Kihlajaiskemut | Page 6

pistää esille, vaikka tosin emme itse sitä
aina huomaa.
KÄKI. Jos tuo on tarkoitettu minulle, niin valitan etten sitä ymmärrä.
HAMARI (kohottaa olkapäitään). Niin, siinähän se juuri onkin.
KÄKI. Herra insinööri, tämä on sopimatonta -- tämä on -- Hyvästi!
(Menee kiivaasti.)
HAMARI. Adieu, mon frere! Ja tuohonkin tomppeliiniin ja
tsjinovnikkasieluun on tuo pikku Miili rakastunut! Sekin kuuluu niihin
elämän hassutuksiin.

(Menee ottamaan sanomalehden hyllyltä.)

YHDESTOISTA KOHTAUS.
BERTHA. HAMARI.
BERTHA (joka ei huomaa Hamaria). Hyvä että hän meni. Missä
hattuni? Kas tässä.
(Ottaa hattunsa ja aikoo mennä.)
HAMARI (tulee esille). Jos minua tarkoitat, niin kyllä minä vielä olen
täällä. (Pieni paussi.) Ja koska nyt kerran sattumalta olen tilaisuudessa
puhua kahdenkesken kanssasi, niin käytännöllisenä miehenä sen käytän
ja puhun suoraan kuin tapani on. -- Niinkuin ehkä olet huomannut, niin
suhde välillämme on jo kauvan ollut jokseenkin kylmä ja yhä
kylmentynyt, että se nyt jo voi olla noin 40 asteen paikoilla.
Kahvikuppeja emme vielä ole heittäneet toistemme silmille, mutta riita
ja kina on usein käynyt fortissimossa. Sinua en siitä syytä. Meillä on
kumpaisellakin vikamme ja ominaisuutemme. Työni päätettyä minä
pidän rauhallisesta kotielämästä, se on minun omituisuuteni. Sinä taas
ulkomaailman loistosta ja huumauksista, se on sinun omituisuutesi. Me
siis nähtävästi emme oikein sovi toisillemme, me menemme eri teitä. Ja
luuletko sinä että nuo tiet milloinkaan yhtyvät? Sanoppas lystin vuoksi.
BERTHA (kylmästi). Eipä se siltä näytä.
HAMARI. No, sittenkai se on jokseenkin järjetöntä ja turhaa jatkaa tätä
rinnakkaista vaellusta vai kuinka?
BERTHA. Tarkoitatko eroa?
HAMARI. Niin, kyllä minä tarkoitan eroa.
BERTHA. Saanko luvan kysyä, eikö siihen ole mitään muuta syytä
kuin se ettemme sovi toisillemme, niinkuin sanoit?

HAMARI. Minusta siinä on jo kylliksi syytä.
BERTHA. Eipä taida ollakaan. Uskallankohan sanoa sen oikean syyn?
HAMARI. Mielelläni minun puolestani. Olen todellakin utelias.
BERTHA. Oh, elä tuossa ole olevinasi. Sinä olet mustasukkainen, siinä
kaikki.
HAMARI. Erehdys. Mustasukkainen en ole. Mustasukkaisuus perustuu
rakkauteen, mutta minä en rakasta sinua.
BERTHA. Hävytöntä!
HAMARI. No, rakastatko sinä minua?
BERTHA (pienen paussin jälkeen). En, en, tuhatkertaa en.
HAMARI. Niin no, katsos nyt! Mitä se sitten hyödyttää pitkittää
tämmöistä yhteiselämätä, josta meille molemmin puolin on vaan
harmia. Minä sen vuoksi olen ajatellut näin. Matkustan pois
pitemmäksi ajaksi. Olen nimittäin hakenut toisen paikan kaukana täältä
ja paljon mahdollista että sen saankin. Sinä panet sitten Viralliseen
lehteen ilmoituksen siitä tavallisesta »vuoden ja yön kuluessa» -- minä
en saavu, ero on laillisesti vahvistettu ja minut tuomitaan maksamaan
sinulle niin ja niin paljon vuotuista korvausta ja -- --
BERTHA. Ettet häpeä! Maksaa minulle kuin mille tahansa
rakastajattarelle, josta ei enää huoli.
HAMARI. Sinä erehdyt taas, mehän olemme kristillisessä avioliitossa,
josta pappi garantteerasi meille niin paljon onnea ja siunausta. Mutta
muutenhan tuo korvausasia on vaan sivuseikka. Pääkysymys on nyt
vaan suostutko sinä minun ehdotukseeni?
BERTHA. En -- en suostu.
HAMARI. Et siis tahdo erota?

BERTHA. Tahdon, tahdon kyllä, mutta -- --
HAMARI. Mutta sinä odotat ensin kuinka asiat tulisivat
muodostumaan. Eikö niin?
BERTHA. Mitä sinä sillä tarkoitat?
HAMARI. Kuule, minä sanon vielä etten ole mustasukkainen. Sinä et
ole vielä ihan varma ihailijastasi, ja sen vuoksi sinä -- --
BERTHA. Kuinka sinä uskallat -- --!
HAMARI. Elä nyt näyttele, vaan kuule mitä minä sanon. Niin pian
kuin saan varmuuden teidän oikeasta suhteestanne, niin se olen minä,
joka pyydän eroa. Sen nyt sanon tässä kaikessa ystävyydessä. Päätä
siis!
BERTHA. Minä halveksin sinua.
(Aikoo mennä.)
HAMARI (ottaa häntä käsivarresta). Päätä ensin.
BERTHA. Ai, ai, aijotko sinä minua tappaa!
HAMARI (työntää hänet luotaan). No syytä itseäsi sitten!
BERTHA. Kyllä se nyt on viimeinen kerta kuin minä tämmöistä -- --!
(Menee).

KAHDESTOISTA KOHTAUS.
MIILI. HAMARI. VILANDER.
MIILI. Voi, voi, oletteko taas riidelleet --! (Koputtaa Vilanderin ovelle.)
Pappa pappa, nyt vahtimestari on täällä.

VILANDER (ulkopuolella). Hyvä! Tulen heti. Pyydä häntä sisään.
MIILI. Mistä te nyt taas -- --?
HAMARI. Keskustelimme vaan vähän vilkkaasti eräästä päivän
kysymyksestä. Mutta oletko sinä sitten aina yhtä mieltä sulhasesi
kanssa, Miili?
MIILI. Tietysti. Hän kun on niin viisas.
HAMARI. Vai niin. Minusta hän on typerä.
MIILI. Hyi, kuinka sinä sanot! Tänään olet oikein ilkeä, Niilo. Tule nyt
pois sopimaan Berthan kanssa, niin -- --
HAMARI. En, tarvitsen raitista ilmaa. Hyvästi!
(Vasemmalle.)
MIILI (yksin). Voi voi, kuinka heidän epäsopunsa on ikävä ja
kuinkahan se viimein loppuukaan.
(Ulos perältä.)
KOLMASTOISTA KOHTAUS.
VILANDER sitten HENTUNEN.
VILANDER (sisääntullessaan hänellä ei vielä ole nuttu täydellisesti
hihoissa). Lainata rahaa omalta vahtimestarilta, onhan tuo nyt vähän
nöyryttävää, mutta eihän siitä kukaan saa tietää. Kun nyt ukko vaan
suostuisi minun ehdotukseeni, se vanha kettu. Jos ei, niin on siihen
viimeiseen keinoon turvauduttava, vaikka se minua vähän peloittaa.
Mutta ei auta, rahaa minun pitää saada, muuten olen hukassa.
HENTUNEN (tampuurin ovesta). Täällä minä nyt olen, herra asessori.
VILANDER. Jassoo, Hentunen. No, astukaa sisään, astukaa sisään.
(Kävelee muutamia askeleita.) Frisches Wetter, niinkuin saksalainen

sanoo. Raitis ilma tänään.
HENTUNEN. Niin, käyhän siellä semmoinen kylmä viima.
VILANDER. Mutta Hentunen tulee nyt istumaan. Olkaa niin hyvä, kas
tässä tuoli.
HENTUNEN. Kiitoksia nöyrimmästi, kyllä minä seisonkin.
VILANDER