Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 3

Ikuisiin tuskihinsa.
Ja pojastansa parhaasta, Kun h?net n?kis uhrina Ihastuis is? vasta, Ja sitten h?nen kauttansa Vaan vapahtuisi muutama I?ksi hukkumasta.
Mik' is?, vaikka maallinen Ja kuinka julmaluontoinen, Noin ankara tok' oisi? Vaikk' kuinka lastaan kurittais Ja tuskain kautta paimentais, Ei ikiorjaks soisi.
Niin yksityist' ei ainoaa T?? Is?mme voi unhottaa, Vaan tahtoo tasallensa: Meit' edistykseen ainaiseen H?n vihkinyt on vierelleen Kuin oman Kristuksensa.
Ei yht? suosi liiemmin, On yht? rakas kaikkihin, Jokaista tahtoo nostaa; Ken orja on ja pakenee H?nt' omat ty?ns? rankaisee, Ty?t pahat pahan kostaa.
Siis auki hengen kahlehet, Vapaaksi p??sk?? syd?mmet, Jumalan kev?t koittaa! On totuus vapahduksemme Ja rakkaus on voimamme, -- T?? usko kaikki voittaa.
T?? ihmislapset nousemaan Saa halvast' orjantilastaan Jumalan ihmisiksi. Niin Herra maata valloittaa Ja rakkaus kaikki kirkastaa Entist? ehommiksi.
Ja kansat, suurta sukuaan Kun tuntee, syntyy uudestaan, H?veten halpaa ty?t?. Taas Is? ilmi el?vin Lihaksi syntyy lapsihin Ja poistaa pelvon y?t?.
15/6

KUMMITUS-AIKA.
Min' olin pelvon jo perinyt Ja vavistuksen vanhemmilta, Vereeni lasna jo imenyt Kamalat kummat suuremmilta.
Join peikkomyrkky? kotona Ihanat puhteet istuessa, Ja kuulin helvetin tuskia Pyh?n? Herran huonehessa.
Siit' ?ill? valvoin ja vapisin, Nuo kummitukset silmiss?ni. "Rukoile, lapsi!" Ma rukoilin, Vaan haahmot kiehtoi henke?ni.
Kun ?iti otti mun vierelleen, Sain unenkultaa rauhaisata. Jos tiesin h?nenkin pelj?nneen, Ois ollut tuskani kauheata.
Niin kasvoi heikoksi varteni, P??npakkoa sain sairastella, Ja eukot kuoloa ennusti, Ma koetin vastaan hangotella.
Tein syyksi: "Annahan, Jumala, Mun ensin hy?dyks el?? t??ll?!" Se auttoi; viel' olen elossa, Vaan hy?dyst' ollaan eri p??ll?.
Niin kauan pelk?sin Jumalaa, Kuin ry?st?miest? ankarata, Jok' armahtaa vaan lahjojaa Ja poikiensa tuttavata.
Tok' uhkamielisn? yhten??n Ma rikoin itse Herraa vasten: En tuntenut H?nen l?mmint??n, En oikeutta kaikkein lasten.
Vaan tuntui tuo salakaipaus: Jos ?idin armautta saisin, Niin katoaisi y?kummitus Ja rauhan unta uinahtaisin.

LAPSESI.
Sun perhees ihmiskunta on, Me kaikki lapsiasi. Jos ken on kurja, onneton, Se painaa tuntoasi. Sun is?nsyd?mmes ei sois Yht' ainokaista luotaan pois.
Et pety tarkoituksissas, Kuin pettyy ihmisk?si, Vaan sinnes jatkat keinojas Kuin laps' on syliss?si. Niin meit? kanssas nousemaan Viet kunniasta kunniaan.
Kuink' is? toisin tehd? vois? Jos luotaan luovuttaisi, Kuin hylkylapsen heitt?is pois -- Ken h?nt? rakastaisi? Ken nauttii, Herra, armostas, Jos joukot k?rsii kostoas!
S? Is?mme, me lapses my?s, Tee meit? verraksesi, Tee suurin rakkaudenty?s Ja nosta rinnallesi! Ilmesty meiss? lihaksi, Niin tapahtuu Sun tahtosi!
Niin ty?mme on sun t?it?si. T?? maa Sun valtamaasi, On henkemme Sun henkesi, Maa kukkii kunniaasi. Niin keskell?kin pauhinaa T?? maa on meille rauhan maa.
Maa, jossa Herra, rakkaus, Kuin p?iv?, l?mm?n valaa, Ja totuus, pyh? valkeus Kuin s?hk?liekki palaa, Ja totuutehen rakkaus On kuolemasta vapahdus.
Suovu 11/7

HALUNI.
Jos ken, niin min? olen syntinen, Jos ken, niin min? armos tarvitsen, Jumala, pyh? ykseys! Sinussa syntieni sovitus, Sinussa armon l?hde, rakkaus, Mun puutteheni t?yttamys.
Minuhun rakkautes vuodata, Anteeksi antamahan opeta, Minusta hukkaa katkeruus. Anteeksi antaville anteeks suot, Ja heihin henkes majan luot; Minuhun tee siis templis uus!
Tee minust' asuntos, se valaise, Sun totuudellas kirkastuta se, Mun totuus vaan voi vapahtaa: Siis toteuta minuss' itsesi, Niin kirkastan sun maailmassasi, Ja nostan luokses maailmaa.
Kun janon loit, my?s annoit juomia, Isoovan n?lk? taukoo ruuasta, Niin kaipuun t?ytt?? tyydytys: I?ti Sinuss' el?? haluan, I?ti kanssas kasvaa rakastan, Se halu oisko pettymys?
Kun petosta et, Herra, rakasta, Et ihmiseesi luonut janoa, Jot' et vois itse sammuttaa. Ei Is? poista lasta luotansa, Et k?tt? hylk?? ojennettua, Jonk' oma lapses tarjoaa.
Sua rakkautes vaatii tarttumaan Ja rinnoillesi minut nostamaan, S? itse voit mun puhdistaa. Mun riist? synneist?ni irralleen, Luo tahtos, tarmos mulle syd?mmeen, Aut', ett? voin Sua rakastaa!
Ja ihmiskuntaa Sinun kauttasi, Ett' ynn? Is?ss??n se kasvaisi Sun totuuksias tuntemaan; Ett' ihmisist? maasi kaunistuis Ja rauhan valtakunta rakentuis Sun oikeuttas noutamaan.
Ei voitonhimo mua kiihota, En yksin?ni luokses halaja, Meit' ota, Herra, kaikkia! Mun kansani ja kansat suuremmat Niin laita, ett? luokses nousevat, Sun omas on jok'ainoa.
Sen teet ja luotkin meid?t uudestaan. Kun Is?kseen ken tuntee Sinut vaan, Ei hirmuherraks orjien: H?n sis?lt?ns? kasvaa, uudistuu, H?n tuortuu, nuortuu, vaikka vanhentuu, Sun kanssas, Herra, halliten.
Suovu 29/7

KASTEVIRSI.
T??n lapsen, Herra, tuomme sylihesi, H?n Sinust' on, Sinuhun palajaa. H?nt' auta, ett? pyh? siemenesi Oraasen, putkeen, t?hk??n puhkeaa. H?nt' est? saastumuksen halloista, Sun aittaas hengenvilja tallenna.
H?n, lapseksesi siinnyt hengest?si, Nyt puhtauden kansaks siunataan. H?nt' ohjaele, hoida k?dell?si Ja auta Sinuss' aina kasvamaan. On tulta kastehesi, rakkaus, Siit' el?m?n on kasvu, uudistus.
Kenelle aukee rakkautes povi, H?n halulla Sun t?it?s toimittaa. Ken omas on, ei sille synti sovi, H?n sukuansa muistaa korkeaa. Kun h?ness' asut, Herra, henken?, Sun tahdolles h?n uhraa verens?.
H?nt' itsekaltaisekses kasvattele, Kuin sopii rakkautes luontohon, Totuuden valkeuteen valvattele Ja auta oikeuden voittohon. H?n neuvo maailmaa niin k?ytt?m??n, Ett' edistyy h?n Sinuss' yhten??n.
Paranna, kasvata ja puhdistuta, Jos lankeaa, niin nosta uudestaan! Et h?nest' armoasi poikkeuta, Jos kuritatkin usein ankaraan. Suo h?lle Sinuhun vaan uskallus: On rakkautes uusi nousemus.
Sylisi ain' on l?mmin lapsillesi Ja katuville armost' anteeks suot, Jokaisen tahdot painaa povellesi, Kotihin viimein kaiken laumas tuot. Kuin kulkeneekin lapses elintiet, Kun h?net viimein kotihin vaan viet.
Vaan rakkauteen kasvattaakses meit? Soit seurahamme omas pienosen, H?nt' et tok' yksin ihmishoitoon heit?, S? kasvattaja keskenkasvuisten. Me kaikki