Kotona Kerttulassa | Page 5

äidin asian toimeen,
mutta toiset jatkoivat matkaansa kotiin päin. Muutaman hetken perästä
tytöt seisoivat lahden pohjukassa pienen punaisen tuvan luona, jonka
edustalla vanha Jooseppi verkkojansa selitteli. Hän lupasi seuraavana
aamuna tuoda kalan ja hymyili vähän ivallisesti herrasväen
kala-onnelle.
-- Miten Leena tänään voi?
-- Kuten tavallisesti, arvaan minä -- tuumasi ukko.
-- Käykäämme sisälle häntä katsomaan -- sanoi Meeri. -- Hän on
vanhan Joosepin sokea vaimo, kuten tiedät. -- Hyvää iltaa, hyvää iltaa!
-- Meeri avasi rohkeasti tuvan oven.
-- Hyvää iltaa, pikku neiti, minä tunsin teidät oitis äänestänne. -- Sokea
tuli empimättä suoraan heitä kohti. -- Täällä on joku vielä lisää, luulen
minä!
-- On, Helka serkkuni Helsingistä.
-- No hyvänen aika, Roosa rouvan tytär! Häntä minä olisin mielelläni
tahtonut nähdä, jos sen Jumala olisi suonut sillä hänen äitinsä oli niin
harvinaisen hyvä ihminen nuoruudessaan.
-- Äiti on kyllä kertonut kalastajatuvasta, sekä miten heidän täällä oli
tapana keittää takassa kahvia, jota sitten alhaalla rannassa juotiin.

-- Jumala hänen hyvää muistiansa siunatkoon; mutta siihen aikaan minä
en vielä ollut pimeydessä, kuten nyt.
-- Niin, Leena parka, kyllä teidän on vaikea oltava -- sanoi Meeri.
-- Ei saa valittaa, pikku neiti; Jumala itse on pannut ristin päälleni, ja
hän tietää, mikä meille paras on. Minulla on myöskin niin paljo, josta
minun tulee olla kiitollinen; ensiksikin on ukkoni kovin hyvä ja auttaa
minua kaikin tavoin; sitte minulla on niin hyvää isäntäväkeä, joka ei
milloinkaan väsy osottamasta minulle hyvyyttä, ja vieläpä minulla on
katto pääni päällä ja jokapäiväinen leipä Herran armosta, ilman mitään
ansiota. Olen kuten kukkanen kedolla ja kuten taivaan lintu, minä en
kehrää enkä kylvä, mutta saan kuitenkin osani tämän maailman
hyvyydestä. Niin, niin, nuoret neitini, vanha Leena on kaikin tavoin
tyytyväinen.
-- Hyvästi nyt taas tällä kertaa!
-- Hyvästi, ja kiitoksia paljo, kun tulitte katsomaan! On niin ilahuttavaa
sydämmelleni, kun muistetaan minua. -- Muija noikkasi ja kurkoitti
tyytyväisenä pienet kurttuiset kätensä hyvästiksi.
-- Miten hyvä ja kiltti vanha muija tuo Leena on -- sanoi Helka ihan
liikutettuna, kun kotiin lähtivät.
-- Niin -- sanoi Meeri -- luulenpa että hän on tyytyväisin ja kiitollisin
ihminen mitä minä tunnen. Äidin on tapana sanoa, että Leena on monta
kertaa antanut hänelle neuvoa kärsivällisyyteen esimerkkinsä kautta.
-- Varmaankin hänestä voisi paljon oppia -- sanoi Helka miettiväisesti.
Pihalta kuului samassa kellojen iloinen kilinä, ja tytöt rupesivat
juoksemaan kilpaa joutuakseen aikanaan illalliselle.

Naapurimme.
-- Tänään aiomme lähteä ajamaan pappilaan -- sanoi asessori eräänä

aamuna aamiaista syödessään -- äidillä on suuri siivoominen
juhannusjuhlaa varten, ja hän näkee varmaankin mielellään, että
siirrymme pois muutamaksi tunniksi.
-- Mitkä hevoset otetaan, isä?
-- Rusko ja Pekka; siitä sinä Bruuno saat huolta pitää.
Poika lähti nuolen nopeudella; hän ei milloinkaan tällaisissa asioissa
vitkastellut. Tytöt riensivät pukemaan itseänsä matkaa varten. Meeri ja
Helka asuivat yhdessä eräässä kammarissa yläkerrassa, ja Gerda, joka
kesän ajaksi oli jättänyt vuoteensa orpanalleen, oli muuttanut pieneen
vieraskammioon, jossa hän sai olla häiritsemättä kirjoineen. Pojat ja
herra Kontio asuivat ylikerran porstuan toisella puolen, ja lapset
makasivat alhaalla isän ja äidin luona.
Kaikki huoneet talossa olivat korkeat ja valoisat, ja huolimatta
yksinkertaisuudestaan olivat ne kuitenkin hyvin hauskat ja kodikkaat.
Helka oli vallan ihastunut tyttöjen kammariin, jossa kaikki huonekalut
olivat valkoisiksi maalatut ja päällystetyt vaaleanpunaisella kukillisella
kretongilla. Valkoisten akkunauudinten yläpuolelle oli somasti
laskotettu samanlaatuista kangasta, ja myöskin pienen pukeumapöydän
ympärille, joka sijaitsi huoneen nurkassa ja jolle tyttöjen kaikkein
kauniimmat koristeet olivat aistikkaasti asetetut.
Molemmilla oli oma piironkinsa ja pesukaappinsa; hauska
kirjoituspöytä oli akkunan ääressä, ja huoneitten välikäytävässä oli
tilava vaatehuone. "Yksinkertaista, mutta mukavaa" -- se sananparsi
näkyi tulleen pääsäännöksi Kerttulassa.
-- Otan raitaisen kretonkihameeni ylleni -- sanoi Meeri, joka
kiireimmiten harjasi lyhyeksi leikattuja hiuksiansa. Hän ei milloinkaan
tuhlannut aikaa ajatellaksensa pukuansa.
-- Täti neuvoi minua ottamaan sinisen puseroni ja mustan hameeni --
kertoi Helka. -- Hiukseni ovat jo aivan pörröisinä, minun täytyy ne
uudestaan kammata, ja sitte panen sinisen nauhan palmikkooni, että se
pysyy siistinä.

-- Sievänä, tarkoitat kaiketi -- sanoi Meeri hymyillen, hän kun
mielellään laski leikkiä serkkunsa halusta käydä sievästi puettuna.
Helka näytti vähän nololta, sillä hän muisti, että äiti oli varoittanut
häntä turhamaisuudesta; mutta samassa tuokiossa hän jo jälleen koetteli,
miten somasti hopeainen rintasolki soveltuisi siniseen puseroon.
-- Oletteko pian puettuina, tytöt -- kysyi Gerda, jolla jo oli hattu päässä.
-- Hevoset ajetaan kohta portaitten eteen eikä isä tahdo mielellään
odottaa.
-- Kohta, kohta! -- Meeri etsi suurimmassa tuskassa käsineitään ja
nenäliinaansa; hänen kapineillaan oli omituinen taipumus kadota juuri
viimeisessä hetkessä. "Hamssu" sanaa, jota hän usein sai kuulla
nimensä sijasta mainittavan, ei hänelle aivan syyttömästi sanottu.
-- Hyvästi äiti, hyvästi pikku tytöt!
Asessori ja Helka istuivat nelipyöräisten rattaitten taka-istuimelle.
Bruuno ajoi, Meeri istui hänen rinnallaan, ja muilla oli hyvä tila
linjaalirattailla.
Seura oli iloinen, ja matka oli hauska kauniissa kesä-ilmassa.
Molemmissa ajoneuvoissa juteltiin niin vilkkaasti, ettei kukaan muu
kuin Bruuno ajatellut sitä, kuinka pian Rusko ja Pekka veivät heitä
määrän päähän. Mutta hän kyllä uskollisesti valvoi ja piti surua
matkakumppaneistaankin.