Kotona Kerttulassa | Page 6

Joka mäessä ja jokaisen sillan luona hän
muisti huutaa maisterille, joka molemmin käsin piteli ohjaksia ja katseli
Gerdaa enemmän kuin hevosta: -- Pitäkää nyt silmät auki!
Pappila oli vihantain puiden keskellä vähäisen järven rannalla. Se oli
punaiseksi maalattu, ja akkunapuitteet olivat valkoiset. Suuret
vanhan-aikuiset portaat näyttivät varsin hauskoilta.
-- Tervetultua, tervetultua! -- Pieni pyöreä olento kepsahti kuten
tuulispää yli pihan avataksensa veräjät selkiselälleen; se oli Elma.
Provasti ja pruustinna seisoivat portailla vieraita vastassa, ja nuori
Vihtori herra tervehti neitosia niin kohteliaalla kumarruksella, että se

kyllä riitti heille kaikille kolmelle.
-- Olemme koko viikon odottaneet teitä -- sanoi pruustinna. -- Elma on
katsellut maantielle päin joka päivä. Mutta nyt teidän täytyy, hyvät
ystäväni, välttämättömästi jäädä päivällistä syömään meille, minulla on
aivan tuore kuha tarjottavana. Istukaa nyt tänne ulos, täällä on vilpoista,
kahvi tulee ihan kohta. -- Pieni hyväntahtoinen pruustinna riensi pois,
innostunut kun oli, toimittamaan virvokkeita vieraillensa.
Provasti ja asessori olivat sillä välin sytyttäneet sikarinsa sekä istuneet
nurkassa olevaan sälesohvaan, ja nuoret asettuivat portaille istumaan,
kuten aina oli tapana pappilassa. Elmalla oli kaikenmoista kerrottavaa,
hänen pieni suunsa liikkui lakkaamatta, niin ettei Helka saattanut olla
hymyilemättä; mutta sitähän Elma juuri tahtoikin, sillä hänestä oli
hauska, kun ihmiset näyttivät iloisilta. Siksipä hän ansaitsikin
hyväilynimen "auringonsäde", jonka hänen isänsä oli hänelle antanut.
Vihtori oli hiljaisempi, mutta paljon kauniimpi kuin sisarensa. -- Oikein
hieno ja sievä nuori ylioppilas -- sanoi Meeri.
Niin pian kuin oli kahvia juotu pruustinna tädin kiitettyjen ja
tunnettujen kuminakaakkujen kera, vei Elma vieraansa hakaan
katselemaan komeaa ayrshire-vasikkaa, joka äsken oli saanut palkinnon
eräässä karjanäyttelyssä. Sitte heidän täytyi tarkastaa kanahuonetta ja
kyyhkyslakkaa, jotka olivat Elman erityisessä hoidossa. Hän kyllä tunsi
jokaisen kyyhkysen ja pienimmänkin kananpoikasen nimen, vaikka ne
Helkan tottumattomissa silmissä olivat kaikki yhdennäköisiä. Kaikki
oli uutta ja hauskaa nähdä, ja kun oli kuljettu ympäri kaikkialla,
yhdyttiin seuran toisiin jäseniin ja ruvettiin kaikin krokettia pelaamaan
pihamaalla, joka portaitten edestä oli tasoitettu sileäksi kentäksi.
Helka ja Freedrik sekä Bruuno ja Elma olivat yhtä puoluetta, herra
Kontio ja Vihtori sekä Gerda ja Meeri toista. Kaikki viimeksimainitut
pelasivat erittäin hyvin, ja vähän epätasaisen taistelun perästä heidän
onnistui voittajina päästä sodasta. Väsyneinä ja lämpöisinä nuoret
tulivat päivälliselle ja olivat vielä täydessä keskustelussa pelistään, jota
Bruuno ehdotti jatkettavaksi päivällisen jälkeen. Siitä tytöt eivät
kuitenkaan olleet huvitettuja, vaan he tahtoivat mieluummin istua

siimeksessä keinulavitsalla provastin ikkunan alla. Siinä piti
tuumattaman miten juhannus-iltaa vietettäisiin, ja monta suunnitelmaa
tehtiin, kunnes vihdoin kaikki yhtyivät asessori Bergendahlin
ehdotukseen, että he tänä vuonna soutaisivat Kaijakkasaareen ja
polttaisivat kokkoa saaren äärimmäisen niemen päässä.
Vihtori oli puhelias ja vieraille hyvin kohtelias. Hän kertoi tytöille
pieniä kaskuja pääkaupungista ja tarjosi nuorille herroille papirosseja;
mutta ei Freedrik eikä herra Kontio polttanut. Bruuno kurkisti
salavihkaa avoinna olevaan ikkunaan ja otti sitte äkkiä kotelosta
papirossin. Muutaman hetken kuluttua sattui asessori kurkistamaan ulos
provastin kammarin ikkunasta. Hänen tarkka silmänsä havaitsi heti
suitsevan papirossin Bruunon huulien välissä, mutta hän ei maininnut
siitä mitään; hänen tyyni ilmehikäs katseensa puhui kuitenkin tarpeeksi
Bruunolle, joka heti viskasi pois puoleksi poltetun papirossi-pätkän.
Hän tunsi kyllä isänsä mielipiteen, ettei poikien sopinut polttaa,
ennenkuin he itse olivat ansainneet rahaa tuohon tarpeettomaan huviin,
ja kaikkein vähimmin -- sen tiesi Bruuno -- sopi kolmentoista vuotiaan
koulupojan polttaa papirossia. Hän oli vain ollut liika veltto
vastustamaan kiusausta; oli tuntunut hauskalta koettaa, miltä tuollainen
maistui. Vaan nyt hän oli pahalla mielellä. Iloinen seura ei häntä enää
huvittanut, ja hän oli tyytyväinen, kun vihdoinkin tuli aika lähteä pois,
ja hän pääsi toimittamaan hevosia valjaisiin. Koko kotimatkan hän istui
synkkänä ja ääneti; mutta kun Helka ja Meeri olivat astuneet alas
ajoneuvoista, tarttui Bruuno äkkiä isänsä käteen kuiskaten: -- Isä, suo
anteeksi!
-- Sen olen jo suonut, poikani -- vastasi isä lempeästi, ja siten oli pilvi
haihtunut Bruunon taivaalta.
-- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- -- --
Muutamia päiviä myöhemmin näkivät tytöt äidin panevan kutimensa
vähäiseen työlaukkuun.
-- Mitä tuo merkitsee, äiti?
-- Sitä vain, että minä aion vieraisille Santaniemeen ja ajattelin ehdottaa,

että sinä Meeri ja Helka tulisitte seurakseni.
-- Ai, niin hauskaa, niin hauskaa -- huusi Meeri, joka rakasti
seuraelämää ja vieraisilla oloa, varsinkin kun oli kysymys lähdöstä
Lotta tädin luo.
Matka molempien maakartanoitten välillä ei ollut pitkä, kun hevosella
ajettiin, mutta vielä lyhempi, jos kuljettiin pientä polkua metsän läpi.
Tavallisesti naapurit käyttivät tätä oikotietä, jos ilma oli kaunis. Nyt siis
rouva Bergendahl ja tytöt lähtivät jalkaisin, ja Tusse seurasi mukana.
Hyppien ja ilakoiden se heilutti tuuheaa häntäänsä, kun oli päässyt
mukaan.
Taivas oli kirkkaan sininen, ainoastaan kevyet pilvenhattarat liikkuivat
siellä ylhäällä ikäänkuin valkoiset pumpulihahtuvat, ja metsässä
vanamokukat tuoksuivat. Helkan täytyi ehtimiseen seisahtua niitä
poimimaan, joten hän jäi koko pitkästi toisten jälkeen; mutta mikäpä
olisi ollut hauskempaa, kuin poimia noita pieniä kukkakellosia ja
leppoisena kesäiltana suhisevien hakopuiden siimeksessä nauttia niiden
tuoksua.
-- No katsoppas, nyt tulemme jo heti kartanoon -- huudahti Meeri, ja
hänen orpanansa kiirehti yhtymään heihin talon komeitten rautaporttien
luona, jotka johtivat vanhaan, hyvin hoidettuun