Kootut teokset III: Näytelmät | Page 4

ihana Unelmas kaikuu sielus temppelistä! Tunteitten
saarnan kertaa kuvastin, Kuin laaja kirkon kupu. Sointuisuus Sun
sielus' on. Ei epäsointua Se suvaitse. Ah sua kuunnella Mun
sydämmeni tahtois' ijäti, Kuin taivaan kannelta.
Kuuluu jyminä.
SALLA. Oi Salmoni! Kuuletko jymyn? Kätkey puistohon, Pois tästä
lähde!
SALMO. Jättäisinkö sun Noin yksin tuulten pyörtehesen?
SALLA. Mun Nyt jäädä suo! Sä piile puistossa, Siell' odota! Vaan
vihas kahleita Äl' irti päästä!
SALMO. Vaikka joutuisit Sä syötäväksi raivopetojen -- Kai arvelet --

mun piillä puistossa Pitäisi vaan, ja siellä hävetä Itseni edess' omaa
itseäni?
SALLA (hätäisenä). Oi väisty tieltä kiukun polttavan! Jo riennä!
SALMO (likistää Sallaa vasten rintaansa). Ah! siis täydyn lähteä!
Menee.
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
SANNA. SALLA tulee.
SANNA (imarrellen). Kah täällä ruusu äsken puhjennut Odottaa
poimijaansa! Kaunista On nähdäkin noin immen valmisna Tullessa
tiettynsä. Oi Meijerhoff! Salla vavahtaa. Jos tietäisit, et rahtuakaan vois
Viivähtää kukkas kuuluvilta pois!
SALLA (selin). Taas Meijerhoff! Päin rouvaan. Oi äiti!
SANNA. Lapseni! Nimestä, josta riemun rintahas Heräävän toivoin,
siitä säikähdyt Ja kavahdat kuin omaa kuoloas!
SALLA. Hirveemmin vielä.
SANNA. Kallis lapseni! Tuo musta kaapu riisu sielustas, Vanhempais
neuvoon luota! onneas' Et ymmärrä.
SALLA. Vaan ennen riisua Voin sielultani halvan asuntonsa, Kuin
suosiolla nähdä -- rakastaa Vähemmän vielä -- Meijerhoffia.
SANNA. Rakastaa? Hurja tyttö hupakko! Näethän sukusi ja itsesi
Kohoovan arvohon ja kunniaan, Ja palmikkosi tiedät hohtavan Juur
Meijerhoffin avull' ylevistä Helmistä.
SALLA. Kaikk' on vaan ne halpoja Veskellosia, jotka pulppuaa
Rupaisen lähteen pintaan pohjasta, -- Mun sydäntäin ne ei voi hallita!
SANNA. Sä uskallat noin vastoin vanhempais Syvintä rakkautta

kiistellä? Sun Salmon kiihkot vaan on valtiaas, Sydämmes raukan sai
hän villitä. Sukumme hän sun kannaksillas nyt On onnettomaks' aivan
vihkinyt. Vaan muista, lapsi, koht' on majori Taas täällä -- hän sun jalo
ystäväs -- Hän kättäns' ennen sulle tarjosi: Sä hylkäsit, en nyt suo
hylkääväs. Maailmass' ain' ei ole tarjona Niin ihmissydämmiä jaloja.
SALLA. Kah, totuus valheen takapajulla!
Kuuluu honotusta.
NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET. HAUSSI ja MEIJERHOFF tulevat.
HAUSSI. No, mistä soi tuo julma hohotus? Se ääni noitien tai varisten
On räkätys, mut' ei järk' ihmisten. -- Mun sielussan' on pahan aavistus!
-- -- --
Yht'äkkiä kajahtaa edempäältä voimakas musiiki, joka taukoo vienosti
riutuen.
Ahaa! tuo iva karsashengisten Tukehtui taas, kun riemu kajahti Syvästi
läpi luiden, ydinten. Voimallaan peikot tieltä kunnian Se puhalsi, kuin
sauvun liekistä Hajoittaa tuuli. -- Nytpä maljoille On kunniaksi
tyhjentyä taas Onneksi Meijerhoffin, -- sinulle Iloksi, lapsemme, ja
terveiksi Vanhempais suomaan rakkautehen!
Jokainen ottaa pöydältä täytetyt maljat; Salla vastahakoisesti.
MEIJERHOFF.
Karneoli, Ametisti, Krysoprasi Ja agati, Niinpä jaspis, Savutopasi,
Opali ja Kalkedoni. --
Nää kiiltokivet lahjoittaisin, Kun Sallan omakseni saisin.
SALLA. Vaan sydäntäni kiiltokivistä En teille myödä voi.
SANNA. Hän lemmestä Vaan teihin suostuu.

MEIJERHOFF. Niinpä rakkaus On lahjanikin syvin perustus.
HAUSSI. Sen ymmärrämme. Sitä tarkoittaa Sanoillaan Sallakin.
VIIDESTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET. PAAVO tulee oikealta.
HAUSSI. Mit' asiaa?
PAAVO. Olenpa vaan vähän tyytymätön ahtaasen vaikutus-alaani.
HAUSSI. Ja tahtoisit?
PAAVO. Tahtoisinpa nöyrimmästi jatkaa mitä olen alottanut ja lopettaa
mitä majori on alottanut.
HAUSSI. Onko, Paavo parka, pääsi taaskin pyörällä? (Majorille) Ette
huoli pahastua hänen hupsuudestaan! Muutoin on hän uskollinen
palvelija.
PAAVO. Olkoonpa vaan pääni pyöreä kuin kukkupalli, mutta ajatuksia
kiehuu siellä kuin muuriaissaunassa.
HAUSSI. Voi sua höyrypää! (Majorille) Huomaatte selvästi, että hän
on vähän löylyn lyömä.
MEIJERHOFF. Niin, niin; sen huomaan. Sallikaa tuon mennä
rauhassa!
HAUSSI. No ajatuksesi, Paavo?
PAAVO. Olenhan yht'aikaa puutarhurinne ja lakeijanne. Mutta
puutarhassamme kasvaa nyt pahanpäiväinen härkinmänty, joka
vahingoksi laihduttaa maata. Varsinkin surkastuttaa sen juuret ja sen
musta varjo erään, vierellään kasvavan korean kukan.
MEIJERHOFF (hätäisesti syrjään). Tämä tarkoittaa minua.

PAAVO. Kukka tahtoisi kiertyä sivullisensa solakan raidan vartalon
ympäri; vaan nytpä on raita, tuon ranaoksaisen härkinmännyn tieltä,
painanut päänsä pensaikkoon. Lymyssä lepää raita, kalvakkaana
kuihtuu kukka.
SALLA (syrjään). Ja minä juuri olen se kuihtuva kukka!
PAAVO. Poisjuurittavaksi katsoisin siis tuon härkinmännyn. Niinpä
nostaisi raita päänsä ja sorjasti koristaisi kukka sen vartalon ympärillä
kukkatarhaa.
SANNA. Kuuluupa kuin Paavon huulilta valuisi runonsäikeitä.
HAUSSI. Sumua ja höyryä ovat vaan nuo ajatukset.
PAAVO. Vaan voinpa tuosta höyrystä pusertaa herrasväelle selvää
vettäkin, kun suvaitsette.
SANNA. No, puutarhan hoidosta voimme toiste keskustella.
HAUSSI. Niin, toiste; -- kas nyt mene!
PAAVO. Menenpä; vaan huomatkaa! (Osoittaa molemmin käsin
Meijerhoffiin) Tuossa, kas tuossa pönäkkänä seisoo se poisjuurittava
rana-oksainen härkinmänty! -- Mut tuossa (osoittaa Sallaan) taas se
sorja, murheen-kalpea kukka!
MEIJERHOFF. Miekat ja sapelit, tätä häväistystä!
PAAVO. Voi peukalot ja etusormet, kuinka mun kynteni himoitsee
tuota mäntyä juuriakseni!
HAUSSI (taluttaa Paavon tylysti oikealle). Siekailetko matkoihisi? --
sinä hävyttömyyden syleksiä!
PAAVO. Mutta olenhan palvelijanne, joka -- --
HAUSSI. Joka häväiset haltijaväkesi sekä halvan itsesikin.

PAAVO. Tämä on kirveltävä päästöseteli.
SANNA. Mutta hyvin ansaittu, Paavo parka.
PAAVO (kaivaa kirjeen povestaan ja antaa Haussille). Takaanpa tämän
laastari-lapun puhkaisevan ja parantavan sen paiseen, joka
herrasväkeäni tekee äreäksi.
HAUSSI. Kirjekö? Ja vasta jaariteltuasi annat? -- Sinä kiusan kappale!
PAAVO. Ha ha ha! Ensinpä jyrsin männyn kuorta hampaillani ja sitten
isken kirveeni sen sydämmeen.
HAUSSI. Suoriatko jo?
PAAVO. Onhan tässä käpälät allani.
Menee.
KUUDESTOISTA KOHTAUS.
EDELLISET paitsi