Kootut teokset III: Näytelmät | Page 2

kuulin.
MEIJERHOFF (erikseen). Soppa jo hajahtaa. Padan kansi on
syrjähtynyt. (Paavolle) Narritteletko, Paavo?
PAAVO. Näettehän, etten ole lammasten, vaan sutten hallavissa
nahoissa ja puhun siis totuuden karkeata kieltä.
MEIJERHOFF. Miekat ja sapelit!

PAAVO. Voi, kauhat ja härkimet! kuinka hän mua lyödä sätkitteli!
Näyttäkää, majori, urhollisuuttanne ja höyhentäkää sitä piikaa. Onhan
teillä miekka ja tämä on kunnian asia.
MEIJERHOFF (erikseen). Seikkani pakoittaa mun tuota kärsimään.
(Paavolle) Hupsuttelethan mies! Naistenko kanssa kävisin
kahakoimaan?
PAAVO. Niin, niin, tiedän majorin helläksi ja avosydämmiseksi
naisille. Sen sanotaan merkitsevän hyvää. Mutta suden nahoista en ole
ennen ihmisten hartioilla nähnyt karvain ulospäin purrittavan, kuten nyt.
Ja sen sanotaan merkitsevän pahaa.
MEIJERHOFF. Ethän uskone, sinäkin miesparka, kyökkipiian
jaarituksia?
PAAVO. En tosin. Mutta surukseni tunnen mun herkän sydämmeni
niitä uskovan. Ja kauhistuksella aavistan majorin muuttuvan
hienovillaisesta lampaasta harjasselkäiseksi sudeksi, joka häveten ja
korvat luimussa juosta jolkottaa tiehensä. (Kuulee käynnin vasemmalta)
Ahaa! jo tulee!
(Hypähtää puistoon oikealle).
NELJÄS KOHTAUS.
MEIJERHOFF. HAUSSI ja SANNA tulevat.
MEIJERHOFF (huomaamatta toisia). Pahaa ennustava huuhkain on tuo
mies. Äänettömäksi iski hän mun sanoillaan; naulitsi kuin tarhapöllön
tallin oven päälle. Vaan -- -- -- mitä tyhjää tuon tuhman narrin puheista;
-- loppuun keitos -- --
HAUSSI. Täällä majori -- Noin yksin vaan!
SANNA. Oi terve, Meijerhoff! Kättelee. Kuink' onkin hauska nähdä
tuommoisia Uljaita poikia kuin joutsenia.
HAUSSI (kättelee). Ken rinnallanne lentää ylpeänä Kakspäisen kotkan

hartioille vois, Se kunniassa loistavassa ois. Näin vanha ei, vaan kelpo
poikani -- Jos lup' on toivoa -- ne ehkä kohoais, Kun siipiänsä taiten
harjoittais. -- Majori, anteeks suokaa leikkini!
MEIJERHOFF (taputtaa Haussia olalle). Te, jalo Haussi, ette kaukana
Olekkaan meidän kilpalennosta, Ja poikanne par'aikaa harjoittaa, Kuin
haukanpojat siipivarsiaan: Niin sukunne käy ylä-ilmoihin.
SANNA. Iloist' on kuulla, nähdä ihanaa Taas ystävämme seurass'
ystäväinsä.
MEIJERHOFF. Nimensä oman unhottaa se sais, Näin arvoisan ken
perheen unhottais.
SANNA. Niin riemullist' en tiedä kuvaajata Tulevain aikain
ihanuudesta, Kuin te, majori; harvoin huuliltanne Kajahtaa ajat
selän-takaiset. Te nuorukaisen toivoll' uhkealla Eteenpäin riennätte.
MEIJERHOFF. Se luonnollista. Mitäpä huolet mennehille vois, Eik'
eletyssä ole elämistä. Vaan huolet päiväin tulevain jos tois Nykyisell'
ajall' onnen nauttimista.
SANNA. Niin, nykyiselle sekä tulevalle Nautinnon, riemun sekä
kunnian. -- Se jaloa on!
HAUSSI. Mutta lapsemme, Suloinen Salla -- missä viivähtää? Sen
toivon rouvan parhain tietävän.
Katsoo käskevästi rouvaan.
MEIJERHOFF. Ah, armas seura-enkelimme poissa!
Karneoli, Ametisti, Krysoprasi Ja agati, Niinpä jaspis, Savutopasi,
Opali ja Kalkedoni. --
Nää kiiltokivet lahjoittaisin, Kun Sallan omakseni saisin.
SANNA. Oi, rakas Meijerhoff, kuink' iloista Hänelle teitä nähdä on!

Menee.
VIIDES KOHTAUS.
EDELLISET paitsi SANNAA.
MEIJERHOFF. Vaan murheella Sain äsken kuulla Sallan sairastavan.
Olisko niin? Sep' oisi raskasta.
HAUSSI. Se osaksi on totta, Meijerhoff, Vaan vaarallist' ei, sillä
terveys Piankin häntä kätteleepi taas.
MEIJERHOFF. Mä uskon sen ja kauanpa ei lie Siit' aikaa, kun se häntä
syleilikin.
KUUDES KOHTAUS.
EDELLISET. PAAVO tulee oikealta.
PAAVO. Puistossa vuottaa nuori herrasmies, Niin solakka kuin raita
rannalla, -- Puheille herran pyrkii.
MEIJERHOFF (erikseen). Perhana!
HAUSSI. Sill' asioita tärkeit' on, kenties, Niin tänne käske!
PAAVO alkaa lähteä, mutta korvallistaan kynsien kääntyy taas takaisin.
Mutta majori! Te voitte ruokakammarihin käydä Siks' aikaa; siell' on
valmis teille pöytä.
MEIJERHOFF. Se mukavast' on esitelty tuo; Niin (syrjään) ehkä
joudun suoraan Sallan luo.
Menee ovesta vasempaan.
SEITSEMÄS KOHTAUS.
EDELLISET paitsi MEIJERHOFFIA.

HAUSSI. Viivytteletkö vielä?
PAAVO. En juuri viivyttele. Pyytäisin vaan pudottaa herralle pari
raskasta sanaa sydämmeltäni.
HAUSSI. Ja ne sanat ovat?
PAAVO. Kallista varoitusta, jos suvaitsette.
HAUSSI. Ja sitten?
PAAVO. Ja sitten kieltäisin teitä antamasta Sallaa tuolle vieraalle
majorille.
HAUSSI. Paavo, Paavo! Älä tuikkaa kieltäsi kuumaan rautaan!
PAAVO. Pakkoonpa vaan kieleni, kun pelastuu suloinen Salla. Sillä
rehellisyyteni käskee mun tunnustamaan sydämmessäni olevan ilkeitä
irvikuvia tuosta majorista.
HAUSSI (suuttuneena). Sinä irvikuva! mitä uskallat haastella ylevästä
ja kunnian arvoisesta herrasta? Hupsuutesi ja tuhmuutesi sua suojelee!
PAAVO. Kirkasta totuutta vaan lausun! ja mun surku tulee Salla
mamselia.
HAUSSI. Lakkaatko? -- taikka tarttuu mun armottomuuteni sun
selkä-pintilääsi!
PAAVO. Päättyköönpä sitten tällä kertaa tähän. Vaan tahdonpa vielä
näyttää, etten ole puhunut niinkään tuhmasti; enkä ole tällä kertaa vaan
tuulta pieksänyt.
HAUSSI (viittaa kädellään). Niin, ja mene! (Paavo menee. -- Yksin) --
Puhetta, jossa ei ole pohjaa eikä laitoja. Tuuli tuon hupsun päähän on
koonnut noita suuruksettomia ruumenia, -- mutta tuuli ne hajoittaakin.
KAHDEKSAS KOHTAUS.

HAUSSI. SALMO tulee.
SALMO. Anteeksi, herra!
HAUSSI. Salmo! Lastemme Opettajana ennen. --
SALMO. Asia Nyt siitä ei mua käske hiiskumaan. -- Te tehtävääni
varmaan aavistatte?
HAUSSI. Vaikk' aatokseni kuinka aprikoi, En rahtua, en kynnen vertaa
voi Nyt asiaanne arvata.
SALMO. Kas tuo Vast' ihmeellist' on muistin tautia! Kun käytökseni
suoran tunnette, Niin suorastaan mun suotte lausua. Kai Salla teille
julkaissut on sen, Ett' antoi mulle sydämmensä? -- Me Ikuiset silloin
valat vannoimme -- Te säikytte! No suokaa anteeksi! -- Me tuolla
puiston iltakatvehessa, Nähdessä tomun sekä korkeuden, Sidoimme
solmun, jot' ei ratkoa Niin kauan voi, kun taivas liekkihin Välähtää
Ukon salamoissa, ja Kun ihmissydämmissä rakkaus Viel' onnen
aurinkona kohouu.
HAUSSI. Tuo hävytönt' on julkirohkeutta! Soturin poika kurja uskaltaa
Mun tytärtäni vietellä kuin narri! Te hävyn