Kihlaus; Yö ja päiv | Page 4

nähnyt yhtä ja toista mailman pöydännokalta; ja hantvärkkäri on
noita talossa.--Kas, pusersipa tyttö-kanalja hien otsalleni tällä
koetuksellansa. (Ottaa taskustansa nenäliinansa, mutta viskasee
samassa pöydältä permannolle Eevan sokerirasian, joka särkyy.)
EEVA. Herresta velta varjel!
JOOSEPPI. Voi voi, mitäs mestari nyt teki!
EEVA. Kuin tuo nyt särki minun sokerirasiani!
EENOKKI (eriks.) Aapeli parka! Tuossa seisoo hän nyt kuin pyörtyvä
kana, ja punottaa kuin täyskuu pouta-iltana.
EEVA. Kuin tuo lepakko nyt mönsträsi minun ehta-posliinisen
sokerirasiani, rakas nimipäivälahja herroiltani. Maksa pois, mies;
maksa se paikalla, sinä harakka, hohkoharakka, närri!
EENOKKI (eriks.) Hai djai djai. Sitä sydäntä, sitä sydäntä!
AAPELI. Jassoo! Sinä teet minusta pilkkaa etkä todenperästä aiokkaan

tulla vaimokseni?
EEVA. Saatanan muori sinulle vaimoksi tulkoon.
EENOKKI (eriks.) Tunnenpa väristykset selässäni kuullellessa
lauseitansa.
AAPELI. Eenokki, kysy häneltä tässä Joosepin kuullessa, jos hän
tahtoo ottaa minua mieheksensä.
EENOKKI (Yskii). Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos
sulla on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä en huoli hänestä; menenpä takaisin herraini luoksi. (Hetki
äänettömyyttä.)
AAPELI (erikseen). Vai niin!
EENOKKI (eriks.) Mikä kiusankappale!
AAPELI. Kysys häneltä toinen kerta.
EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla
on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä en huoli hänestä, sanoin minä; en tuumaakaan. (Kauvan
äänettömyyttä.)
AAPELI. Kysy häneltä vielä kolmas kerta!
EENOKKI. Minä kysyn sinulta, Eeva Matintytär Helander, jos sinulla
on vakaa aikomus tulla vaimoksi Aapeli Simeoninpojalle.
EEVA. Minä annan hänen peijakkaan haltuun. (Polkee kiivaasti
jalkojansa permantoon.) En huoli hänestä, en huoli, en huoli; en en!
Eikö korvaläpenne kuule, te noidutut miehet? (Äänettömyyttä.
Tulisijasta kuuluu kohina.)
AAPELI. Soitatko sinäkin jumalan-lahjan tuhkaan siellä? Poika!
(Kiristää Jooseppia kauluksesta.)
JOOSEPPI. Mestari!
EENOKKI (hilliten Aapelia). Malta mieles, Aapeli, ja anna anteiksi
tapaturma.
AAPELI. Tämä hetki on vimman hetki!
EEVA. Maksa pois korea rasiani.
AAPELI. Rasia! Onko mailmanloppu tullut? Antavatko kuolleensa maa
ja meri, kuolema ja kipenöitsevä helvetti?--Kas tämäpä vasta päivä on.
EEVA. Voi minä mieletön lapsi!
AAPELI. Sinä portto, anna tänne sormukseni.
EEVA. Hoo! kas tässä, poikasein. (Aapeli viskasee hirveällä vauhdilla
sormuksen permantoon.)

EENOKKI. Elä elä, veljeni. (Ottaa ylös sormuksen.)
AAPELI. Ihminen, miksi narrasit mua hevosellani sinua kyydittämään
huoneeseeni?
EEVA. Miksi annoit itseäs narrata?
EENOKKI. Hai djai!
AAPELI. Jassoo!
EEVA. Kyyditä minua ijankaikkisella pilkulla tästä samaa tietä takaisin,
kraatari!
AAPELI. Jassoo!--Kyllä kyllä, jos rahan maksat, jos lyöt kaksi
markkaa pöytään. Jooseppi tulkoon kyytiin.--Kaksi markkaa tänne!
EEVA. Ei yhtä penniäkään. Ja jos et maksa, mitä liet rikkonut, niin
katsokaat etten vilauksessa seiso ilki-alastomana tässä edessänne.
EENOKKI. Niinpä teki ennen Stålbergskakin, koska ei tainnut hän
muuta vihansa kiukussa. Muija kirkasi vaan yhden kerran, ja siinä
samassa oli hame ja paita yli pään.
EEVA. Rasia!
AAPELI. Rasia olkoon kyydistä tänne, ja tästä menet marssien nytyt
kädessä; tämä olkoon sanottu.
EENOKKI. Tahtoisinpa, tahtoisinpa, sanon minä, nähdä Eevan tuloa
herrojensa luokse taas. Näkisinpä silloin oikein pitkän koiran.
EEVA. Hoo! kraatari Eenokki, elä yhtään murehdi sitä asiaa. Ensin
vähän pilkkaa herroilta, jota minä vastaan muutamalla kyyneleellä, ja
ennen iltaa on yhteinen sydämmellinen ilomme korkealla katossa. Siinä
se temppu.
EENOKKI. No sinä naisen luonto! Ihme kaikkein ihmeitten seassa.
Sinä kultasen päivänpaisteen ja sumuisten pilvien ijankaikkinen
sekamelska ilman päätä ja perää, sinä himphamppu! Onko siis ihme,
ettemme koskaan opi tuntemaan tänlaista eläintä?
EEVA. Hevonen eteen, Aapeli! Kyyti!
AAPELI. Sinä kopeilet?
EENOKKI. Kyyti? Arvaas minkäkaltaisen kyydin tästä olisit ansainnut?
Peijakas! jos tekisimme oikein, niin pääs ottaisin syliini minä, Jooseppi
pitelisi sinua jaloista ja Aapeli itse antaisi sinulle oikein miehen
kädestä.
EEVA. Aapeli!
AAPELI. Jaa-ah, luuletko etten minä taida antaa löylyä? (Eeva rupee
panemaan kapineitansa nyttyynsä takaisin, hyräellen laulella.) Ruoka

pöytään, Jooseppi. Me rupeemme syömään, mutta hän menköön
tiehensä. (Jooseppi panee ruokaa pöydälle.) Hän on kiero ihminen.
EENOKKI. Pahanilman lintu.
AAPELI (erikseen). Onneton päivä! Onpa sydämmeni kuin leikattu
kahdeksi kappaleeksi.--Kas niin, Jooseppi. Tule syömään kanssamme.
Me syömme, Eenokki.
EENOKKI. Me syömme me. (Aapeli, Eenokki ja Jooseppi istuvat
syömään.)
AAPELI. Onpa tässä mailmassa tekemistä.
EENOKKI. Elä puhukkaan.
AAPELI. Eeva, Eeva, mitä olen minä tehnyt sinulle, että sinä minulle
niin paljon pahaa teit?
EENOKKI. Elä ole hänestä huolivanasi.
AAPELI (eriks.) Hän hyräilee vaan.
EEVA (menee kantaen nyttyjänsä). Hyväst!
AAPELI. Hyväst!
EENOKKI. Läksipä heilakka. Mutta tästä asiasta, sekä herrojen ilkeästä
juonesta että tytön hävyttömästä narrauksesta, tulee sinun ottaa vakaasti
kiinni, opettaa heitä pitämään miestä pilkkanansa.
AAPELI. Minä jotain tekisin, mutta eipä ole juuri hyvä. He käyvät
metsässä pyssyillä ja taitavat ampua minun; sillä katsos suurin pelkuri
täällä, jolla on tuliluikku, voi vilauksessa surmata rohkeimman sankarin,
joka on tätä asetta paitsi.
EENOKKI. He ampuisivat? Hohoo! ei miesmurhaa niin pian tehdä.
AAPELI. Kukas menee takaamaan? Näillä herroilla on häijy sydän,
sinä kohtaat heitä metsässä, he laskevat sinun läpitse kuin koiran. Mitäs
teet?
EENOKKI. Mutta minun sisuni ei anna perään, se ei siedä heidän
elämäänsä, jumalatonta elämäänsä tämän tytön kanssa. Provastin täytyy
saada siitä tieto.
AAPELI. Mutta minä kysyn sinulta vielä: mitäs, jos he ampuvat sinun?
EENOKKI (kiivaasti). Ampukoot! Tässä mailmassa ei auta.
AAPELI. Niin sinä sanot.
EENOKKI. Tahdonpa hävittää sen terren-pelin, sanon minä.
AAPELI (eriks.) Mutta miksi käy