Kootut teokset II: Runoelmia 1886-1906 | Page 2

hiljaa Sarkaa monta, Joissa terve suurus rehottaa, Hengen suurus, hengen maa.
Aika uimahan on oppia, El?m?ss? uimaan uppoomatta, Sukeltamaan haahten aarteita Syv?st', el?v?st? virrasta Uupumatta. Sukeltamaan ennen s?rkyneet Ihmishengen onnenpirstaleet, Rakenteeksi ehj?n aikajakson, Jossa yhtyy kansain s?veleet, Kurjain huuto vaikenee, Sorretut saa sovituksen, makson, Edistyksen suunta selkenee.
14/7

H?KKILINTU.
Linda ?sken p??si koulusta, Hoitelee nyt h?kkilintua. Lintu pyr?htelee h?kiss??n, Tekis mieli ulos lent?m??n. Rautalangat lausuu: "Vaarallista! Eksyt, hukut! -- t??ll' on turvallista."
Lintu pyr?htelee yhten??n. -- No, jos koetteeksi p??stet??n -- Vapaus! ah, tuntuu hyv?lt?! Oikein tekis mieli etemm?, Tekis mieli laulaa vuorimailla, Joss' on salit seini?kin vailla.
Siell' ois n?hd? maat ja taivahat, Tunnustella tuulet vapahat, Kuuluis ehk? laulu loitompaa, Voisi kilpausta koettaa. -- Tuoss' on auki akkuna -- he heijaa! Siit? lintu ulko-ilmaan leijaa.
Linda itkee: "Nyt sen surma vie!" Lintu laulaa: "T??ll' on auki tie! Vaivun varhemmin tai my?hemmin, Lauluni on vapaa kuitenkin." Linda tuntee jotain kaipausta, Kaipausta, rinnan ahdistusta.
"Siivet kun on lentokuntoiset, Vapahina leijaa lintuset. 'Vaarallista!' mulle huudetaan, Itse kun vaan ajattelenkaan. Tuhat veruketta, pahaa paulaa Turhan luulon rautalangat laulaa."
Antrea 9/6

VAPAUTTA.
Linda, linnun vapahan Saaos hengen siipyet! Vapahina taivahan Menestyv?t lintuset, Vapaast' ajatella voivat, Vapaat s?veleens? soivat.
Vapaan ilman hengitys Autuus kukkamaailman, Kev??n uusisyntymys Ty? on poven vapahan. Luonto tuoss' on ulkonamme Kuva sis?maailmamme.
Ahdas henki, maho maa, Orja vuoden mennehen. Vapaa henki, viljamaa, Kohtu uutten satojen. Hengi rintaas vapautta, Kahleiksi vaan -- rakkautta!
13/4

IHMISYYS.
Yhteiskunt' ois mantteliko vanha puhki palvellut? Korjatkaa se! Paikatkaa! Voitte poiskin viskata, Mutta uusi ommelkaa! Ihmiskunta oisko vaan kuin patarani rikkunut? Uudestaan se valakaa, Tehk?? kello sointuva, Jonka kunniasta maa Kajahtaa!
* * *
Hyv' on huutaa, valvoa, Mutta pelko pois! Vaikka puhki katuja, Talot raunioina ois: Katu kasvaa umpehen, Uusiakin aukee teit?, Talot kilpaa kohoten Kotinamme suojaa meit?. El?m? luo muotoja, Vanhat hylk??, uusiin vaihtaa, Edistyksen sulkuja
Tielt??n ty?nt??, v?ist??, kaihtaa. Vaikka eksyy ihmisyys Toisinaan, Usein k?ypi kest?vyys Uupumaan, El?m?? maass' aina asustaa, Joka aikanaan taas puhkeaa, Usein ottaa aimo pohdin, Rynt?? tarkoitusta kohdin Koskenaan.
* * *
El?m? Ihmist? Johtaa vallassaan. El?m? H?ness? Toteuttaa tahtoaan. El?m?n Liekkiv?n N?et rakkaudessa -- El?m? on Jumala.
Ihmiskunta el?v? on puu, Vuosituhannet se kukoistuu, Kantaa hedelm??, Siitt?? el?m??. Kuivuu oksia, Monta haaraa lahoaa, Mut taas uusia Uhkeoita puhkeaa. Vaikka moni verho lankeaa, Kev?t uutta vaippaa valmistaa, Sill? sis?ll? Asuu el?m?.
* * *
Eik? kodissa ?iti rakasta, Koska tarvitsee h?n rakastaa? Pikku sisko hoitaa siskojaan Mielihalust', aivan luonnostaan, Siit' ett' oikein posket punoittaa. Hyve salassa Kukkii kainona, Tuntee palkakseen, Kun saa el??kseen. Uhrauksen innostusta Viel' on ihmiskunnassa, Aatevaltain lumousta Hehkuu nuorukaisissa: Henkivirrat heit? tempaa Aikakautta johtamaan, Yhteishy?ty alhaisempaa, Sorrettua nostamaan.
* * *
Suotta ennustaa Huuhkat kuolemaa: Ydin ihmisyydess? Terves on ja el?v?; Vaikka vanhat verhot lankeaa, Uudet aatokset, Voimat, nestehet Kansoja taas kirkastaa. Sinnes kuin maa muotoaan Aina pukee uudestaan, Uumenistaan voimaa uhkuen, Sinnes pienoismaailma, Suurin pienist', ihminen, Uudestaan on versova, Sill? sis?ll? Asuu el?m?.
Lepp?virta, Tanssikallio 28/8

POIS EP?ILYS.
Maa y?h?n synke??nk? uppoais? -- Se usein n?ytt?? niin, Kuin p?iv? kuolis, kes? haudattais Y?n, hangen peitoksiin Ja ihmishenki sortuis syvyyksiin.
Niin n?ytt?? kuoltavan kuin synnyt??n, Kosk' yht' on molemmat: Pois kuollen vanhast', uuteen her?t??n, Niin vaihtuu maailmat, Niin uudet aamut, kev??t koituvat.
T??ll' el?n p?iv?ni, niin haudan y? Taas p?iv??n synnytt??, Ei auringolta puutu p?iv?ty?, Ei hengelt' el?m??, Y? sammuttaa, mut aamu sytytt??.
Ei syksyihins? sorru ihmisyys, Ei talven tainnoksiin: Uus voima nousee, uusi henkevyys, Kuin luonnon ytimiin. Lait luonnon ylttyy hengen ongelmiin.
Ei kuole lapsi luonnon siitt?m?, Jumalan ihminen, H?n kasvaa, versoo verraks is?ns?, Eteenp?in pyrkien, Vaikk' k?ykin tie kautt' y?n ja varjojen.
Eteenp?in riento, kaiken tarkoitus, Tie ihmiskunnan on Ja kaiken liikevoima rakkaus Vie voitost' voittohon. Pois ep?ilys, jos syys tai kev?t on!
Antrea 7/6

KEV??LL?.
Y?kynttil?nne pankaa pois! Jo p?iv? t?ytt?? loukot, Maailman valtaa valkeus, El?m? johtaa joukot. Se luodut henkiin nostattaa, J??t syd?mmist? sulattaa.
Miss' ennen hohti kylm? j??, Siin' nousee l?mm?n asteet, Jumala ilmaan hengitt??, Luo pilvet, kaataa kasteet: El?m?n virrat lonsiaa Ja viljavoituu hengenmaa.
Maa pohjan vaihtuu etel??n, Ikuisen kes?n maaksi, Ja hetki lietsoo lempe??n, Luo kansan autuaaksi: Yks toistaan tuntee veljekseen, El?m?n armaaks is?kseen.
Jumalan, joka lapsissaan Itsens? ilmi antaa, Kuin kotka siipipankoillaan Kaikk' ihmisheimot kantaa, Heit' tekee verraks toisilleen Ja omaisiksi itselleen.
Heit' yhdist?? kuin perhett?, Joll' yhteiset on juuret, On tarkoitukset ylh??ll? Ja perimykset suuret: Maa aina valmis hedelmiin Ja uusiin kev?tkukkasiin.
Antrea 8/6

TYYNELL? J?RVELL?.
Nuo taivaan hopeavuoret Ja kultaiset kunnahat Syvyyden kirkkaudesta Niin tyynin? loistavat.
Ja syvyys rantojen paltaat Niin kauniisti kuvastaa, Ett' aivan henke? hurmaa T?? armas aaltojen maa.
Tuon tahtoisi kaiken kauniin Mun sieluni omistaa Ja unhotuksien aaltoon Maan kurjuuden painaltaa.
Vaan noin sulorunsas rauha, Kuin j?rvikin heijastaa, Se taisteluiden on tuoma, Sit' ilmaiseksi ei saa.
Kallavedell? 26/7

HAVAITTUANI.
Jo olin vapaa syntyj??n, Miks orjan mielt? yhten??n, Kuin perint??, kannoin? Jumalan aatos alussa Mun siitt?nyt on vapaana, Miks aarteeni pois annoin?
Miks eksyin Herrast', uskomaan, Ett' orjina h?n omiaan Vaan pit?? pelvon alla; Kuin it?mainen valtias, On heille julma, oikukas, Ly? rautavaltikalla.
H?n suuttuneena omansa Pois sulkisiko luotansa Ikuisen tuskan y?h?n; H?n leppyisik? lahjuksiin Ja mieltyneen? muutamiin Ne ottais p?iv?ty?h?n.
Ne ry?mij?t ja lahjojat Ja teurash?rk?in uhraajat H?n kutsuis pitoihinsa, Muut j?tt?is ulos parkumaan Ja hammastansa puremaan