Kotka-Wappu | Page 2

tuota kaunista komeata tytt??, joka tulisi is?ns? ylpeyden uhriksi. Mutta n?hd? sit? he kumminkin tahtoivat. Se kalliosein?, johonka pes? oli rakennettu, oli pystysuora, jotta oli mahdotointa p??st? sinne k?ym?ll?; sent?hden k?ytettiin nuora Wapun vartalon ymp?ri. Nelj? miest?, h?nen is?ns? etup??ss?, piti kyll? siit? kiinni, vaan kamalaa oli kuitenkin n?hd? kuinka uljas lapsi rohkealla hypp?yksell? heitt?ysi syvyyteen. K?yden solmut voisivat helty?, korppi-kotka voisi repi? h?nt? palasiksi, h?nen p??ns? voisi sattua johonkin kallioon ja musertua! -- Oli jumalaton teko Stromminger'ilta noin leikki? lapsensa hengen kanssa. Vaan Wappu purjehti pelk??m?tt? ilmojen l?pi alas syvyyden keskipaikoille, jossa h?n iloiten tervehti pient? korppi-kotkaa, jonka h?yhenet nousivat pystyyn, kun se n?ki outoa vierasta ja kitisten avasi muodotonta nokkaansa h?nt? vastaan. Ilman pitk?? miettimist? tarttui h?n vasemmalla k?dell??n lintuun, joka p??sti surkean ??nen, ja pisti sen kainaloonsa. Samassa kuului suhina ilmassa, h?nen ymp?rill??n pimeni p?iv?, tuntui niinkuin rakeita tuiskuttaisi h?nen p??llens?. H?nen ainoa ajatuksensa oli: -- silm?t, pelasta silm?t! -- ja pit?en kasvot likell? kalliosein??, taisteli h?n, veitsi oikeassa k?dess?, raivoavan el?imen kanssa, joka ter?v?ll? nokallaan, kynsill? ja siivill? sy?ksi h?nen p??llens?. Viel? hetken matkaa ilmassa yl?sp?in -- silloin korppi-kotka yht'?kki? l?hti alasp?in; Wapun veitsi oli varmaan sit? haavoittanut. Wappu tuli yl?s verisill? kasvoilla, kotkan poikanen syliss?, -- h?n ei mill??n lailla olisi tahtonut j?tt?? sit?.
-- Miksi et p??st?nyt tuota linnunpoikaista, Wappu, -- huusi v?ki h?nelle vastaan -- olisithan samassa p??ssyt em?linnustakin.
-- No -- vastasi t?m? yksinkertaisesti -- eih?n se raukka viel? osannut lent??; jos min? olisin sen p??st?nyt, olisi se saanut surmansa syvyydess?.
Nyt h?nen is?ns? ensimm?isen ja ainoan kerran el?m?ss??n h?nt? suuteli, ei h?nen jalomielisyydest??n turvatointa el?int? kohtaan, se ei h?nt? liikuttanut, vaan siit?, ett? Wappu oli tehnyt uljaan teon, ja tehnyt kunniaa Stromminger'in vanhalle urhoolliselle suvulle.
Se oli sama tytt?, joka seisoi tuolla tuskin jalan leve?ll? kalliokielell? ja uneksien katsoi alas syvyyteen, jonka partaalla h?n seisoi. Keskell? vallattomuuttansa joutui h?n outoon mielentilaan, h?n k?vi hiljaiseksi ja tyyneksi sek? katseli eteens? surumielisesti, ik??nkuin h?n olisi n?hnyt jotakin, jota h?n halasi eik? kuitenkaan voinut saavuttaa. Se oli muuttumatoin kuva, ja yhdentekev? oli, katseliko h?n sit? aamuh?m?r?ss?, kultaisessa p?iv?npaisteessa, iltaruskossa tai kalpeassa kuutamossa. Vuoden aikaa se kuva oli h?nt? seurannut joka paikassa, istuessa ja astuessa, laaksossa ja vuoriloilla. Kun h?n seisoi tuolla niin yksin?ns? ja suurilla levottomilla gaselli-silmill??n katseli milloin valkoista, hohtavaa j??ti?-merta, milloin h?m?r?? syvyytt?, jossa Ache kuohuen sy?ksi eteenp?in, silloin etsi h?n sit?, joka oli tuon kuvan muotoinen. Kun joku vaeltaja kulki ohitse tuolla alhaalla laaksossa, niin h?n aatteli: on mahdollista ett? se on h?n, ja huimaava ilon tunne valloitti syd?mmens? sit? aatellessa, jos kohta h?n ei voinut eroittaa muuta, kuin tuon ihmis-olennon, joka tuskin oli n?yttelykaapin pieni? kuvia isompi. Nytkin luuli h?n taas n?kev?ns? tuota lemmitty? kuvaa, kun matkustaja ja tyrolilainen, joka h?nt? pilkkasi, kulkivat ohitse. H?n tunsi ensin kummallisen ahdistuksen, mutta sitten nousi ilon kaikuva riemu-??ni vapautettuna peipposena taivasta kohden. Ja samaten kuin mets?mies kuuli heikon kaiun t?st? riemuhuudosta hiljaisessa mets?ss?, samaten vei kaiku my?skin h?nen vastauksensa tyt?lle, joka kuunteli sit? ihastuneena -- voisihan se olla h?nen ??nens?! Ja lempe? tunne levitti ruusujansa noille tuimille, ynseille kasvoille. H?n ei ollut kuullut ett? se oli pilkkalaulu. Jos h?n olisi sen kuullut, niin h?n arvattavasti olisi puristanut nyrkki?ns? ja koettanut k?sivartensa vahvuutta, h?nen kasvonsa olisivat synkistyneet ja vaalistuneet kuin j??ti?t j?lkeen auringon laskun. H?n istui alas kalliokielelle ja heilutti jalkojansa yli syvyyden. H?n painoi hienon p??ns? k?sihins? ja mielens? kuvaeli uudelleen sit? hetke?, jolloin ensi kerran oli ihanteensa n?hnyt.

I.
Karhu-Jooseppi.
Oli Helluntai-p?iv? juuri ummelleen vuosi sitten, kun h?nen is?ns? vei h?net ripille ensi kerran S?lden'iin; piispa tuli sinne joka toinen vuosi, sill? ajotie k?vi ihan t?lle paikalle asti. H?n ujosteli v?h?isen kun oli kuusitoista vuotias ja niin iso. H?nen is?ns? ei tahtonut laskea h?nt? ennemmin ripille, sill? h?n arveli ett? silloin rakkaudet ja kosimiset kohta alkaisivat -- ja siihen oli viel? tarpeeksi aikaa! Nyt h?n pelk?si ett? toiset h?nelle nauraisi. Kyl?ss? oli kauhea h?lin? heid?n tullessaan; Jooseppi Hagenbach S?lden'ist? oli nimitt?in kaatanut karhun, joka oli n?ytt?ynyt tuolla kaukana Vintschgau'issa ja jota kaikki paikkakunnan nuorukaiset turhaan olivat ajaneet. Jooseppi oli sitten l?htenyt matkalle ja jo viime perjantaina oli h?n kaatanut karhun. H?nen maineensa oli rient?nyt edelt?, ja nyt piti Joosepin kohta itse saapua paikalle. S?lden'in talonpojat, jotka odottivat ulkopuolella kirkkoa, olivat varsin ylpe?t siit?, ett? S?ldenil?inen oli toimittanut tuon urosty?n, eiv?tk? puhuneet muusta, kuin Joosepista, joka kielt?m?tt? oli v?kevin ja parhain nuorukainen koko vuoristossa sek? verratoin pyssymies. Tyt?t kuuntelivat ihaellen mit? kaikkea suurta Joosepista kerrottiin, kuinka h?nelle ei ollut mik??n vuori liian korkea, ei mik??n tie liian pitk?, ei mik??n vuorenloukko liian leve? eik? mik??n vaara liian suuri. Er??n kalpean ja heikon n?k?isen vaimon l?hestyess? kaikki kiirehtiv?t h?nt? vastaan ja toivottivat h?nelle onnea siihen suureen kunniaan, jonka h?nen poikansa taas oli voittanut.
-- Kas sinun Jooseppis, se on mies se, joka voi olla esikuvana meille kaikille -- sanoivat miehet hyv?ntahtoisesti.
-- Kuinka iloinen sinun miesvainaja olisi ollut jos olisi elossa t?n? p?iv?n?!