Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 4

putkeen, tähkään puhkeaa.
Hänt' estä saastumuksen halloista, Sun aittaas hengenvilja tallenna.
Hän, lapseksesi siinnyt hengestäsi, Nyt puhtauden kansaks siunataan.
Hänt' ohjaele, hoida kädelläsi Ja auta Sinuss' aina kasvamaan. On tulta
kastehesi, rakkaus, Siit' elämän on kasvu, uudistus.
Kenelle aukee rakkautes povi, Hän halulla Sun töitäs toimittaa. Ken
omas on, ei sille synti sovi, Hän sukuansa muistaa korkeaa. Kun häness'
asut, Herra, henkenä, Sun tahdolles hän uhraa verensä.
Hänt' itsekaltaisekses kasvattele, Kuin sopii rakkautes luontohon,
Totuuden valkeuteen valvattele Ja auta oikeuden voittohon. Hän neuvo
maailmaa niin käyttämään, Ett' edistyy hän Sinuss' yhtenään.
Paranna, kasvata ja puhdistuta, Jos lankeaa, niin nosta uudestaan! Et
hänest' armoasi poikkeuta, Jos kuritatkin usein ankaraan. Suo hälle
Sinuhun vaan uskallus: On rakkautes uusi nousemus.
Sylisi ain' on lämmin lapsillesi Ja katuville armost' anteeks suot,
Jokaisen tahdot painaa povellesi, Kotihin viimein kaiken laumas tuot.
Kuin kulkeneekin lapses elintiet, Kun hänet viimein kotihin vaan viet.
Vaan rakkauteen kasvattaakses meitä Soit seurahamme omas pienosen,
Hänt' et tok' yksin ihmishoitoon heitä, Sä kasvattaja keskenkasvuisten.
Me kaikki Sinun, Sinä meidän myös, Siis meissä täytä suuri
hengentyös!
On parannuksen merkki kasteen vesi, Se lapsen ohjaa puhdistuksehen,

Vaan rakkauden sana, hengen mesi, Luo voimaa elämähän uutehen.
Siis ilmestytä itses lapsessa, Niin lapsi löytää kasteen Sinussa.
Hän kasvaa kautt' elämän myrskysäitten Ja henkeäsi huokuu maailmaan,
Ei väisty tieltä vihan vaahtopäitten, On valmis kärsimään ja kuolemaan.
Kun häness' asut, Herra, elämä, Ei kuolemassakaan hän häviä.
27/7

EN ITSE.
Vast' äsken nostit mun rinnoilles, Ja painoit povellesi. Jo tunsin
tykkivän sydämmes, Hyvyytes, autuutesi. Jo vapauttasi hengitin, Jo
uskoin, toivoin ja rakastin.
Sä laskit lapsesi astumaan, Pois juoksin johdostasi, Niin lankesin yhä
uudestaan Ja rikoin neuvojasi: Nyt kärsin töitteni tuloksen, Nyt olen
arka ja epäilen.
On, Herra, kasvosi pilvessä, Mun tukkehessa tieni. Suur' olin Isäni
sylissä, Nyt poistuneena pieni. Mun tempaa luoksesi uudestaan, Taas
ala tietäni aukomaan!
Jok' askeleella käy kanssani, Sun korkuiseks asti. Kun omakseni teet
henkesi, Teen tahtos nuorteasti. Jään muuten orjaksi ainiaan, Jos
isänkättäs et anna vaan.
En orja, vaan Sinun sukuas, Sun leimaas tahdon kantaa; Sun täytyy
mulle siis johtoas Ja voimanhenkes antaa. Jos rikkoi ihminen minussa,
Jumala minuss' ei lankea.
Hän vapahaksi mun uudistaa, Sen tunnen hengessäni: Kosk' uskon,
toivon, voin rakastaa, On Herra ystäväni. En itse, vaan Isä minussa On
hyvän alkuna, voittona.
Kuopio, Suovu 1-2/8

PALAUS.
Jumalani, Herrani! Hylkäisitkö lapsesi? Luotasko mun luovuttaisit Siks
ett' olen syntinen, Kodistasko karkoittaisit Lapses tuhattuskaisen? Mistä
armo ammentuis, Jos Sun sylis sulkeuis?
Näin kuin olen, luokses käyn, Katso, Herra, miltä näyn. Puhdista ja tee
mun siksi Miksi mieles halajaa, Kaikki käy sen parahiksi, Joka sinuun
uskaltaa. Muu on apu pettävä, Herra, Sinuss' elämä.
Olen ilman puoltajaa, Joll'ei Sinuss' auttajaa. En voi muiden hartialle
Syntejäni lastata. Pojallesi tuhlaajalle Armosylis avaja! Syleilysi
voimasta Elän Sinuss' uutena.
Anteeksi suon kaikille, Anteeks, Isä, minulle! Mieli uus luo henkeheni,
Oma mieles minuhun; Istuta mun ihmiseni Jumalaani, Sinuhun! Niin
Sun valtakunnassas Olen altis palvelijas.
Palaus 11/8

PYHÄNÄ.
Jumala, Sinun päiväsi Maan päivistä on vapain, Kun emme vaipuis
orjiksi Vaan tuhmain ihmistapain. Sun tahtosi on: rakkaus Ja
pakkotöistä vapaus.
Oi päivää, jonka rakkaus Noin vihkii vapahaksi. Tee, Herra, täällä
vaellus Vaan pyhäks ainoaksi: Luo meihin työhön mieltymys, Työn
kautta mielen ylennys!
Pyhänä kukin omans' on, Jokainen oma Herran; Tee meille toimet
arkion Myös vapahiksi kerran, Ett' orjamieli katoais Ja väkivalta
haudattais.
Pyhänä kutsuu temppeli Ja Herran helma, luonto, Vaan pakkoa ei
sietäisi Jumalan hyvänsuonto: Hänelle pakkorukous Ja pakkotyö on

kauhistus.
Tee mitä mieles halajaa, Vaan seuraukset kestä. Jumala hurjan
kuolemaa Ei väkivalloin estä. Hän tietää: Herran tahto vaan Tapahtuu
meissä aikanaan.
Elämän saarnakirjasta Se oppi selv' on meille: Se rikkoo Herran tahtoa,
Ken eksyy orjan teille, Ja luonnon lain tallaaja On ihmis-onnen sortaja.
Sun vapautes ilmassa Totuuden kukkaa kantaa, On hyve siellä luontoa,
Se runsaan sadon antaa. Vaan pakkovallan orjissa Käy petos
ulkokullassa.
Pyhitä meissä päiväsi, Jumala, johtajamme! Tee tahtos meissä
luonnoksi, Sen että oivallamme. Niin luontohonkin juurtuen Tok'
yllätymme taivaasen.
Niin maasi kauneuksillaan Tääll' evästelee meitä Pyhyyden
vapaavalkamaan, Totuuden viittateitä. Niin löytää kansas pyhän maan
Vapaana, uunna, loistossaan.
Suovu 8-9/9

SINUN ME.
Kaikk' ihmisesi, Herra, me Sun pappikuntas olemme, Luo meihin
valkeutta. Totuuden tulkit meistä tee, Ett' ilki vääryys pakenee Sun
valtaas, oikeutta.
Tee meistä uhripappeja, Ett elämämme altisna Ain' ois Sun tahdollesi;
Niin vakauta mielemme, Ett' ois myös altis henkemme, Kun vaatii
totuutesi.
Sun aatelisi, Herra, me Sun sotaväkes olemme, Tee meistä urhokkaita!
Tee kestäviksi jalossa Sun ihmiskuntas sodassa, Kun hyvyys valtaa
maita.

Me lapset suuren kuninkaan, Jumalan kaikkivaltiaan, Ei sovi halpuus
meille. Kun muistamme Sun, Isämme, Niin totuus valtaa veremme Ja
viittaa käskyis teille.
Ken sukuas on korkeaa, Hän tahtoasi rakastaa Ja pyrkii pyhyytehen.
Kuin lapsi äidin rinnoista, Niin vahvistuu hän Sinusta Ja kasvaa
hyvyytehen.
Min hyvää, pyhää, oikeaa, Sen lapset Isäst' ammentaa, Hän yksin
nostaa meitä. Hän korjaa vajavuutemme, Hän täyttää varrenmittamme,
Ei kesken työtään heitä.
Oi, Herra, suurin kuningas, Suot meille voimas, kunnias, Suot armost'
autuutesi! Ken Sinua