Kihlajaiskemut | Page 7

(kävelee taas pari askelta; sitten pienen paussin perästä
keveästi ja luontevasti). No, onko Hentunen jo ajatellut sitä meidän
asiaa?
HENTUNEN. Niin, kyllähän minä, mutta -- --
VILANDER. Mutta?
HENTUNEN. Niin, tuota, katsokaapas nyt. Assessorin ei pidä
pahaksua -- mutta mitä hyötyä minulla oikeastaan olisi tuosta
henkivakuutuskirjasta?
VILANDER. Sepä kysymys! Jos minä sill'aikaa kuolen, niin saattehan
nostaa tuon summan. Kaikissa tapauksissahan minä kolmen kuukauden
kuluttua maksan teille takaisin nuo 2,000.
HENTUNEN. Hm, minun täytyy sanoa, minä en tätä asiata oikein
ymmärrä. Olen vanha mies ja nämä henkivakuutukset ovat semmoisia
uuden ajan keksintöjä, joista ei minun nuoruudessani tietty. Luulen sitä
paitsi että tekisin syntiä jos ottaisin vastaan tuon vakuutuskirjan.
VILANDER. Syntiä! Mistä syystä?
HENTUNEN. Olen köyhä mies, vallan köyhä, senhän kaikki tietävät,
ja jos nyt pienistä säästöistäni lainaan asessorille tämän summan, niin
sen teen ainoastaan sen hyvän ja ystävällisen kohtelun vuoksi, jota
assessori aina on minulle osoittanut.
VILANDER (tekee kieltävän liikkeen). Noo noo.

HENTUNEN (jatkaen). Mutta nämät 2,000 ovat minun oloissani paljon
rahaa, hyvin paljon rahaa, herra assessori, ja minä pelkään, että minä
haudan partaalla oleva vanhus suuressa heikkoudessani ja
levottomuudessani, kun tämä pantti on tämmöistä laatua, rupeisin
taivaasta rukoilemaan toisen ihmisen kuolemata -- teidän kuolemaanne!
herra assessori, josta Jumala varjelkoon. Eikö se olisi kauheata! Ja sen
vuoksi minä en -- --
VILANDER. Hahaha, kylläpä te otatte tämän vakavalta kannalta,
Hentunen, enkä tietysti voi luvata kuolla tällä ajalla, hahaha! Mutta jos
ette luota minuun, niin -- --
HENTUNEN. luotanhan minä, luotanhan minä -- eihän muuta voi tulla
kysymykseenkään. Mutta tämä tapa vaan tuntuu minusta niin
vastenmieliseltä. -- Puhuihan herra assessori eräästä toisestakin pantista,
jos oikein muistan.
VILANDER (säpsähtää vähän). Niin, siitä toisesta. (Rupeaa
kävelemään.) Te ette siis pidä tuota vakuutuskirjaa vastaavana
panttina?
HENTUNEN. Kyllä kyllähän -- miks'ei. Mutta kuten jo sanoin, niin --
-- herra assessorin ei pidä tykätä pahaa, mutta -- --
VILANDER. No, olkoon menneeksi sitten, vaikka tämä on naurettavaa,
varsinkin kun ajattelee minun yhteiskunnallista asemaani. Mutta
rauhoittaakseni teitä, niin olkoon menneeksi vaan. Mutta muistakaa:
suurimmassa salaisuudessa ainoastaan, muistakaa se. Muutenhan voisin
joutua koko kaupungin pilkaksi, hahaha!
HENTUNEN. Ei se minun kauttani ilmi tule.
VILANDER. Onko teillä ehkä rahat mukananne, Hentunen?
HENTUNEN. Pistinhän ne tänne lompakkooni, jos niin että -- --
VILANDER. No, antakaa tänne. Minä kirjoitan teille pienen
todistuksen, niin asia on päätetty.

(Istuutuu pienen pöydän ääreen.)
HENTUNEN. Niin, kyllä minä semmoista pyytäisin.
VILANDER (kirjoittaa). »Täten todistan että -- --» (Viskaa kynän pois.)
Ei!
(Rupeaa kävelemään.)
HENTUNEN. No, jos ei assessorille passaa, niin en suinkaan minä -- --
VILANDER. Passaa! Miks'ei, passaahan se. (Istuutuu taas ja puhuu
kirjoittaessaan). Tuumin vaan että mikähän ajatus Hentusella on
minusta, kun tämmöisiin välipuheisiin ryhdyn -- mutta sattuuhan joskus
jokaiselle tämmöinen pikkuinen rahapula, varsinkin näinä ahtaina
aikoina, enkä minä muihin olisi kääntynytkään, mutta kun tunnen
Hentusen rehelliseksi mieheksi, joka voi säilyttää salaisuuden, niin -- --
Kas tuossa, nyt se on kirjoitettu. Lukekaa se jos se kelpaa.
HENTUNEN (lukee selvällä äänellä). »Täten todistan, että minä
allekirjoittanut vahtimestari Kristoffer Hentuselta olen saanut lainaksi
2,000 markkaa, josta kolmelta kuukaudelta maksan provisioonia ja
korkoa yhteensä 120 markkaa, sekä annan hänelle pantiksi salongin --
vierashuoneen -- ruokasalin ja sänkykamarin huonekalut, jotka
kumminkin vielä saan pitää luonani, mutta jotka hän minulta saa periä,
jos en määrättyjen kolmen kuukauden kuluessa suorita hänelle
yllämainittua rahasummaa 2,000 mk. Sanoo 2,000 mk. Helsingissä 1 p.
Huhtik. 1908. Pontus Vilander, asessori ja ritari.» (Kääntää paperin
kokoon.) Kiitos, se on oikein.
VILANDER (joka silläaikaa on kävellyt edes takaisin). No, onko
vahtimestari nyt rauhoitettu, hahaha.
HENTUNEN. Kyllä. Tässä olisi nyt rahat. Mutta assessorin ei pidä
suuttua jos minä edeltäpäin olen vetänyt pois tuon pienen provisioonin,
sillä -- --
VILANDER. Mitä? -- No, sehän on yhdentekevä -- aivan yhdentekevä.

(Ottaa rahat ja rupeaa niitä lukemaan).
HENTUNEN. Niin, ei muuten, mutta kun olen kuullut että niin on
tapana ja sen vuoksi että kaikki kävisi säännöllisesti -- --
VILANDER. Niin, kyllä me ymmärrämme toisemme, kyllä me
ymmärrämme. Hentunen voi olla aivan tyyni -- rahat kyllä maksetaan
määräajalla. Vai toivooko vahtimestari ehkä vielä saavansa loikoa
päivällisuntaan minun parhaimmalla sohvallani. En nyt sentään sillä
voi teitä palvella, hahaha! Mutta se on totta. Meillä on huomenna täällä
pienet kemut, niin että eiköhän Hentunen niinkuin ennenkin tulisi
passaamaan, jos sopii?
HENTUNEN. Vai kemut! Kiitos, kyllä minä tulen siihen tavalliseen
aikaan. Niin no, hyvästi sitten, herra assessori!
VILANDER. No, hyvästi, Hentunen, hyvästi! (Lyö häntä olkapäille.)
Se on aina niin hauskaa nähdä vahtimestaria, aivan kuin kuuluisitte
perheeseemme. No, hyvästi hyvästi!
HENTUNEN. Hehehe, nöyrin palvelijanne, nöyrin palvelijanne!
(Menee.)
VILANDER (istuutuu). Uff! Tehty kuin tehty. Ei päästänyt minua
vähemmällä, se hävytön juutalainen. -- Niin, Kalle Petterin vekselin
saan nyt lunastetuksi, mutta nämä panttiluovutukset! Jos en ajoissa
niihin voisi hommata -- jos salaisuus tulisi ilmi! -- Järkeni seisoo kun
tuota ajattelen. Rikosasia, rikosasia, ei siitä pääse.

NELJÄSTOISTA KOHTAUS.
FIINA. VILANDER.
FIINA. Rouva käski sanomaan, että herra muistaisi tuon listan, josta
rouva -- --

VILANDER (nousee). Jahah jahah, viinilista! Tulen heti!
(Huolimattomasti.) No,