Kootut teokset IV: Kertomuksia ja kirjoitelmia | Page 6

teki k?ynnit ensin kirkkoherran ja sitten kaikkien kappelin herrojen luona. H?n kumarsi n?yr?sti kaikkiin esityksiin ja vaatimuksiin; h?n ei mit??n vastustanut eik? h?n vaatinutkaan muuta kuin virkaa ja palkkaa. H?n voitti. H?n valittiin Kannusj?rven kouluun opettajaksi.
Siit? sanoman saatuaan, iloitsi koko Kehnosuon kyl?.
Koulu avattiin juhlallisesti. Oppilaita virtaili kouluun. Syyslukukauden kuluessa opittiin kappelissa v?hitt?in tuntemaan hra Kehnolin'ia. Er??ss? herrasseurassa annettiin nuoresta tulokkaasta lausuntoja.
-- Sive? ja n?yr? nuorukainen, tunnusti herra kirkkoherra.
-- On osaavinaan uusia veisuja, muistutti herra kanttori.
-- Muistaa koko almanakan ulkoa, tiesi herra henkiherra.
-- N?yr? kuin piiska, syd?mellinen kuin nainen, naurahti herra nimismies.
-- Sangen sopiva lapsille, ja n?yryydell? mies nousee, vakuutti herra komisarius, jonka tytt?ret juuri olivat saapuvilla.
-- Se on totta, s?esti nuori kirjuri. -- Ja joulun aatoksi olemme kaikki kutsutut herra Kehnolin'ia tervehtim??n; h?n on Aatami. Mutta miesparka vaan ei osaa ruotsia.
-- Herra, joka ei osaa ruotsia! huudahti yhteen ??neen koko seurue.
-- Nuori mies voipi oppia, kun h?nell? on hyv? muisti, huomautti kirkkoherra.
-- Niin, h?nell? on hyv? muisti, h?n voipi oppia, my?nsiv?t muut.
-- Jos h?n ei ole riivattu fennomaani, teroitti herra kirkkoherra, joka oli kotoisin etel?iselt? Uusmaalta. -- Mutta silloin -- --!
-- Mutta silloin! s?estiv?t muut. Siihen p??ttyi herrojen keskustelu herra Kehnolin'ista.
Vaan toisia, p?invastaisia lauseita kuulutteli kansa er??n? pyh?aamuna kirkkom?ell?:
-- Ylpe? kuin Porin kerj?l?inen on tuo kouluherra, ei tervehdyst? vastaa, todisti joukosta er?s.
-- Nokka pystyss? kuin almanakan tekij?ll?, tiesi toinen.
-- Vino ja litte? kuin Anttilan muorin nuuskarasia, irvisti kolmas.
-- On maar' h?n suuri herrain yst?v?, huomautti kappelin raatari.
-- Ylpeytt? seuraa lankeemus, ennusti vanha kirkkov??rti.
-- Kyll? maar' herrat hemppunsa hoitaa, lis?si viel? raatari.
-- Herrain yst?v? ja kansan halveksija! Vaarallinen mies paimentaa lapsiamme, varoitti sauvansa turvissa tutiseva vanhus. -- Rukoilkaa parempia aikoja, kehoitti h?n lopuksi.
Kaikki vaikenivat. Kellot kutsuivat temppeliin.
Kenties sent??n talonpojat Aatamia liian ankarasti ja liian vaarallisena miehen? tuomitsivat. Aatami oli kuitenkin suora ja vilpit?n mies. H?n tahtoi ainoastaan noudattaa oikeain ja totisten herrasmiesten esimerkki?, siin? kaikki.
Mutta oli Aatamikin oppinut jotain virallisina p?ivin?ns? tuntemaan. Tunsipa h?n miten oppilaat koulusta yh? v?heniv?t. Mutta seh?n oli opettajalle helppoa. Vaan vaikeiksi tunsi h?n nuoren miehen ik?v?t illat ja apeat aamut. H?nen hengess?ns? tuli el?v?ksi ijankaikkinen totuus, joka vakuuttaa, ett'ei ihmisen ole hyv? yksin?ns? olla -- ainakaan ei naimattoman. H?n tunsi huoneensa aina niin kylm?ksi, vaikka sit? kuinka l?mmitti, ell'ei juuri oikein tuntuvasti nojannut muuriin -- vaan olikos sek??n sit? l?mmint?, jota ihmisen vasen puoli kaipaa! Ja vasen puolihan juuri etup??ss? Aatamilla olikin. Niiss? silmiss?kin, joita h?n sai tilaisuuden huoneessaan ihailla, oli kylm?t lasikaihet: ne olivat kaksi kohtalaisen kokoista ikkunaa, joista talvinen aurinko joskus vaisusti vilahteli sis?lle. Uunin nurkassa ei edes kuulunut sirkkaa. Kylm?st? olivat torakatkin kuolleet.
Tuollainen yksin?isyys tuntui sit?kin vaikeammalta, kun oli tiett?viss? semmoinen, joka olisi toveriksi kelvannut ja jota jolloin kulloin sai n?hd?, vaan -- niin, h?nt? ei saanutkaan muuta kuin n?hd?. Ik?v? yksin?isyys ja hauska toveri, molemmat taistelivat Aatamin mieless?, vaan kotona h?n ei kohdannut muuta kuin yksin?isyyden.
-- Olenpa nyt sent??n virkamies, jolla on leip?? ja joka merkitsee paljon, niin, totisesti paljon, arveli itsekseen Aatami. -- Vaan mik? olen min? h?nen edess?ns?, h?nen, jota joskus onnen hetkin? n?en -- olenpa mit?maks tomu ja tuhka, ellen ruotsia osaa. Joku kohtelias lause voisi h?t?tilassa auttaa, esim.: fiini fr??kyn? ulospuhuu vackraste spr?kia. Niin, se kuului joltakin! Vaan sill? pelastuu ainoastaan h?t?tilassa. -- Piakkoin astuvat he luokseni. Pian t?ytyy mun seisoa herrasv?en edess? ja pu ... puh ... niin, mit? teen min? silloin?
Vasen k?si kohtasi nyt vasenta poskea. H?n tuumaili. H?n p??tti.
-- Koulunk?yneet ja kirjan-oppineet pit?v?t luentoja. Tahdon pit?? herrasv?elle luennon, tahdon olla koulunk?ynyt ja kirjan-oppinut -- nimip?iv?ni kunniaksi tahdon sen.
H?n nousi seisoalleen. H?n teiskaili lattialla. H?n iloitsi toivossa.
-- Ja sin?, ihana neitsyt, joka syd?meni tanterella tanssit -- lausui h?n, seisahtuen ristiss? k?sin, -- etk? silloin ihastu? eik? silloin syd?mesi puoleeni pala? -- Eik? suinkaan sit? herra komisarius tytt?relt?ns? kielt?isi.
Sitten vilkaisi h?n kirjahyllyns? vihkopinoa, jonka h?n oli hankkinut tietoev??ksi viimeisell? kouluajallaan. H?n l?ysi sielt? anatomia-, fysiologia- ja pedagogika-vihot. H?n istui ja kirjoitti.
-- Mutta -- h?n pys?htyi kirjoittamasta -- mit? tarjoan min? suuhun pantavaa? Hra Nurkkelin, joka nyt kuuluu olevan vainaja, oli el?iss??n nuori mies niinkuin min?kin. H?nen sanotaan tarjonneen vierailleen pukkiolutta. Niin totisesti, tarjoanpa heille oikeata pukkiolutta.
H?n levostui ja kirjoitti.
* * * * *
Joulu-aaton aamu, Aatamin ja h?nen is?ns? nimip?iv?, valkeni. Kaikki oli valmistettu. Lakeana seisoi kouluhuone, tuolit seinill?; avoinna odotti my?s Aatamin asuinmaja, jonka p?yd?ll? rinnakkain seisoi kaksi mustaa pulloa kuin parihevosta: ne olivat kumpikin valjastetut pukkioluelle.
Vaan kovin liikkui levotonna p?iv?n sankari. Vasen kylki edell? ja paperivihko k?dess? juoksi h?n ulos ja sis?lle, saliin ja kammariinsa. H?n tunsi juhlallisen hetken l?hestyv?n. H?n vilkaisi itse??n edest? ja takaa.
-- Tunnenpa nyt seisovani verkaisessa asussa. Ja p??ni -- h?n katsoi peiliin ja iloitsi ohuesta tukastansa, joka kiilsi kuin nuoltu vasikka. -- Vaan t?ss?, t?ss? on luento, joka merkitsee paljon! H?n luki vihosta: "Anatomiallis-fysiologiallis-pedagogillinen luento lasten kasvatuksesta." T?m? on v?h?n vaikeata k?sitt??, mutta se kuuluu hyv?lt?.
Silloin kaikui ulkona porokellot ja kulkuset. Vaahtosuin hevosin t?m?hti pihalle kuomireki?, joista kappelin h?yhenhelmaiset neitseet ja