Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 6

Suomellemme Myrskyn j?lkeen p?iv? selke?.
15/12 1888

JOULUHYMNI.
Jumala valkeus maailman, Jumala kirkkaus taivahan, Jumala kaiken alkujuuri, Jumala el?m?n voima suuri, Sinulle kiitos ja kunnia, Sinulle valtakunta meiss?! Kuin k?tes ohjaa taivaita, Kuin tahtos johtaa t?htyeiss?, Niin meit? ohjaa, johdata, Totuuttas meiss? soinnuta, Asusta, Herra, itse meiss?!
19/12 1888

JOHANNES TAKASEN KOHTALOSTA.
T?? kansa ulkokullattu Sun haudallasi itki; Sen p??lle kylvi kukkia Ja ohdakkeet pois kitki.
Se nosti kiven kaunihin Sun hautakummullesi Ja hurskaat virret veisaten Se k?t?sens? pesi.
Mut el?ess?s ahkeraan Sait veist?? n?liss?si, Sait sairastaa ja kuollakin -- Ei auta kansas k?si.
T?? hetken kansa tuhlaten Jos hylkii parhaitansa, Sen hengen viljat halla vie Ja mierost' el?? kansa.
Se muilta aina lainaten Ei muille mit??n maksa; Ei miehen varren mitallen Se koskaan nousta jaksa.
13/4 1889

SURUN KEV?TLAULU.
Kev?h?ll? k?yskelen Hautakumpuin p??ll?: Etsin velivainajaa -- H?n ei nuku t??ll?.
Nukkuu h?nkin, nukkuu vaan Kaukan' etel?ss?. En voi h?nen haudallaan K?yd? itkem?ss?.
Syksy h?net hautasi, Kev?t vaan ei nosta. Miks et, Herra el?m?n, Kuolemalle kosta?
Joka kev?t kukkia Uudestaan voit luoda, Miks et veljyt armasta Takaisin voi tuoda?
Ruoho maasta puhkeaa, Noustaksensa kukkaan, Hedelm??nkin -- veljeni, H?nk? sortui hukkaan?
H?ness?kin kauneus Pyrki puhjetakseen. Pyrki Suomen kunniaa H?nkin kukkiakseen.
Kev?t h?nen rinnassaan, Niinkuin lintusella. Lintu laulaa, h?n ei vaan Saanut lauleskella.
Kev?t, jospa noutaisit Veljyt kultaseni! Maani toivot maksaisit, Surut syd?mmeni!
16/4 1889

KEV?TRUNO
Suomen laulujuhlaan Viipurissa 18 p. kes?kuuta 1889.
I.
Valon, p?iv?n pojan, syd?mmess? Syv? lempi paisui polttavaksi. L?ksi kultalinnastaan h?n maahan, Kosimahan maata morsiokseen. Miss? liikkui, kylvi kultiansa, Luonnon suurisyntyisen tavalla, El?m?ksi kaiken luomakunnan.
Suomi vartoi armast' auttajakseen Y?n ja kylm?n orjakahlehista; Monen kovan takatalven kesti, Id?n imut, pohjan puuskaukset, Kev?h?n tok' uskoi koittavaksi.
Taivaan seitsenkaarta kulkiessaan Valo n?ki Suomi-neiden, mieltyi Kaunihimpaan sinisilm?isist?. Seitsenkaarelt' astui kukkulalle, Siit? hongan latvahan laseiksen, Alentiiksen koivun, pihlajan ja Pajupuun ja lep?n, tuomen oksiin -- Huutehessa hohti mets?n hapset. -- Siit? laski immen poven p??lle, Mutta vaippa valkoinen sen peitti, Valkovaipan alla nukkui Suomi, Rinnassa vaan heikko toivo tykki.
Valo luonnonsyntyinen ei s?iky: Poven l?mmitti, niin syd?n sykki, Vaippa valui immen rynt?hilt?, Hymy vieno v?rjyi poskip?ill?, Mut on silm? himme? ja kylm?.
Valo luonnonsyntyinen ei s?iky: L?mpimill? lemmensuudelmilla Vapautti immen sinisilm?t Sokeudesta, j?isen kaihen alta.
Nyt ne loistaa p?iv?n p?ilyess?, Kuvastavat kaiken luomakunnan. Saimaa, P?ij?nne ja Roine l?ikkyy, V?lkkyy etel?n ja pohjan virrat Niinkuin Suomenlahden lainehetkin -- Talvell' ei kuin koskip??t vaan kuohui. Nyt ne v?lkkyv?t kuin hohtohelmet Morsiamen kaulan kaunisteena. Mut h??vaattehit' on impi vailla.
Valo suurisyntyinen ei s?iky: Kutoi armahansa kukkasihin, Tuorehisin, luonnonsyntyisihin, Teki tukkamets?t tuuheoiksi, Vehre?iksi painoi hienot helmat, Ett? kuohahteli immen rinta, Kev?t-tuntehet kun siell? tulvi. Valollen jo sykki Suomen syd?n, L?mpim?sti lainehteli mieli. Mut on soitto viel? suorimatta, Riemunkielet kesken j?nnityst?.
Valo luonnonsyntyinen ei s?iky: Etel?st? kutsui p?iv?n poika Linnut t?nne, t??ll? syntynehet, Kutsui soittajoiksi valon h?ihin. Sytytti ne linnut s?tehill?, S?tehetp? muuttui s?veliksi, Ett? kaikui kaikki ilmanrannat, Ilontiusketta kun piti peippo Leivon, sirkun, kerttusien kanssa. Nousi riemu runsahimmillensa,
Satakielisen kun soitto helskyi. Ylimmilleen yltyi juhlahenki, K?ki valon kunniaa kun kukkui. Niin ne juhlalaulut lainehteli Yli j?rven, niittyjen ja pellon, Kyl?n kautta kallionkin rintaan, Josta kaiku vastasi ja kertoi, Ett? vuori ihastuksest' itki, Kuullessansa valon vihkivirtt?. S?veli? tuore tuuli kantoi Joka kukkasenkin kuulustella: Eri nuotti eri lintusella, Eri kukkasella eri tuoksu. Yhtehen ne sointuivat tok' kaikki, Suomen linnut, Suomen kukkasetkin: Sytyttih?n sama valo heid?t.
Niin kun kaikui valon vihkivirsi Suomen laululintusien suusta, Vapautti paimenen ja lauman Rikkahille luonnon laitumille; S?ikkyi halla, karsas luonnon impi, Kietasiiksen usvavaippahansa, Nousi suolta, l?ksi liikkehelle, Pime?ss? rauhatonna piili, Kunnes, kev?tkielten sointuessa, Itse y?kin poistui pohjolasta -- Halla hukkui valon valtakuntaan. Valonvirtt?, kev?tkielt? kuullen, Suomen suuri toukoaika alkoi: H?yryt vinkuivat ja lastilaivat Suomen sinivett? viilteleiv?t.
Toiset mailta vierahilta toivat Seitsemi? touonsiemeni?, Koetteeksi kodistuuko t??ll? Suomen oman siemenen ohessa Ulkomaitten uusi toukovilja. Suomen suuri toukoaika alkoi, K?vi kuokka, uudenmoinen aura, Vanha pelto siement? sai uutta, El?m?n loi siemenehen valo.
Niin se valo Suomi-neiden voitti, Ett? immen kasvot kirkastuivat. Niin se paloi rakkautta Suomi, Ett? taivas tulta soilehteli. Niin se kaikui Suomen kev?tlaulu, Ett? syttyi koko Suomen syd?n, Yhtyi kansa valon vihkivirteen.
II.
Tiedonvalo ennen loisti Opinkukkuloille vaan. Harva saavutti sen sielt?, K?ytti kohta valtanaan.
Joukko valonjanoisena Kuihtui hengenk?yhyyteen. Joskus tiedonsirun l?ysi, Niinkuin lasinsirpaleen.
Sirut voivat vahingoittaa, Mutta huolin hoivaten Taito niist?kin voi laittaa M?kin sein??n ruutusen.
Siit? valons?de tuikki Laakson m?kki huonohon. Vaan ken s?tehen on n?hnyt, Pyrkii p?iv?n valohon.
Valonjano juurtui, suurtui, Henki alkoi viljomaan. Valon arvon kautta kansa Tunsi omaa arvoaan.
Tunsi, etsi oikeuttaan, Suurempata soihtua. Noustiin opinkukkuloille, Huudettihin: "Tietoa!"
Vihdoin tiedon teljet s?rkyi, Valo vy?ryi virtanaan, Pyrki p??st? joka laaksoon -- Siell? t??ll? torjutaan!
Valo nosti puoltajoikseen Pojat p?iv?rintaiset, Alkoi Suomen kev?tkes?, Kuohui kaikki syd?mmet.
Naiset nousivat kuin miehet, Valo, valo huulillaan. Syd?nmaankin syv?t joukot L?ksi valon noudantaan.
L?ksiv?t kuin paimenetkin Muinen valon kehdollen, Sielt? kantoi kallihinta Kotihinsa jokainen.
Hengen hedelm?t ne nousi, Nousevat nyt yhten??n: Valon, vapauden joukko Nuorisossa n?ytet??n.
Aika huutaa: P??st?k??tte Valo kaiken kansan luo! Valtava kuin kev?tvalo, Joka uudistusta tuo.
III.
Pois raunioilta laulamasta Ja jumaloimast' entis-aikaa! Kun vanhain kunto johtaa lasta, Niin uudet laulut suusta raikaa.
Apina luotiin matkijaksi, Mut ihminen ain' uutta luomaan: Meit' etehen vie jalkaa kaksi, Ain' uutta ty?t? valmiit tuomaan.
Mit' entisess' on oivanlaista, Se