Kotona Kerttulassa | Page 7

puistoon, missä suuret
lehmukset ja saarnipuut levittivät tuuheita oksiaan.
-- Santaniemi on monessa polvessa kuulunut neiti Furumarkin suvulle
-- kertoi rouva Bergendahl, sillä välin kuin he kulkivat leveätä
sannoitettua ajotietä pitkin. -- Kaikki täällä onkin hyvin säilynyttä ja
kunnossa pidettyä vanhoista ajoista asti, niin että sitä oikein mielikseen
katselee. Tuossa nyt näet talon päärakennuksen suoraan edessäsi.
-- Täti, sehän on ihan linnan näköinen -- huudahti Helka kiinnittäessään
katseensa tuohon valkoiseen kulmakattoiseen komeaan
kolmikerroksiseen kivikartanoon.
-- Täällä asuu Lotta täti kuten prinsessa! -- Rouva Bergendahl hymyili.
-- Katsos, tuolla hän itse seisoo ja viittaa meille tervetuliaisia.

Portailla seisoi kullatun vaakunan alla pitkävartaloinen, vielä
nuorennäköinen nainen, harmaaseen silkkihameeseen puettuna ja musta
pitsisolmuke vähän harmahtavissa hiuksissaan. Tämä nainen oli Lotta
täti omassa persoonassaan, ja kun vieraat tulivat lähemmäksi, riensi hän
reippaasti heitä vastaan.
-- Tervetultua! Hauska kun saan teitä nähdä, hyvät ystäväni. Ja sinäkin,
pieni kaupungin tyttö, tervetultuasi Santaniemeen! -- sanoi hän
sointuvalla äänellään ja suuteli Helkaa otsalle. -- Meidän täytyy heti
alusta tulla hyviksi ystäviksi, muista se!
Vilpoinen oli tuo suuri hämärä porraskäytävä ja seinillä kummalliset
maalaukset; täällä saattoi olla vilu keskikesälläkin. Leveällä
akkunalaudalla seisoi jäällä jäähdytettyä vettä, joka maistui ihanalta
lämmittävän kävelyretken perästä. Lotta täti ehdotti että Meeri, joka oli
tuttu talossa, näyttäisi Helkalle kaikki talon huoneet ja yleensä mitä
nähtävää oli. Siinä syntyi sitten oikea huonetarkastus. He juoksivat
portaita ylös ja alas ja pitkin kapeita pitkiä käytäviä ja taas sieviin
vierashuoneisiin, joista Meeri ennen oli kertonut; sitte ylös ullakkoon
näkö-alaa ihailemaan ja taas alas synkkiin kellariholveihin, joissa talon
väki sanoi aaveitten kulkevan. Helka ei milloinkaan ollut
huvittavampaa nähnyt.
Alikerrassa olivat juhlahuoneet, kuten emäntä niitä nimitti. Siellä oli
iso sali komeine kalustoineen: pitkine sohvineen, joissa oli punaiset
tamastipäälliset, korkeanojaisine tuoleineen ja pöytineen, joiden jalat
olivat taitehikkaissa kiemuroissa. Keltaisessa vierashuoneessa olivat
sekä huonekalujen päälliset että uutimet mitä vahvimpaa
silkkibrokaatia, ja kiinalaisessa kammiossa oli jos jonkinmoisia
kiinalaisia porsliinikapineita hyllyillä, kaappien ja pöytien päällä. Tämä
oli aivan kuin joku museo.
Viimeiseksi he tulivat ruokasaliin, pitkään, kapeaan huoneeseen, jossa
oli tummat paneilit, vanhat mahonkikaapit ja perhekuvia kaikilla
seinillä. Siellä istuivat nyt Lotta täti ja rouva Bergendahl juomassa
suklaatia, ja kun Helka ihastuneena kertoi kaikesta, mitä hän oli nähnyt,
sanoi emäntä:

-- Teidän täytyy tulla olemaan täällä kokonainen päivä, silloin vasta
pikku ystäväni oikein kodistuu Santaniemessä, ja sitte teidän täytyy
jäädä yöksi ja maata viheriäisessä kammarissa -- tiedäthän Meeri --
siellä, jossa seinissä naksahtelee ja jossa aina uneksitaan hauskoja unia.
-- Tuhansia kiitoksia, hyvä tätiseni, en tiedä mitään hauskempaa --
huudahti Meeri. -- Tuo viheriä kammari vaikuttaa aina niin lumoavasti
minuun.
-- Hyvä, asia on siis varma! -- Menkää nyt alas puutarhaan kukkasia
katsomaan, ansareissa ei näin kesä-aikaan ole paljon nähtävää. Sitte me
kaikin lähdemme lammikolle katselemaan joutsenten toissapäivänä
valmistunutta asuntoa.
-- Joutsenia, onko täällä todellakin joutsenia?
-- On kyllä, neljä kappaletta. Ne uivat pitkin päivää lammikossaan.
Meeri vei Helkan mukaansa talon komeita ansareita katsomaan. Kun
olivat tarpeekseen katselleet kukkasia ja saaneet puutarhurilta suuret
kukkavihot, läksivät he emännän ja rouva Bergendahlin parissa vähän
edemmäksi puistoon ja tulivat pienen viehättävän lammikon luo, joka
kirkkaana kuvastimena oli heidän edessään. Lammikon keskellä oli
keinotekoinen pieni saari, johon ennenmainittu joutsenten uusi huone
oli rakennettu kiinalaisen pagodin tapaan, koristettuna pykäharjalla ja
tornilla. Kirkkaan lammikon pinnalla uiskentelivat joutsenet
majesteettisen arvokkaasti.
Lotta täti oli ottanut leipää mukaansa tyttöjen murennettavaksi noille
kauniille eläimille, jotka niin sievästi kurkoittivat pitkää kaulaansa,
ottaakseen heille viskattuja herkkupaloja.
Pieni lammikko vanhojen jättiläislehmusten siimeksessä muodosti
sanomattoman kauniin taulun, eikä Helka väsynyt sitä katselemasta,
siinä kun hän seisoi nojautuneena vähäisen sillan rautakaidepuita
vasten. Tädit istuivat sohvalla lähellä keinotekoista kanavaa, joka johti
veden lammikkoon. Myöhemmin he vielä kävivät tallia tarkastamassa
sekä ihailemassa hevosia ja pientä varsaa, joka oli täysveristä

englantilaista rotua ja emännän erityinen suosikki. Vihdoin vieraat
jälleen lähtivät paluumatkalle, ja Lotta täti seurasi heitä puistoveräjälle.
-- Tänne minä nyt jään, omalle yksityiselle alalleni -- sanoi hän iloisesti
noikaten hyvästijätöksi -- tulkaa pian jälleen ja ottakaa kaikki Kerttulan
nuoret mukaanne, sillä hyötymansikat kypsyvät jo pian ja teidän täytyy
auttaa minua niitten syömisessä. -- Hän viittoi vielä heille viimeiset
jäähyväiset, ennenkuin he katosivat metsään.

Juhannus.
-- Nyt on juhannus, nyt viettää kesä häitään kautta koko Suomen --
lausui Meeri, kun hän muitten nuorten kanssa sitoili pihamaalla
köynnöksiä verantaa varten.
-- Juhannus muistuttaa aina joulua -- sanoi hän. -- Tänään ajattelen:
"mitenkähän vietämme joulua", ja joulu-aattona muistelen
juhannuskokkoa; ne ovat kuten kaksi rajakiveä puolivuosien välillä.
-- Niin, mutta joulu-aatto on kuitenkin hauskempi kuin juhannus-aatto
-- sanoi pieni Ester, joka auttoi tyttöjä antamalla kukkia ja oksia
köynnöksiin.
-- Niin minunkin mielestäni -- vakuutti Eedit.
-- Louluputti tytyy "onto tilttiä laptia" -- huusi Lilli, joka myöskin
tahtoi jotakin joukkoon puhua, ja hänen pikku mansikka suunsa näytti
niin suloiselta, että Helka orpanan täytyi viskata köynnös syrjään ja
siepata pieni tyttö syliinsä häntä syleilläkseen.
-- Lilli tattoo olla tiltti, Lilli pitää louluputitta -- löperteli lapsi.
-- Oi, ei hän sinua unhota, pikku kultunen, siitä olen varma.
-- Voi, jos saisit