Koti | Page 4

ah, lasten kasvatus ei ole mik??n helppo asia ja monet lukemani kirjat lasten kasvatuksesta ovat ainoastaan v?h?ksi hy?dyksi, lieneek? syy sitten minussa vai niiss?. Ah, usein en tied? parempaa neuvoa kuin sulkea lapsi syliini ja katkerasti itke? h?nen t?htens? tahi ilosta suudella sit?; ja luulen huomanneeni sen vaikuttavan sangen paljon.
Koetan torua niin v?h?n kuin mahdollista; tied?n miten helposti sill? tavalla karkoitetaan lapsuuden rohkeamielisyys ja viattomat ilot, ja uskon ylip??ns? ett? jos vaan lakkaamatta kehit?mme hyvyytt?, l?mmit?mme, elvyt?mme ja valistamme, niin katoaa v?hitellen pahe itsest??n.
Min? laulan paljon pienoisilleni; he ovat kasvatetut laulujen kaikuessa. Tahdoin varhain ik??nkuin uittaa heid?n sielujansa soitannon sulosoinnuissa. Moni heist?, etenkin esikoiseni ja Eeva, ovatkin oikeita soitonkiihkoilijoita, ja aina illan h?m?rt?ess? he kokoontuvat ymp?rilleni, jolloin minun t?ytyy laulaa heille pianon s?estyksell?, tahi antaa heid?n itsens? laulaa pienet laulunsa s?est?ess?ni heit? pianolla. Henrikkini palkintona on, jos h?n on ollut koko p?iv?n oikein tottelevainen, ett? illalla laulan h?nen vuoteensa vieress? kunnes h?n nukkuu. H?n sanoo silloin n?kev?ns? niin kauniita unia. Usein my?skin silloin juttelemme ja min? iloitsen erinomaisesti h?nen puhtaasta, vilkkaasta sielustansa. Rakentaessansa tulevaisuuden tuulentupia h?n aina sanoo: ?Ja kun tulen suureksi ja olen valmistunut virkamieheksi ja minulla on oma taloni, silloin, ?iti, pit?? sinun muuttaa minun luokseni ja minulla on niin monta palvelijaa sinua palvelemaan ja sin? saat niin, niin paljon kukkia ja kaikkea mit? vaan haluat, ett? el?t juuri kuin kuningatar; mutta iltaisin sinun pit?? istua luonani ja laulaa minulle kunnes nukun -- teeth?n sen?? H?nen sitten nukuttuaan tuulentupiin ja lauluihin voin usein pitk?t hetket istua siin? h?nen vuoteensa ??ress? ja syd?mmeni vallan paisuu ilosta ja ylpeydest? enkelini t?hden. Ernst v?itt?? minun lellittelev?n h?nt?; oi, ehk? teen niin; mutta varmaa on, ett? vakavasti koetan olla sit? tekem?tt?. Muuten voin sanoa kaikista pienokaisistani kuten er?s tuttavistani sanoi omistansa: he ovat ?parahiksi hyvi??, s. o. he eiv?t ole kyllin hyvi? taivasta varten.
Olen yksin?ni t?n? iltana; Ernst on maaherran luona; t?n??n on syntym?p?iv?ni, mutta min? en ole sanonut sit? kenellek??n, syyst? ett? mielell?ni viet?n hiljaisia kestej? omine ajatuksineni.
Miten t?ll? hetkell? kuluneet vuodet vieriv?tk??n takaisin silmieni eteen; on kuin olisin j?lleen lapsuuteni kodissa, hyv?ss?, iloisessa, armaassa kodissa. On kuin olisin taasen rinnallasi, ainoa, rakas siskoni, kauniissa komeassa niittyjen ja kylien ymp?r?im?ss? talossa; me katselisimme seuduille korkeista ikkunista ja iloitsisimme, ett? aurinko paistaa mataloihin majoihin yht? herttaisesti kuin suuriin saleihimme; meist? olisi kaikki hyvin.
El?m? hymyili meille silloin, Cecilia, ja niin suruttomasti! Miten me itkimme ?les voeux téméraires?[1]ille ja ?Feodorille ja Marialle?! Siin? meid?n surumme. El?m?mme oli laulua, tanssia ja leikki? iloisten naapurien kanssa; sivistyneempien kanssa me ihailimme soitantoa ja kirjallisuutta. Me luulimme olevamme hurskaita kun rakastimme niit?, jotka rakastivat meit? ja me jakelimme ylt?kyll?isyydest?mme tarvitseville ymp?rill?mme. Yst?vyyden kaipuu oli meiss? kiihkoisa, yst?vyyden hyv?ksi me aioimme kuolla; mutta rakkaudelle muka olimme kiven kovat. Miten me teimme pilaa rakastajoistamme ja miten meid?n oli hauska esiinty? ankarina romaanisankarittarina! Miten me olimme s??lim?tt?m?t, ja -- miten rakastajamme helposti siit? lohtuivat! Niin tuli Ernst Frank meille vieraaksi. Huhu taitavasta ja voimakkaasta miehest? kulki h?nen edell??n ja k??nsi silm?mme h?neen, sill? miten onkaan, semmoista naiset miehiss? rakastavat. Muistatko miten h?n kiinnitti puoleensa kaikki ajatuksemme, miten h?nen jalo muotonsa, voimakas, varma ryhtins?, h?nen vilpit?n ja vakava, mutta aina kohtelias k?yt?ksens? ja puhetapansa ensin miellytti meit? ja sitten valtasi meid?t. Olisi voinut sanoa, ett? h?n sek? siveellisesti ett? ruumiillisesti oli lujalla pohjalla. H?nen syv? surupukunsa, miehekk??n tuskan hiljainen ilme, joka v?list? n?kyi h?nen silmiss??n, oli sekin osaltaan omiansa her?tt?m??n huomiotamme. Kuitenkin oli h?n sinun mielest?si liian ankaran n?k?inen ja min? menetin pian h?nen l?heisyydess??n tavallisen rohkeuteni. Kun h?nen tummat, vakavat silm?ns? olivat luodut minuun, oli niill? puoleksi lumoava puoleksi masentava voima. Tunsin silloin itseni onnelliseksi, mutta olin kuitenkin samalla tuskaantunut; liikkeeni olivat kankeat, k?teni kylmeniv?t ja tekiv?t kaikki toimitettavansa p?in m?ntyyn, enk? min? koskaan ollut puheessani typer?mpi kuin silloin kuin huomasin h?nen kuuntelevan. Liisa t?ti kerran antoi minulle seuraavan neuvon: ?pikku yst?v?ni, paina mieleesi mit? nyt sanon sinulle; jos joku mies pit?? sinua typer?n?, niin se ei h?nen mielest?ns? mit??n haittaa, mutta jos h?n luulee sinun pit?v?n h?nt? typer?n?, -- silloin olet ainiaaksi menett?nyt h?nen suosionsa?. Olkoon nyt viimemainitun laita miten tahansa -- olin kuullut er??n ter?v?n nuoren miehen sanovan sen vaikuttavan itseens? kuin suolan rakeet heitettyin? tuleen -- mutta varmaa on, ett? ensinmainitutkin sanat puhuivat totta, sill? typeryyteni ei ensink??n Ernstin mielest? halventanut minua, ja miten sanomattoman miellytt?v? h?n olikaan ollessansa lempe? ja yst?v?llinen! P?iv? p?iv?lt? suureni h?nen valtansa ylitseni; olin ik??nkuin aina h?nen valvontansa alaisena! Kun h?nen silm?ns? s?ihkyiv?t yst?v?llisesti, k?vi ik??nkuin kev?ttuulahdus l?pi syd?mmeni; kun h?nen katseensa synkistyi, vaikenin min?kin ujona ja s?ik?htyneen?. Minusta tuntui v?list? -- ja minusta tuntuu viel?kin -- ett? jos h?n minuun katsahtaisi ankarasti noilla kirkkailla, eriskummallisen l?pitunkevilla silmill??n, niin lakkaisi syd?mmeni vallan sykkim?st?. Enk? kuitenkin ole selvill? rakastinko h?nt?. Niin, tuskinpa luulen sit? tehneeni. Kun h?n oli poissa, hengitin niin vapaasti ja keve?sti, mutta h?nen henkens? olisin pelastanut omani kaupalla. Monessa asiassa olimme