Kirot | Page 5

Mervan päivän.. merviläisyyden hengen..
tämän halveksitun suvun mielen ja ponnen--vannomme!
_Uhrilehdosta: Vannomme!_
_Yhä lämpimämmin_: Sille maalle, joka tämän veren imee ... suvulle,
joka sille nimen antoi ... kaiken työmme, varamme,
voimamme--vannomme!
_Uhrilehdosta: Vannomme, vannomme!_
EILA Jo loppui hullujen meno.
URDIS Nyt he kohottavat Urmaan ilmaan!
_Lehdosta kuuluu pitkällistä, riemukasta huutoa._
MERTSI _Kohottaa innoissaan kätensä ja yhtyy huutoon._
EILA _Tarttuu kiivaasti hänen käsivarteensa_: Mertsi!
MERTSI _Kääntyy masentuneena poispäin, painaa päänsä alas._

2. NIMETÖN SUORTUVA.
_Urmaan pirtti. Keskellä pirtinpatsas: kasvava honka, jonka latva on
katkaistu katon yläpuolelta. Patsaan rungon molemmin puolin,
vankkojen oksien haarukoissa ylhäällä lepää kaksi pitkin pirttiä
juoksevaa ortta, pirtin emosta, joiden päihin seinärakenteen
ristikkokehys tukeutuu. Itse seinämä on paksua olkipannikkoa, katto
emosten kantama.
Pirtin vasemmassa ylänurkassa on koristelaudoin vyötetty kivikiuvas.
Sen edessä kahden juurakon puitokseen punottu matala liesiverho.
Vasemmalla ulko-ovi. Ovenpuolella on polettu maalattia, patsaasta
oikealle sekä perällä kiukaan etureunaan saakka puinen korokesilta
kaksine askelmalautoineen. Korokesillalla, oikealla seinällä, on pitkä
pöytä, jota kantaa kaksi laajajuurista juurakkojalkaa. Pöydän takana
seluksellinen seinärahi, molemmissa päissä raskaat, käyristä
puunrungoista muodostetut nojaistuimet. Oikeassa ylänurkassa samoin
muodostettu avokaappi. Kaapin ja uunin välillä perällä uutimilla

varustettu vuode, kaapin ja pöydän välillä oikealla ovi kylkeissuojaan.
Pirtinpatsaaseen lyödyissä vaarnoissa riippuvat Urmaan aseet, torvi y.m.
Oviseinällä on rahvaanrahi, uunin luona pari juurakko-istuinta._
_Valo lankeaa osaksi vasemmalla olevasta, rakolla verhotusta
leveänmatalasta ikkunasta, osaksi suuresta lakeisaukosta pirtinpatsaan
vieressä._
URMAS _Istuu kahden toverinsa Rouan ja Horhojan kanssa pöydän
ääressä, iskee kätensä pöytään_: Heidän täytyy! Jokaisen mervin täytyy
taipua yhteisyyden alle!
ROUKA Mutta mitä sanomme noille metsäläisille?
URMAS _Lujasti_: Te kysytte eivätkö he vielä ole kuulleet mitä täällä
neljän viimeisen kuun kuluessa on tapahtunut.
ROUKA Vastauksen tiedämme: mitä laakso heitä liikuttaa, heillä on
omat asiansa!
URMAS _Yhä lujemmin_: Te sanotte ettei ole yhtään kiveä eikä
kantoa koko Merviassa, joka ei nyt liikuta jokaista! Sinä, Rouka, kerrot
kuinka Niitty-Mervian ja Järvi-Mervian miehet miekan iskutta sopivat
kuumaksi tulistuneen kiistansa. Te kerrotte mitä täällä on uhrattu, mitä
tehty ja toimeen saatu. Te vannotte että ne, jotka näin tekevät, eivät voi
sallia heidän siellä toisiaan veristävän! _Nousee_: Niin, itse tiedätte.
Olkoon matkanne onnekas--minä puolestani lähden huomenna
Viiron-Merviaan.
HORHOJA Viiron Merviaan? Uskotko siitäkin jotain syntyvän?
URMAS En tällä kertaa, Horhoja. He ovat asuneet liian kauvan
liittualaisten kanssa vieri vierin mitään tajutakseen. Mutta minä isken
ensi loven tuohon kovaan kamaraan. Usko, toverit! Kun itse uskoo,
uskovat muut.
ROUKA Ja me uskomme! Jää hyvästi. _Lähtevät_.
URMAS _Joka on saattanut heitä ovelle, palaa jälleen korokesillalle.
Käy etualalle päin_: Nyt vasta tunnen eläväni! Mervia on kuin käypä
olut-allas, pohjia myöten kuohuksissa.
_Seisoo hetkisen mietteissään_: Kuinka kireäntäpärä tämä aika ja
tehtävä on! Olemme kuin hajainen heinäsuova nälkäisten laumojen
keskellä. Liittua ei koskaan unohda että olemme kerran sille veroa
maksaneet. Veenia on pieni, mutta vahvuu vuosi vuodelta kuin
matalajalkainen jäärä. Muronnian verot tosin eivät meitä maahan
lyyhistä, mutta Muronnia vasta kokoo laajoja liepeitään.--_Katsahtaa

ovelle, josta joku tulee, ja huudahtaa iloisen hämmästyneenä_: Orpa!
Sinä, äiti...? _Rientää nopeasti vastaan.
Sisään on orjatytön saattamana astunut vanha vaimo. Hänellä on
lempeä katse ja hopeata hiuksissa._
Tule tervennä, äiti!
ORPA Jumalat taloon, lapseni! _Puristavat pitkään toistensa molempia
käsiä._
URMAS Hartaasti olen sinua kaivannut näinä ihmeellisinä
aikoina.--Onko enoni nyt tervehtynyt?
ORPA Hän on ... vihdoinkin. _Hymyilee lämpimästi_: Ja minä olen
taas kotona. _Käyvät sillannetta kohti._
URMAS _Osottaa verhottomia seiniä_: Tällaiset ovat nyt seinäni!
Kaikki riistin: verhot, taljat, omat ja isänikin kaatamat.
ORPA _Nyökäyttää päätään_: Olen siitä iloinnut, lapseni!
URMAS _Auttaa hänet askelmista ylös_: Vain yksin karvasteli
sydäntäni... _Asettaa pöydän päässä olevan istuimen mukavasti
Orvalle_... Sinun heleät antisi, äiti! Niitä riisuessani epäröin.
ORPA _Nyökäyttää hiljaa_: Olen sinusta ylpeä, poikani!
URMAS Arvasin mielesi--sinustahan se kaikki on minussakin. Ja niin
se alkoi. Kymmenet tempasi sama into, ja nyt--niin, sinähän et vielä
tiedäkkään!
ORPA Mitä, hyvä lapsi...?
URMAS _Kuohuvan riemuisena_: »Mervan karhu», sukumme
ensimäinen kauppahaaksi, lähti eilen etelään ja »Mervan havukka»
lepää Uiron rannassa teloillaan, odottaen vain päiväänsä. Siellä, niiden
mastoina ja laitoina, on kaikki mitä Mervan köyhästä suvusta irti
saatiin.
ORPA _Painaa hiljaisen riemuisesti kätensä rintaa vasten_:
Suvussamme siis on vielä voimaa nousta!
URMAS On, jokainen päivä tuo jotain uutta. Se on kuin uusi usko, äiti!
Sitten käräjämäenpäivän se on kulkenut kuin arpakapula kylästä kylään,
kutsuen miehiä taisteluun.
ORPA Jumalat siunatkoot hehkuvan intosi! Ja oikea asia aina menestyy.
_Hiljaisen kiinteästi_: Mutta omat asiasi, Urmas...? Sinä niistä ilmotit
lyhyesti orjamme kautta.
URMAS _Raskaasti_: Niin ... ne asiat. Ne ovat minulta riistäneet
monen yön unen. Mutta siinä oli niin tehtävä eikä toisin.

ORPA Monen yön unen...? _Katsoo pitkään_: Oletko nyt varma?
URMAS Olen. Sekin oli lopulta kansan asia ja liittyi erottamattomasti
heimojemme onneen.
ORPA _Ihmetellen_: Heimojemme...? Kuuluuko sekin heimoihin?
URMAS Kuuluu. Mertsi on sen heimon tytär, jonka kanssa taistelu käy.
Minä ja Mertsi--ei äiti, se olisi saanut monen pudistamaan päätänsä.
ORPA Olisiko sinua sentähden epäilty?
URMAS Ei, ei minua. Mutta veeni-naiset mervien pirteissä ovat
syöneet merviläisyyttä niinkuin salainen kotivarkaus. On pantava
heikoille sulku, on nostettava yhteisyyden henki! Urmas ja kaukaisten
vuorimervien mahtavimman miehen tytär on liitto, joka