Kotka-Wappu | Page 7

vaan h?n ei tiet?nyt muuta kuin: -- sin? rakas tytt?, -- niinkuin oli sanonut ?itille: -- sin? rakas ?iti. Ja se olikin kauniimpi, ihanampi kaikkea muuta. Oi, mit? taivas olisi voinut olla, johonka nuo tuolla ylh??ll? tahtoivat h?nt?, sen autuuden rinnalla, josta h?n oli osallinen ainoastaan Jooseppia aatellessaan, puhumatta siit?, mit? todellisuus olisi voinut olla?
Joku koputti ikkunalle, h?n hyp?hti yl?s niinkuin unesta. Se oli kotka, jonka h?n kaksi vuotta sitten oli ottanut pes?st?ns? ja joka sitten oli h?nt? seurannut uskollisena kuin koira. Se sai vapaasti juosta, se ei tehnyt kellenk??n pahaa ja lensi h?nen j?lkeens? niin hyvin kuin leikatut siipens? sen sallivat. Wappu avasi pienen akkunansa, lintu hypp?si sis??n ja katseli h?nt? uskollisesti keltaisilla silmill??n. H?n hyv?ili sen kaulaa ja leikki sen siipien kanssa, milloin levitt?en niit?, milloin pannen ne kokoon. Raitis tuulenpuuska puhalsi ikkunasta sis??n.
Aurinko oli jo laskenut alemmaksi vuoren taakse, ahtaat ikkunanpielet ymp?r?iv?t rauhaisaa kuvaa vuorien kukkuloista, keve?n sinisen sumu-hunnun peitossa.
Wapun mielikin tyyntyi; ilta-ilma rohkeutti h?nt?; h?n asetti linnun olkap??lleen:
-- Tule Hans, -- sanoi h?n -- otaksukaamme ett'ei ole mit??n vaivaa olemassa maailmassa!
Uskollinen el?in oli tuonut h?nelle kummallisen lohdutuksen. T?m?n kotkan oli h?n tuonut itselleen sielt?, mihink? ei kukaan uskaltanut l?hte?, jyrk?lt?, korkealta kalliolta; h?n oli siit? taistellut sen ?itin kanssa el?m?n ja kuoleman vaiheella, h?n oli kesytt?nyt sit?, ja nyt se oli kokonaan h?nen omansa.
-- Ja h?n on my?s kerran oleva minun omani! -- lausui h?nelle sis?llinen ??ni h?nen painaessa lintua syd?nt?ns? vastaan.

II.
Taipumaton.
T?m? oli se lyhyt rakkauden ja piinan-historia, joka nyt taas her?si Wapun nuoressa syd?mmess? kaikkine tuskineen, kun h?n n?ki molemmat vaeltajat, joista h?n luuli toisen olevan Joosepin, joka niin usein kulki ohitse, l?yt?m?tt? koskaan tiet? yl?s vuorelle. H?n pyyhk?si otsaansa, sill? aurinko rupesi paahtamaan, ja h?n oli jo niitt?nyt koko tuon maapalstan talosta t?nne "Sonneplatte'lle"; se oli nimitt?in kalliokielen nimi, jolla h?n seisoi. Siksi sit? nimitettiin syyst? ett? oli korkein paikka ja aurinko ensin sattui siihen. Koko kyl? oli saanut nimens? siit?.
-- Wappu, Wappu! -- joku huusi h?nen takanansa. -- Sinun pit?? tulla is?n luo, h?n tahtoo sanoa sinulle jotakin.
Vanha Luckard tuli talosta. Is? kutsutti h?nt?? Mit? h?n tahtoi? H?n ei ollut puhunut Wapun kanssa tuon tapauksen j?lkeen S?lden'iss?, paitsi mit? koski ty?t?. Pelon ja mielipahan alaisena nousi h?n ja seurasi Luckardia.
-- Suuria uutisia, sanoi Luckard. -- Katso sinne!
Nyt Wappu n?ki is?n seisovan huoneen ulkopuolella ja h?nen vieress?ns? er??n kyl?n nuorista talollisista, Gellner-Vincentz, suuri kukkasvihko napin-l?vess?. Se oli roteva, mustaverinen nuori mies, jonka Wappu lapsuudesta tunsi olevan kovan ja umpimielisen. H?n ei viel? ollut sanonut kellek??n ihmiselle, paitsi Wapulle, hyv?? sanaa.
Wappua h?n jo koulussa oli takaa ajanut rakkaudellaan. Pari kuukautta sitten olivat h?nen molemmat vanhempansa ?kki? kuolleet toinen toisensa j?lkeen. Nyt h?n oli itsen?inen, ja Stromminger'in per?st? seudun rikkahin talollinen.
Wapun veri j??tyi suonissaan, h?n tiesi mit? oli seuraava.
-- Vincentz tahtoo naida sinun, -- sanoi Stromminger. -- H?n on saanut minun suostumukseni -- ensi kuulla pidet??n teid?n h??nne! -- N?ill? sanoilla h?n k??ntyi ja meni sis??n talohon, niinkuin ei muuta olisi ollut sanottavaa.
Silm?nr?p?yksen Wappu seisoi niinkuin ukkosen nuoli olisi iskenyt h?neen. H?nen t?ytyi ensin tointua. Sill'aikaa astui Vincentz rohkeasti esiin ja tahtoi panna k?sivartensa h?nen vartalonsa ymp?ri. Silloin juoksi Wappu taaksep?in kauhistuksen huudolla ja nyt h?n my?skin hoksasi mit? h?nen tuli tehd?.
-- Bincentz, sanoi h?n tuskasta vavisten. -- Min? pyyd?n sinua, mene kotia takaisin, min? en koskaan voi tulla vaimoksesi, en koskaan. Sin? et voi tahtoa ett? is?ni minua pakoittaa siihen, ja min? sanon viimeisen kerran: Min? en tahdo sinua!
Jotakin salaman tapaista n?kyi Bincentz'in kasvoissa, h?n puri huultansa ja h?nen mustat silm?ns? katselivat Wappua tulisesti.
-- Vai sin? et tahdo minua. Mutta min? tahdon sinua. Ja min? vannon el?m?ni kautta ett? olet tuleva omakseni! Is?si on antanut minulle lupauksensa -- sit? min? en koskaan anna takaisin ja min? ajattelen ett? olet miettiv? asiaa, joka on is?si tahto!
-- Bincentz, -- sanoi Wappu, -- jos olisit ollut viisas, niin olisit nyt ollut puhumatta noin, sill? sinun olisi pit?nyt ymm?rt?? ett'ei tuo ollut keino saada minua -- pakoittaa itse?ni en koskaan salli, tied? se. Ja nyt voit menn? Bincentz, meill? ei ole mit??n sanottavaa toisillemme.
N?in sanoen h?n k??ntyi ja meni sis??n taloon.
-- Voi sinua! -- huusi Bincentz tuskastuneena ja suuttuneena h?nen j?lkeens? ja puristi nyrkki?ns?. -- Sitten h?n tyyntyi ja mutisi hampaittensa v?liss?:
-- No, min? voin odottaa -- ja min? tahdon odottaa!
Wappu meni suoraan is?ns? luo. H?n istui tilikirjansa edess? ja k??ntyi hitaasti kun tytt? astui sis??n.
-- Mit? tahdot?
Auringon s?teet loistivat ahtaasta ikkunasta, kirkastaen Wappua, niin ett? h?n seisoi is?ns? edess? ik??nkuin s?teik?ss?. T?m?n t?ytyi itse ihmetell? lastansa, niin kaunis h?n t?ll? hetkell? oli.
-- Is? -- aloitti h?n tyynesti, -- min? tahtoisin ainoastaan sanoa teille ett'en mene Bincentzin vaimoksi.
-- Vai niin? -- huusi Stromminger, hyp?ht?en seisaalle. -- Mit? se tiet??? Sin? et mene h?nen vaimokseen?
-- En, is?, min? en rakasta h?nt?!
-- Vai niin -- olenko min? kysynyt sinulta, rakastatko h?nt? vai etk??
-- Ette ole, min? sanon sen teille kysym?tt?nne.
-- Ja