Kirot | Page 5

he viel? ole kuulleet mit? t??ll? nelj?n viimeisen kuun kuluessa on tapahtunut.
ROUKA Vastauksen tied?mme: mit? laakso heit? liikuttaa, heill? on omat asiansa!
URMAS _Yh? lujemmin_: Te sanotte ettei ole yht??n kive? eik? kantoa koko Merviassa, joka ei nyt liikuta jokaista! Sin?, Rouka, kerrot kuinka Niitty-Mervian ja J?rvi-Mervian miehet miekan iskutta sopivat kuumaksi tulistuneen kiistansa. Te kerrotte mit? t??ll? on uhrattu, mit? tehty ja toimeen saatu. Te vannotte ett? ne, jotka n?in tekev?t, eiv?t voi sallia heid?n siell? toisiaan verist?v?n! _Nousee_: Niin, itse tied?tte.
Olkoon matkanne onnekas--min? puolestani l?hden huomenna Viiron-Merviaan.
HORHOJA Viiron Merviaan? Uskotko siit?kin jotain syntyv?n?
URMAS En t?ll? kertaa, Horhoja. He ovat asuneet liian kauvan liittualaisten kanssa vieri vierin mit??n tajutakseen. Mutta min? isken ensi loven tuohon kovaan kamaraan. Usko, toverit! Kun itse uskoo, uskovat muut.
ROUKA Ja me uskomme! J?? hyv?sti. _L?htev?t_.
URMAS _Joka on saattanut heit? ovelle, palaa j?lleen korokesillalle. K?y etualalle p?in_: Nyt vasta tunnen el?v?ni! Mervia on kuin k?yp? olut-allas, pohjia my?ten kuohuksissa.
_Seisoo hetkisen mietteiss??n_: Kuinka kire?nt?p?r? t?m? aika ja teht?v? on! Olemme kuin hajainen hein?suova n?lk?isten laumojen keskell?. Liittua ei koskaan unohda ett? olemme kerran sille veroa maksaneet. Veenia on pieni, mutta vahvuu vuosi vuodelta kuin matalajalkainen j??r?. Muronnian verot tosin eiv?t meit? maahan lyyhist?, mutta Muronnia vasta kokoo laajoja liepeit??n.--_Katsahtaa ovelle, josta joku tulee, ja huudahtaa iloisen h?mm?styneen?_: Orpa! Sin?, ?iti...? _Rient?? nopeasti vastaan.
Sis??n on orjatyt?n saattamana astunut vanha vaimo. H?nell? on lempe? katse ja hopeata hiuksissa._
Tule tervenn?, ?iti!
ORPA Jumalat taloon, lapseni! _Puristavat pitk??n toistensa molempia k?si?._
URMAS Hartaasti olen sinua kaivannut n?in? ihmeellisin? aikoina.--Onko enoni nyt tervehtynyt?
ORPA H?n on ... vihdoinkin. _Hymyilee l?mpim?sti_: Ja min? olen taas kotona. _K?yv?t sillannetta kohti._
URMAS _Osottaa verhottomia seini?_: T?llaiset ovat nyt sein?ni! Kaikki riistin: verhot, taljat, omat ja is?nikin kaatamat.
ORPA _Ny?k?ytt?? p??t??n_: Olen siit? iloinnut, lapseni!
URMAS _Auttaa h?net askelmista yl?s_: Vain yksin karvasteli syd?nt?ni... _Asettaa p?yd?n p??ss? olevan istuimen mukavasti Orvalle_... Sinun hele?t antisi, ?iti! Niit? riisuessani ep?r?in.
ORPA _Ny?k?ytt?? hiljaa_: Olen sinusta ylpe?, poikani!
URMAS Arvasin mielesi--sinustahan se kaikki on minussakin. Ja niin se alkoi. Kymmenet tempasi sama into, ja nyt--niin, sin?h?n et viel? tied?kk??n!
ORPA Mit?, hyv? lapsi...?
URMAS _Kuohuvan riemuisena_: ?Mervan karhu?, sukumme ensim?inen kauppahaaksi, l?hti eilen etel??n ja ?Mervan havukka? lep?? Uiron rannassa teloillaan, odottaen vain p?iv??ns?. Siell?, niiden mastoina ja laitoina, on kaikki mit? Mervan k?yh?st? suvusta irti saatiin.
ORPA _Painaa hiljaisen riemuisesti k?tens? rintaa vasten_: Suvussamme siis on viel? voimaa nousta!
URMAS On, jokainen p?iv? tuo jotain uutta. Se on kuin uusi usko, ?iti! Sitten k?r?j?m?enp?iv?n se on kulkenut kuin arpakapula kyl?st? kyl??n, kutsuen miehi? taisteluun.
ORPA Jumalat siunatkoot hehkuvan intosi! Ja oikea asia aina menestyy. _Hiljaisen kiinte?sti_: Mutta omat asiasi, Urmas...? Sin? niist? ilmotit lyhyesti orjamme kautta.
URMAS _Raskaasti_: Niin ... ne asiat. Ne ovat minulta riist?neet monen y?n unen. Mutta siin? oli niin teht?v? eik? toisin.
ORPA Monen y?n unen...? _Katsoo pitk??n_: Oletko nyt varma?
URMAS Olen. Sekin oli lopulta kansan asia ja liittyi erottamattomasti heimojemme onneen.
ORPA _Ihmetellen_: Heimojemme...? Kuuluuko sekin heimoihin?
URMAS Kuuluu. Mertsi on sen heimon tyt?r, jonka kanssa taistelu k?y. Min? ja Mertsi--ei ?iti, se olisi saanut monen pudistamaan p??t?ns?.
ORPA Olisiko sinua sent?hden ep?ilty?
URMAS Ei, ei minua. Mutta veeni-naiset mervien pirteiss? ovat sy?neet mervil?isyytt? niinkuin salainen kotivarkaus. On pantava heikoille sulku, on nostettava yhteisyyden henki! Urmas ja kaukaisten vuorimervien mahtavimman miehen tyt?r on liitto, joka tempaa vuorelaiset mukaan, ja tuon suvun monet haarat ovat kuin syttyv?t tervaslastut siell? t??ll? muualla. Urmas ja ylev? Helj? on kuin ker?n pohja, jonka ymp?rill? mervil?isyyden langat yhtyv?t.
ORPA Totta poikani. Ja sent??n on kysymys jostain muusta, joka kuuluu ainoastaan sinuun! _Katsoo kiinte?sti_: Ket? rakastat...?
URMAS _Tuskaisena_: ?iti! Mertsi oli minun nuoruuteni unelma. Mutta sen unelman t?ytyi s?rky?.
ORPA T?ytyik? sen? Ja voitko sen noin s?rke?--my?s h?neen n?hden?
URMAS _On hetken vaiti_: Voin. Meid?n v?lill?mme ei ole siit? asiasta koskaan sanaa vaihdettu.
ORPA _Hiljaa_: Puhutaan joskus sanoittakin ... enemm?n kuin sanoin.
URMAS Puhutaan, puhutaan--ja meid?n v?lill?mme on puhuttu. Siksi olen yst?v?mme Mannon kautta saattanut tekoni syyt h?nen tietoonsa.
ORPA _J?nnittyneen?_: Onko h?n jotain vastannut...?
URMAS Ei ... ei viel?...
ORPA _Kuin itsekseen_: Moni ei vastaa koskaan... _??nett?myys_. Ent? Helj?? Mit? h?n on sinulle?
URMAS _L?mpim?sti_: H?n on jalo, ?iti! Olen h?neen mieltynyt ja sukumme asia liitt?? meit? p?iv? p?iv?lt? lujittuvin sitein.
ORPA Sukumme asia, taas...? Niin niin... _Hiljaisen v?r?ht?v?sti_: Ennen meit? raastettiin v?kisin miehen taljoille, sitten meit? myytiin suurista lunnaista. Tuleeko nyt asiat, kaikkinaiset asiat ... ei koskaan se yksi? Sekin olisi ollut uusi usko, poikani. _Hiljaa_: T?ytyyk? minun nyt j??d? minun uskoineni?
URMAS _Lyhyen ??nett?myyden j?lkeen_: Sinun t?ytynee, ?iti--ellet tyydy siihen, ettei meid?nk??n v?limme ole kokonaan sit? uskoa vailla. Helj? se on oleva! H?n, kirkas mervi-nainen, minun pirtiss?ni paistaa ja kotini hiiloksessa mervil?isyyden lieskaa kanssani vaalii.
ORPA _Hiljaa_: Niin, sinun pirttisi, teid?n hiiloksenne--vaan Mertsi...? Tied?tk? sin? miten syv?sti h?n on t?st? asiasta unelmoinut? Pettyneen syd?men polut ... pettyneen syd?men kirot, poikani----_Katkeaa ??nett?m?ksi._
URMAS _On pitk?n aikaa vaiti, ankara mielenliikutus kasvoillaan_: Min? olen taisteluni taistellut ja p??t?kseni tehnyt. Kohtaako minua sen vuoksi onni vai onnettomuus, sit? en kysy. Enk? sit?k??n, k?rsiik? ehk? joku toinenkin syd?n. Olen uhrikivell? leikannut itseni irti kaikesta