Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 5

ei rakastais, Ken mainettas ei kuuluttais Ja
rientäis rinnoillesi!
Leppävirta, Tanssikallio 26/8

LOPPUHYMNI.
Sun olemukses täyttää avaruuden, Ikäsi kaiken iankaikkisuuden. Tuoll'
ylähällä Sinä asustat Ja maassa pienimmänkin paimennat.
Sun neuvos ohjaa koko maailmata, Maan kansakuntaa myös jok'
ainoata: Siis meidän kansaa myös et unhota, Vaan asut meissä tahtos
voimalla.
Kumoa täällä hengen orjavallat, Pois perkaa saastan suot, yöhuurut,
hallat, Ett' ylentyisi touot tohisten Ja sato kasvais satakertainen.
Ett' aina uutta viljaa versoaisi, Niin kansas hengen luonne puhkeaisi Ja
kasvais kypsi, täysi tähkäpää, Se tähkä, jota kaipaa kansa tää.
Se siemen, joka ihmishengen antaa Totuuden voimallista viljaa kantaa:
Siit' on Sun vapautes valossa Uus elon-aika kerran koituva.
Niin asut, Herra, meissä valtiaana Ja koko maa on Sulle viljamaana.

Vaan tuulten arka, päivän pelkääjä Ei istuintasi tohdi lähetä.

VUODET 1887-1890.

HELMENI PUOLESTA.
"Hän on julma Antikristus, Suuri syntinen; Vältä hänen ystävyyttään,
Kunnon ihminen.
Hän ei usko niinkuin uskoo Kansa kristitty: Kieltää pirut, pyhimykset,
Hän on villitty.
Kieltää, ett'ei Jumala ois Verenhimoinen, -- Vaikka Brutus konsulikin
Oli semmoinen."
Niin ne kuiskaa siellä, täällä. Onpa ihme vaan: Ympärilläni on kansa
Tyynnä, rauhassaan!
Puolueeton on se, näkee Pelkän ihmisen; Mua suosivi ja multa Viepi
sydämmen.
Vaan jos kuulis papin huudon: "Väärän uskon mies!" Kansan
uskovaisen viha Polttais mun kenties.
Suloiset ois polttohaavat Tunnonrauhassa. -- Tok' ei moista
onnentuskaa Enään ansaita.
Terve, syytöksien keihäät, Teitä syleilen! Ystävinä rintahani Painan
jokaisen.
Vaikk'ei muut kuin surma yksin Ystäväni ois, Vakuutuksen helmeäni
Tok' en vaihtais pois.
29/3 1887

LINNUNPOIKASET.
Kun linnunpoikaset pesästään Kesällä kypsyvät elämään, Viel' eivät
taida ne laulella, "Tiutiu, tiu tiu" vaan tiukkua. Sen verran oppivat
äidiltään.
Suo heidän kulkea maailmaa, Kokea, kärsiä, oivaltaa, Niin ensi
kevähän tultua On syvä, sointuva laulunsa Ja sydämmiin se jo
vaikuttaa.
Pain. 13/12 1887

HAAVEITA.
Olenko vaan yksi noista Miljonista elukoista, Jotka hetken hengittää?
Yksi noista tuhansista Kuolevista kukkasista, Jotka jälleen häviää?
Häviää kuin rakkulainen, Niinkuin liekki sammuvainen, Jok' ei tiedä
itsestään. Miksi synnyin tietäväksi, Kaipaavaksi, etsiväksi, Miksi
toivon yhtenään?
Miksi aavistuksen sarven Tungen yli tähtiparven, Yli äärimaailmain?
Elämä jos loppuu tähän, Miksi synnyin etsimähän? Luomistyö ois petos
vain!
Pettää voivat kangastukset, Toki silmän huomaukset Tosi luonto
synnyttää. Saari, jonka näen tuolla, Onkin ehkä vastapuolla, Kerran
voin sen yllättää.
Kerran, jossain hienommassa Suuren luonnon saarelmassa Itseni voin
saavuttaa. Saavuttaa tuon korkeamman, Puhtahamman, ihanamman,
Jota henki aavistaa.
16/4 1888

TUMMA JA VAALEA.

Leski-äidillä Kaksi tytärtä Oli: tumma ja vaalea. Tytär tumma se Koko
kunnalle Tuli kuuluksi kauneinna.
Tytär vaalea Kävi kirkossa Sekä seuroissa uskovain. Väki vanha sen
Näki kiitellen, Kylän nuoriso naurahtain.
Tytär tumma se Pojat ymmälle Pani luonteenhehkullaan. Monen
liekistään Saatti syttymään, Monen herätti toivomaan.
Tytär vaalea Yhä ankara, Yhä vakavan muotoinen. Sulon hymysuu,
Ilonliike muu Oli outoa hänellen.
Tytön tumman sen Joka poikanen Olis tanssihin tahtonut. Ja hän
naurusuin, Yhä innostuin Monet yöt oli tanssinut.
Tytär vaalea Rukouksissa Yhä valvoi hartaammin, Ja hän haaveissaan
Kävi kuihtumaan, Kävi silmät jo kuoppihin.
Äiti vaaleaan Toki luottaa vaan: Hänen tiensä vie taivaasen. Mutta
tummasta Hän on murheisna: "Heitä maailma, lapsonen!"
"Ennen kuolisin Kuin ma hylkäisin Ilot ihanan nuoruuden." Tumma
lausui niin Ja hän temmattiin Kylän tanhujen pyörteesen.
Meni yö ja kaks, Kovin vaaleaks Kävi tummikot poskuet. Veri aamulla
Tuli rinnasta Sekä silmistä kyynelet.
Tytär vaalea Rukouksissa Päin käänsihen Jumalaan: "Sun on kunnia,
Että siskoa Olet alkanut kutsumaan!"
Veri nuoruuden Pian terveyden Tuotti tummahan tyttöseen: Sydän
entistään Tunsi liekkiään Paloi tanssihin uudelleen.
Meni yö ja kaks, Kovin vaaleaks Kävi tummikot poskuet. Jopa
tanssissa Yönä kolmanna Veri ruskosi vaattehet.
Veren purppura Pursui rinnasta, Kaasi kalmahan tyttösen. Kaasi
päivikseen, Ettei uudelleen Noussut tummikko tanssillen.

Tytär vaalea Rukouksissa Taas käänsihen Jumalaan: "Hyvin, Herra, teit,
Että siskon veit -- Hän ei totellut kuitenkaan!"
Kellot soivatten, Nuorten kantaen Tummaa tyttöä hautahan. Mutta
vaalea Äiti raukalta Vietiin -- hourujen hoivalaan.
26/10 1888

VELDESLAAKSO
Yli-Krainissa, Itävallassa.
Komeat on Karavankivuoret, Juliset on alpit uhkeat. Ne ne
Veldesjärven laaksomailta Myrskyn tuhotöitä torjuvat.
Paljon aurinko suo paistettansa Soman Veldeslaakson lapsillen, Kansaa
pulskeata kasvatellen, Hedelmiä maasta kansallen.
Vapauden hedelmää ei vielä Kasva toki Veldeslaaksossa, Vaikka siellä
vuorituulet huokuu, Ilma puhdast' on ja raitista.
Vaikka raikkahasti iltasilla Kansa joskus juo ja kirkuaa, Hengen kielet
sen on soinnutonna, Luonto ääniään vaan irroittaa.
Vaikka laakson kymmenkunnat kirkot Soittelevat kilvan kellojaan,
Soittavat öin, päivin, illoin, aamuin, Kansaa eivät nosta kuitenkaan.
Soittakaatte, kirkot, kellojanne, Pois ne kansan työstä nukuttaa:
Velttona vaan taivas-armoon luottaa, Mutta taistelunsa unhottaa.
"Toivonkirkko" tuolla sinivehreen Veldesjärven saaress' uskottaa: Kuka
vaan sen kellonnuoraan tarttuu, Hän sen voittaa, minkä toivottaa.
Petosta ja kansan peijausta! Toivonkello kunkin rinnass' on. Jokaisen
on sitä helppo soittaa, Mutta työ vaan viepi voittohon.
Veldeslaakson kansa nukkuu vielä, Omia ei tunne kellojaan: Maa on

herrain, kansa kirkon orja, Kumpikin on jäykkä vallassaan.
Terveyttä vuorituulet huokuu, Vapahina virrat kohajaa: Mukahanne,
vapauden virrat, Veldeslaakson kansa temmatkaa!
28/10 1888

SYYSLAULU.
Niin synkkä, kylm' on päivä, On syys jo Suomessa. Kun säilyis
toivontuike Sydämmen pohjassa!
Pois väistyi laululinnut Niin kauas Suomesta. Kun säilyis laulunhenki
Sydämmen pohjassa!