Koti | Page 2

N--kö, joka asuu tässä viistoon meitä vastapäätä ja joka
vastikään on saanut kotiin lapsensa Kapista? -- tuon äidittömän pikku
raukan!»
«Hän juuri! Mutta sinun pitää lukea kirjoitus, ellei muun vuoksi, niin
saadaksesi parempaa makua kahvillesi. Kas tässä! minä toin sen
mukaani. Olen saanut kuulla, että se tänään lähetettäisiin rouvallesi.
Niin, niin, onhan niitä siivoja poikia maailmassa. Mutta missä on rouva
tänään? Ah, siinäpä hän onkin! Hyvää huomenta Mylady Elise! Miten
viehättävä näin huomeneksella! Mutta miten kalpea! Oi, oi, oi! Se ei
kelpaa! Turhaanko minä sitten aina sanon ja saarnaan? Liikettä, raitista
ilmaa, muuten ei auta mikään apu maailmassa. Mutta ken uskoo
saarnaamme? Ei, hyvästi nyt, hyvä herrasväki! Missä on nuuskarasiani?
Sanomienko alla? Kirotut lehdet, kaiken ne kätkevätkin. Ei pysy edes
nuuskarasiakaan rauhassa. Hyvästi Elise rouva, hyvästi Frank! Ei,
mutta katsokaapa miten hän istuu siinä lukemassa herjauksia itsestänsä,
ikäänkuin ne eivät ensinkään koskisi häneen. Nyt hän nauraa vielä
päälle päätteeksi -- maistukoon aamiaisenne, hyvät ystäväni!»
«Maistakaapa sitä meidän kanssamme!» pyysi Elise ystävällisesti.
«Meillä on vallan tuoretta kotileipää tarjottavana tänään.»
«Ei, kiitoksia vaan! Minä en pidä tuommoisesta kotitekoisesta. Se ei
milloinkaan kelpaa, vaikka sitä aina kehutaan. Kotileipää, kotikaljaa,
kotitekoista, kaikkea vielä. Sehän kai kuuluu niin mainiolta! Mutta se ei
kelpaa niin mihinkään!»
«Koettakaa kuitenkin eiköhän se kelpaa tänään! Tässä meillä nyt on
matami Folette pöydällä. Pitäähän teidän kuitenkin saada häneltä
kuppinen.»
»Mitä, he? Mitä lajia? Mikä kirottu matami se on, jonka pitää antaa
minulle kuppi? En ole milloinkaan kärsinyt ämmiä, ja jos he liiatenkin
kiipeävät kahvipöydälle...»

«Pyöreä kahvipannu tuossa on matami Folette. Ettekö voi sitä kärsiä?»
«Minkätähden sillä on semmoinen nimi? Mitä tyhmyyksiä se on?»
«Sehän on lasten keksintö. Sen niminen kunnon leskirouva, jolle eräänä
päivänä tarjosin kahvia, huudahti lempijuomaansa nähdessään: «kun
näen kahvipannun, luulen näkeväni Jumalan»! Lapset kuulivat sen, ja
sen perästä oli heidän mielestänsä tämä pannu matami Foletten
näköinen ja sitä ruvettiinkin siitä hetkestä hänen mukaansa nimittämään.
Lapset pitävätkin siitä erittäin, se kun joka pyhäaamu antaa heille
kahvia.»
«Minkätähden pitää lasten saada kahvia? Eivätkö he voi ilmankin
laihtua? Pitääkö heitäkin polttaa ennen aikojaan? Tuo Petreahan on
ilmankin kaitaluinen. Minä en ole milloinkaan pitänyt hänestä ja jos
hänestä vielä lisäksi tulee kahvimummo, niin...»
«Mutta hyvä Munter, te ette ole tänään hyvällä tuulella!»
«Hyvälläkö tuulella? Ei, Elise rouva, en ole hyvällä tuulella. Minä en
tiedä paljoa tässä maailmassa, josta olisi syytä olla hyvällä tuulella. Kas
tuossa, tuolinne on repinyt reiän nuttuni liepeeseen! Onko se kaunista?
Sehän on myöskin kotitekoista. Ei, nyt tahdon mennä, jos ovenne --
ovatko nekin kotitekoisia -- päästävät minun menemään.»
«Etkö tahdo tulla meille takaisin päivälliselle?»
«En, kiitos. Minua on pyydetty muualle, jopa tähän taloon.»
«Hovimarsalkka V--n leskirouvan luokseko?»
«Ei, hitto vieköön! Sitä ämmää en voi kärsiä. Hän ripittää minua alati!
Minua ripittää? Minun tekisi mieleni ripittää häntä, minun! Ja hänen
siunattu rakkikoiransa sitten, Pyrrhus eli Pirre, mikä lie, senhän
tahtoisin tappaa! Ja sitten se rouva on niin laiha! Minä en voi kärsiä
laihaa väkeä, kaikista vähemmin laihoja ämmiä!»
«Ettekö? No, tiedättekö mitä huhu kertoo teistä ja vanhasta, köyhästä

neiti Raskista?»
«Se inhoittava muija! No mitä pahaa hoetaan minusta ja vanhasta
Raskin neidistä?»
«Sitä, että taannoin tapasitte hänet rappusissanne, kun hän oli
menemässä yläkertaan huoneesensa ja seisoi siinä huoaten pitkien
rappujen vuoksi ja valittaen rintaansa. Pahat ihmiset kertovat teidän
silloin mitä kohteliaimmin tarjonneen hänelle käsivartenne ja
huolellisesti saattaneen hänet ihan ylös asti ja sanotaanpa ettette
jättäneet häntä ennen kuin hänen ovensa edessä sekä että sitten lähetitte
hänelle naulan rintasokuria ja...»
«Ja sen ehkä luulitte minun tehneen ainoastaan hänen tähtensä? Ei,
kiitoksia; vaan sen tein sentähden, ettei tuo vanha luuranko kaatuisi
minun rappusissani ja kuolisi siihen, niin että minun sitten olisi pakko
kiivetä hänen inhottavan ruumiinsa ylitse. En minkään muun tähden
tässä maailmassa haalinut häntä ylös. Jaha, niin juuri se oli. Minä syön
tänään päivällistä neiti Berndesin luona. Hän on kuitenkin
ymmärtäväinen ihminen ja hänen pikku Laura neitosensa on sangen
suloinen. Kas niin, Herran nimessä, nythän on koko lapsiliuta täällä!
Nöyrin palvelijanne Charlotte sisko! Vai niin, pikku neiti Eeva!
Hänhän ei pelkää «rumaa ukkoa» hän; -- Jumala siunatkoon häntä!
Tästä saat karamellin! Entäs tipsukka sitten, hänhän on vallan enkelin
kalt... joko hän irvistelee minulle? Silloin pitää minun mennä pois, sillä
minä en kärsi lasten itkua. Hyi sentään! Kuuluu sekin kodin
suloisuuteen luulen ma; on ehkä kotisäveleitä? Kotileipää, kotitekoista,
kotisäveleitä ... huh!»
Assessori läksi käpälämäkeen; laamanni nauroi ja tipsukka vaikeni
nähdessään rinkilän, jonka reiästä Henrik veikon kaunis silmä häntä
katseli. Lapset kokoontuivat hyppien kahvipöydän ympärille.
«Kas niin, kas niin, pikku enkeliseni, pysykää nyt vähän alallanne.
Odota Petreaseni, kärsivällisyys on hyvä mauste. Eevaseni, älä noin
hätiköi. Näetkö äidin tekevän sillä tavoin? Katsoppas kuinka äiti
tekee.» Niin neuvoi heitä äiti hellästi vanhimman tyttärensä,
ymmärtäväisen Louisen auttaessa häntä pitämään huolta toisista

lapsista. Isä käveli tyytyväisenä ympäri, taputteli lapsiansa päähän ja
veti heitä hiljaa tukasta.
«Minun olisi pitänyt leikata teiltä kaikilta tukka eilen», lausui hän.
«Eevallakin on semmoinen tukka, että tuskin sen alta näkee hänen
kasvojaan; annappas isälle