin vähäinen valkoiseksi maalattu purjevene tulevan esiin

niemen takaa. Vihtori oli innokas purjehtia ja palkoveneen meloja,
vaikka hänellä pappilasta oli kahden kilometrin matka venerantaan.
Veneessä istuivat Elma ja Iines Stormbom. Vihtori istui purjenuorat
kädessä "vallattoman sievästi", kuten Meeri sanoi. Hänen paitansa
rinnus oli vaalearaitainen, kaulus oli alaspäin käännetty ja punainen
silkki sievästi solmittu kaulan ympäri. Hän oli oikein taiteilian
näköinen Helkan mielestä, mutta näyttipä siltäkin, kuin hän olisi
tahtonut herättää vähän huomiota, arveli hän; ja ehkäpä Helka kyllä
olikin oikeassa.
Nuoret kiirehtivät nyt saaren korkeimmalle huipulle. Siinä asessori
Bergendahl jo parasta aikaa sytytti kokkoa, joka pian lasten suureksi
huviksi leimusi korkealle taivasta kohti. Tuli oli erittäin kaunis.
Tervatynnyrit alkoivat nyt myöskin leimahtaa ilmi tuleen, ja siellä
täällä pitkin rantoja näkyi juhannuskokkoja etäämmältäkin kesä-illan
hämärässä.
Äiti, joka auttoi Fiinaa kahvinkeitossa, tuli nyt myöskin ylös muitten
joukkoon ja rupesi tyttöjen avulla kattamaan tilapäistä kahvipöytää
tasaiselle paikalle kallioiden väliin, joiden reunalla kukin sai valita
paikan itselleen mielensä mukaan. Sitten tuli Fiina kantaen kahta suurta
kuparipannua, ja tämän makuisan juoman tuoksu sekaantui
miellyttävästi kokosta suitsuvaan katajansavuun. Lapsetkin nyt joivat
kaksi kuppia illan kunniaksi, ja vaikka olikin syöty aimo illallinen,
katosi leipäkoppien sisällys kuten lumi päivänpaisteessa.
Kun valkea rupesi hämärtämään, meni osa nuorisoa niemeltä etsimään
risuja lisää; toiset lähtivät järvelle Vihtorin veneellä, josta pian kuului
laulu: "On tyyni yö".
-- Meidän täytyy vastata heille -- sanoi asessori Bergendahl, kun nuoret
palasivat tuoden suuret kantamukset risuja.
-- Mitä sitten laulaisimme? --
-- Suomen laulun!

Soutaja tuolla järvellä pidätti aironsa ja jäi kuuntelemaan, ja kun laulu
oli laannut, heiluttivat tytöt nenäliinojaan ja Vihtori valkoista lakkiaan
kiitokseksi. Pian tämän jälkeen vastasivat he kansanlaululla: "Tuoll' on
mun kultani".
Tämä vuorolaulu illan tyvenessä kuului kauniilta, ja äiti, joka oli
ottanut unisen Esterin syliinsä, viittoi ympärillään olevia jatkamaan
lauluansa.
-- En tietänyt enon laulavan -- sanoi Helka Freedrikille,