Kirot | Page 6

muusta paitsi kansani asiasta. Jos minua sen vuoksi kirot kohtaavat, ne kohdatkoot--ne ovat kansani onnen kirot!
ORPA _Syv?sti liikutettuna_: Ymm?rr?n--sinun kohtalosi on ratkaistu.
URMAS _K?y ?kki? sillanteen reunalle--sis??n on astunut muuan orja._
ORJA Is?nt?ni Orhas tervehtii sinua! On saapunut Mets?-Merviasta miehi? iloisin uutisin, t?rkein asioin. He odottavat sinua.
URMAS Tulen heti--niin tervehdi is?nt??si! Orja poistuu.
Iloisia uutisia, t?rkeit? asioita--kuulitko sin?, ?iti? Niin, se kasvaa kuin vy?ryv? lumipallo! Miehi? menee, miehi? tulee, kirot suistuu, kiistat talttuu. Ja vaikka se nyt on veenil?isyytt? vastaan, niin se kuitenkin sulkee ja lopulta itseens? sulattaa kaikki, veenit ja mervit. Ja niin nousee vapaa, voimakas Mervian kansakunta, jonka ei tarvitse kumartaa it??n eik? l?nteen, vaan joka on kerran n?ytt?v? mik? on Mervian miehuus ja ponsi!
ORPA _Hiljaa_: Taivas suokoon, ett? niin k?visi! _Pyyhk?see kyyneleen silm?nurkastaan_: Nyt min? menen omaan pirttiini, lapseni. Nousee.
URMAS Nytk? jo...? _Tarttuu heltyneen? h?nen k?siins?, katsovat hetkisen ??neti toistensa silmiin. Menev?t sillanteelta alas.
Orjattarelle, joka on seisonut sen aikaa oven luona:_ S?tene! Saata Orpa-valtijatar ja tule sitten t?nne--pirttini j?? sinun vastuullesi. _Hiljemmin_: Jos Helj?-valio sillaikaa tulee, pyyd? istumaan--sano ett? viivyn tuskin hetke?.
S?TENE Sanon. Poistuu Orvan kera.
URMAS _Palaa sillanteelle, k?y pirtinpatsaalta p??hineens?, menee.
Huone on hetkisen tyhj?n?. Sitten ovi avautuu hiljan-hiljaa raolleen ja aukeamassa n?kyy hunnuntapaisella p??liinalla suojaavasti verhotut naisen kasvot. H?n kurkistaa varovasti ymp?ri huonetta, vet?ytyy sitten sis??n, huoahtaa vapautuneesti ja ty?nt?? p??liinansa syrjemm?._
MERTSI _Kalpeana, j?nnittynyt ilme kasvoillaan. Katsahtaa tarkastellen ymp?rilleen, h?mm?styneen?_: N?ink? k?yh?? ja autiota Urmaan kotona...? Peitt?m?t?n olki sein?n?...? Miss? ovat sarvet, taljat, uutimet ja peitot? Miss? Orpa-?idin kirjoverhot, joista jo lapsena kuulin puhuttavan? _??nett?myys.
Muistaa ?kki?_: ?Mervan karhu?, ?Mervan havukka?! N?ink? alastomaksi, n?ink? kaikki...? _??nett?myys. Liikutettuna_: Mik? ihana voima, mik? s??lim?t?n ankaruus! Nyt ymm?rr?n senkin... Sinun sein?si ovat puhuneet, Urmas!
_Astuu nopeasti sillannetta kohti, mutta k??ntyy s?ik?htyneen? ymp?ri kuullessaan oven avautuvan_: Ken...? Talon orjatarko?
S?TENE Orjatar.--Is?nt?ni ei ole kotona.
MERTSI Tied?n. _Pieni ??nett?myys_. Minulla on is?nn?llesi viesti--heit?n t?nne p?yd?lle--j?t? minut hetkiseksi!
S?TENE En voi--niin on is?nt?ni k?sky.
MERTSI _Neuvottomana_: Et voi...?
S?TENE En. _Pienen ??nett?myyden j?lkeen_: Mutta tahdon olla niinkuin minua ei olisi. _K??ntyy kiukaaseen p?in_.
MERTSI _Iloisesti liikutettuna_: Niin ... ole niin!--Mik? onkaan nimesi, tytt??
S?TENE S?tene.
MERTSI S?tene! Is?nt?si antama?
S?TENE _Loistavin silmin_: Is?nt?ni!
MERTSI _Nousee sillanteelle ja pys?htyy p?yd?n p??h?n. Ottaa povestaan pienen hopealangoilla somistetun tuohilippaan, jonka ymp?rilt? irrottaa silkkisen siteen. Laskee lippaan p?yd?lle, side k?dess? tuskaisena_: Kuinka vaikeata, kun hetki l?henee... _Nojaa p?yd?n p??ss? olevan istuimen k?sinojaan, h?mm?styy_: T?m? on h?nen paikkansa...? _Heltyen_: Niin, t?ss? h?n istuu... Ja tuolla on... _Menee lapsellisen innostuneena p?yd?n taa, istuutuu rahille_: N?in...? Ei, l?hemp?n?! _Siirtyy, hymyilee, ny?k?ytt?? p??t??n--niinkuin istuisi toisen kanssa p?yd?ss?.
Nousee, k?y nopeasti per?alaa kohti_: Tuolla liesi! Kuinka suuri... Puut r?iskyv?t... Loimon punerrus askelmissa, hongan kyless? ... ehk? aina t??ll? saakka?
_Katse siirtyy vuoteeseen, sitten kaappiin. K?y sen luo ja sivelee k?dell??n kuin p?ly? koetellen: Kas! Pyyhk?see tulusturmiollaan kepe?sti.
K?y patsashongan luo, katselee. Ottaa s?il?n vaarnasta, ojentaa kuin tarjoten_: T?ss?, Urmas!... Onpa se painava. _Panee pois.
Astuu kylkeissuojan ovelle, seisoo hetkisen. K??ntyy p?? koholla, kasvot s?teilevin?. Astuu ripein askelin sillanteen reunalle. K?skev?n kutsuvasti_: S?tene!
S?TENE _Nousee nopeasti_: Mit? k?sket, valio?
MERTSI _Kuin havahtuen, painaa k?det ohimoilleen_: Ah!! Ei mit??n, ei mit??n, istu rauhassa. _K??ntyy ?kki? p?yd?n ??reen ja purskahtaa hiljaiseen itkuun. Kohottaa sitten p??tt?v?sti p??ns?_: Nytk? itkisin? _Astuu pari askelta eteenp?in.
Samassa ulko-ovi avautuu--sis??n astuu nuori vaalea nainen orjattaren saattamana._
TULIJA _Huomaa S?tenen_: Onko is?nt?si kotona, orjatar?
S?TENE _Kumartaa syv??n_: Ei ... mutta saapuu hetken p??st?. Is?nt?ni-- _Keskeytt?? havaitessaan h?nen kasvonilmeens? muutoksen.
Tulija on huomannut Merisin. Molemmat naiset katsovat toisiinsa kalpeina ja j?ykistyneen j?nnittynein?. Sitten leimahtava v?l?hdys silmiss?, sitten katseitten nopeata puhelua._
MERTSI _Koettaen tyynty?_: Olet Helj?... Tunnetko minua?
HELJ? Olen n?hnyt... Olen kuullut... _??nett?myys_.
MERTSI _Voittaa kuohuntansa, k?y p??tt?v?sti sillanteelta alas ja ojentaa k?tens?_: Terve!
HELJ? Terve itsellesi! _??nett?myys_.
MERTSI Orjattaret! J?tt?k?? meid?t. Toinen orjatar menee.
S?TENE En saata, valiot... En h?iritse. _K??ntyy per?lle p?in._
MERTSI _Tarttuu Helj?n k?sivarteen, vie h?net etualalle_: Helj?! Me voisimme vihata toisiamme!
HELJ? En tied?...
MERTSI _Kiihtyen_: Me voisimme otella el?m?st? ja kuolemasta! Me voisimme murskata toisemme sen onnen t?hden, jota emme voi jakaa!--Etk? tunne vihaavasi minua? _??nett?myys_.
HELJ? _Varmasti_: En. Enk? soisi sinunkaan. Tied?t asian ja syyt...
MERTSI Tied?n. Mutta tied?tk? sin?kin er??n asian...?
HELJ? Tied?n ... kaikki. Ellet olisi veeni-tyt?r--
MERTSI _Kuohuen_: Niin, ellen olisi veeni, niin!! Mutta jos sin? olisit veeni etk? mervi, niinkuin olet, niin sin? et olisi ... niin me emme olisi koskaan joutuneet toistemme tielle!
HELJ? _Hiljaa, kyyneltyv?sti kuohahtaen_: Miksi solvaat minua, Mertsi! Mist? sin? tied?t mit? min? olen ... olenko min? tahtonut, olenko min? pyrkinyt? Mist? sin? tied?t kumpi meist? on enemm?n k?rsinyt, ennenkun olen t?m?n tehnyt? Mervi olen ja kohtaloni tiet? astun, mutta sinun kanssasi en ole vihoin.
MERTSI _Katselee h?nt? pitk?n aikaa vaijeten, ojentaa sitten liikutettuna molemmat k?tens?_: Anna minulle anteeksi, Helj?! Totta: me emme ole vihoin. Minulla oli rakkaus, sinulla mervil?isyys, kohtalo ratkaisi meit? kumpaakaan kysym?tt?... _Taas hiljaa kiihtyen_: Yhden asian tahdon sinulle kuitenkin sanoa. _Vet?? h?net ovisein?n rahille istumaan_. Se on minua loukannut, se on minua kuohuttanut! _Hiljaisen kiinte?sti_: Olen veeni, vaan tuskinpa min? olisin t?ss? tapauksessa ollut huonompi mervi kuin sin? tai kuka muu tahansa! _??nett?myys_.
HELJ? Min?kin tahtoisin sanoa sinulle--se on minua loukannut. Min?kin rakastan,