Kootut teokset III: Näytelmät | Page 3

tunnost' ette tietävän Näy
neulan vertaa, sen nyt ymmärrän: Syytönnä te ja viatonna vaan
Kehtaatte mulle tulla kertomaan Työt' ilkeintä, jot' ihminen voi tehdä.
SALMO. Noin suurta rikosta en tässä näe, Enk' edessänne huoli hävetä
Soturin uljaan poikana, niin totta Kuin miekka-käsin kaatui isäni,
Palvellen maamme köyhän kunniaa.
HAUSSI. Niin totta tekin kuolkaa taistellen Ja tuulta piesten, kuten
isänne. Pereeni rauhaan jättäkää, sen muisto Teit' ikinä ei vaivatko.
Kuin yö, Auringon peite, tulkoon välillemme Ijäti vieroittava
sumupatsas! Toivotte Sallaa turhaan! Teistä ei Hän huoli! Taikka
unhotti hän jo Välinne.
SALMO. Valhetta! -- Ja häväistä Isäni muistoa te ette saa! Viel' elää
poikansa -- se muistakaa!

HAUSSI. Vaan valheeksi ei totuus muuttune. Toisellen Salla kihlattu jo
on, Miehellen, johon mieltyy vanhemmat Ja jonk' on arvon
astin-lautakin Tuommoisten päätä paljon ylempi.
SALMO. Vaikk' astuiskin se herra päällänsä, Te jota noin nyt ylistätte,
en Mä puhettanne uskois enemmän.
HAUSSI. Mun puhettani?
YHDEKSÄS KOHTAUS.
EDELLISET. SALLA tulee vasemmalta.
SALLA. Tänne käskettiin.
HAUSSI. Pois, Sallani!
SALLA (huomaa Salmon ja tarttuu hänen käteensä). Ah, täält' en
pakene! Mä luulin silmät jäiset kohtaavani, Vaan tulta säihkyi noista
vastahani; Salmolle Mä kammoin äänen kuulevani jylhän, Vaan jalosti
sun lämmin rintas soi; Jääpatsaan eteen luulin jäähtyväni, Sun
rinnoillas nyt löydän lämpimäni. Ken autuuden tänlaisen ryöstää voi?
HAUSSI (joka edellisen tapahtuessa on hätäisesti hyörinyt ympäri).
Avuksi miehet! Missä? Tänne! Uhratkaa vaikka elämänne! Tuo
juoksuhurtta ryöstää Sallani. Vaan revetköön maa ennen allani, Kuin
lastani mä annan rosvota Isänsä huoneessa! Voi Jumala! Hänt' ennen
seinähirret ruhjokoon!
KYMMENES KOHTAUS.
EDELLISET. TYÖMIEHIÄ tulee kirveitä ja seipäitä käsissä.
TYÖMIEHET (sisään tullessaan). No piruko vie sielut turmioon?
SALLA (poistuen Salmosta). Ah autuus hulluudessa! Kadotus On
tarjona kun siitä selviää. Vaan minkä tein?
Seisoo puoli horroksissa.

HAUSSI. Teit, lapsi, hirmuista!
SALMO (ollen levollisena ja jäykkänä). Puhdistaa tahtoi herra
huonettaan, Mut saastutti ja häväisi sen vaan.
HAUSSI. Käy tiehes, narri!
SALMO. Käyn, mut palajan.
Menee. Haussi viittaa miehille, jotka menevät pois.
HAUSSI. Kiiruusti heti, muista, lapseni, Tää leikki loppuu! Tässä itsesi
Sun tulee säilyttää ja outella, Kunnekka päätöksen tuo Meijerhoff, Pois
sulkien tuon kuokkavierahan.
Menee ovesta vasempaan.
YHDESTOISTA KOHTAUS.
SALLA (yksin). Tuo vieras musta, jylhä haamu taas Mua lähestyy, se
koht' on täällä jo. Hän kristalleita mulle tukitsee, Kuin talvinen yö
tähtiä; mut' en Voi rakastaa mä niitä. Kolkkona Soip' äänensä kuin
rautapakkanen, Niin korvissani paukkuu. Sydämmen Mä tahdon
synnyin-maaltani ja sen On armas Salmo mulle vannonut. Oi kallis
sydän, jonka loistona Kansamme toivot on ja kunnia Ja rakkaus sen jalo
kaunistus! -- Oisitko täällä! Ah kuink' uskallan Toivottaa! -- Toivon
täytyy kuihtua.
Istuu tuolille ja laulaa sitraa soittaen.
Sielu, säästä huokaukses, Silmä, kätke kyyneleesi Taivas hylkää
rukoukses, Maass' ei täyty toivotuksesi Sulje murheet sydämmees'!
Enpäs, en! kas hopeiset Toivon aaltoset pois huuhtoo Murheet mutaiset!
Enpäs, en! kas kultaiset Lemmen liekit polttaa, liehtoo Vaivat,
vastukset! -- Huokaus, siis ratko suojas, Taivahalta etsi Luojas, Huolten
kyynel, juokse pois! Murheet kun jois multa musta, Taivas kun tois
lohdutusta, Rakkaus näin rauhass' ois.

Nää värsyt suopi virvoittavan kasteen Kukallen, jota halla uhkailee. On
säveleet kuin kesän lähettiläs, Keväinen tuuli, talven surmaajaksi. Nyt
rakkauteni, kuin aurinko, Säteilee rinnassani. Näkee Salmon lähestyvän.
Täälläkö!
KAHDESTOISTA KOHTAUS.
SALLA. SALMO.
SALMO. Sä keikut suvi-tuulten lainehissa, Kuin kevään lapsi.
SALLA. Kuinka uskallat? Näethän tuossa pöydän vuottavan Taas tänne
Meijerhoffin haamua, Ja isäni.
SALMO. Ja isäs ylpeys Voi siittää kiukun mätähaavoja Rumia nähdä
hänen arvossansa. -- Äl' yhtään pelkää, Salla!
SALLA (kavahtaen taakse). Miekkako! Sun vyölläs murhan ase kamala!
Rakkausko voisi kasvaa julmuutta?
SALMO. Ei, Sallani! Pois kauhus sammuta! Tään rakkaus mun sitoi
vyölleni Sun rauhas valvojaksi.
SALLA. Minunko?
SALMO. Kysytkö? Eikö väijy sieluas Tänään tuo piru maasta
vierahasta, Jok', ärsytellen mua, vanhempas Sydämmet loihtii
myrkkypaloilla, Joit' antaa niellä kiiltokuorissa? Niin kerrotaan.
SALLA. Mä tuosta kauhistun.
SALMO. Vaan vastamyrkynkin he tuntevat Viel' avuksi. Kun siitä
maistaa sais, Ulospa kaikki myrkyt oksentais Silmille Meijerhoffin.
SALLA. Hirmuista On uutises! Vaikk'en sit' ymmärrä Kuin haaveksien,
niin jo vapisen.
SALMO. Huoletti, Salla! Nääthän vyölläni Isäni miekan, jonka pyhitti
Hän vihollisen verta juomahan. Tää maamme onnen vartijana jo

Tyhjensi lähteit' uhkuvia monta, Nyt Meijerhoffin kurja kohtalo Myös
tuntekoon sen voimaa verratonta: Sill' isänmaa ja rakkaus, ne kaks
Miekallen parhaaks' olkoon kunniaks!
SALLA. Ei! Rakkaus on rauhan lapsi; sen Vereksi kyllin onpi
kyyneleet Aseilla kovan onnen isketyt. Ja parahin lie puolus-asehemme
Tuskaimme ponnistama huokaus, Jok' avun kättä kutsuu korkealta.
Maailma meiltä tahtois telkeä Taivaamme ovet sekä akkunat --
Sydänten soinnut, valot silmien, -- Vaan enkelit -- -- ah, muistan uneni!
SALMO (tarttuen Sallan käteen). Unesi? Kerro! Oi sä, sydämmeni
Suloinen helmiruusu! Huuliltas Totuutta taivaan valuu rintahani; Oi
kerro unes!
SALLA. Aamun ruskosta Näin enkelin niin vakaan, juhlaisan Eteeni
laskeuvan, kuin Jumalan: Sä kädessä sen istuit oikeassa Ja Meijerhoff
kuin yökkö, vasemmassa. Kun puhalsi hän käteens' vasempaan,
Sumuksi silloin haihtui Meijerhoff; Vaan hymyten kun katsoi oikeaan,
Sä edessäni loistit enkelinä, Ja tosi enkel' ilmass' uikseli. Täst', armas
Salmo, virkois toivoni, Kuin aamun kastehesta kukkavyöt Puistossa
tuolla.
SALMO. Oi kuin