Kihlajaiskemut | Page 5

sitten olisivat
molemmat tyytyväiset.
AMELIE (Miilille). No, jos sinä tädin kuolemata rupeat odottamaan,
niin kyllä saat olla kärsivällinen. Kyllä hän elää kauvemmin kuin me
kaikki tässä, se vanha höpsäkkä, siitä voit olla varma.
VILANDER. Niin niin, emmehän me tädin kuolemata toivo, mutta
luonnonlakien mukaan, niin -- --
MIILI. Katsos eikö tämä bluussikangas ole ihmeen viehättävä, Yrjö?
Eikö se minua vaateta --?
(Tarkastellaan ostoksia ja keskustellaan äänettömästi.)
VILANDER (menee Hamarin luo). No, joko sinä kävit? Mitenkä
onnistui?
HAMARI (tulee Vilanderin kanssa etunäyttämölle). Enpä tuo juuri
minkäänlaisia hauskoja uutisia.
VILANDER. Bakk?
HAMARI. Melkeinpä. Menin ensin Karjalan pankkiin. Ei ollut väkeä
ollenkaan. Hiljaisuus vallitsi. Vedin esille paperimme ja hiljaisuus kävi
jos mahdollista vielä juhlallisemmaksi. »Niin, kyllähän meillä ei ole
mitään näitä nimiä vastaan -- eikä se summakaan ole niin suuri -- mutta

kun olemme päättäneet ettei nykyään ollenkaan osteta yksityisiä
papereita, niin -- -- Olkaa hyvä ja tulkaa takaisin parin, kolmen
kuukauden perästä, niin saamme sitten nähdä jos -- --» Selvällä suomen
kielellä se olisi tietysti kuulunut näin: Teillä on jo täällä niin monta
yhteistä paperia, menkää hiiteen elkääkä enää näyttäkö naamaanne
täällä.
VILANDER. Peeveli! No entäs sitten?
HAMARI. Sitten menin Maalaispankkiin. Täällä oli väkeä kaikenlaista.
Ihmiset häärivät ja papattivat. Viipyi kotvasen aikaa ennenkuin voin
paperimme antaa. Pääpöpö omassa persoonassaan otti sen vastaan.
VILANDER. No, mitä hän sanoi?
HAMARI. Käänteli sitä verkkaan sormiensa välillä, veti
pukinpartaansa ja sanoi hymyillen: Taitaa olla herrojen aikomus myydä
tämä paperi pankille. Surkuttelen ett'emme voi ryhtyä tähän kauppaan.
VILANDER. Pirullista! No, se on hänen kaltaistansa.
HAMARI. Mutta rehellistä peliä. Ei antanut aihetta minkäänlaisiin
illusiooneihin. No, sieltä vaelsin Pääkaupungin pankkiin. Siellä oli
vähemmän väkeä, että heti sain asiani toimitetuksi. -- »Niin, no,
kyllähän nimet ovat tunnettuja». -- Sen kyllä luulen kun meillä on siellä
viisi paperia entuudestaan -- »mutta tämmöisiä virkamiesvekseleitä ei
juuri mielellään osteta» -- mikä virkamies minä olen? Siviili-insinööri
-- »mutta jos hankkisitte tänne kolmanneksi jonkun affäärimiehen, niin
voisimme ehkä» j.n.e. -- Niin no, siinä on tulos näistä operationeista.
Mitä appivaari nyt aikoo tehdä?
VILANDER. Vai kolmas nimi, jahah, jahah. Mutta mistä sitä juuri nyt
-- --? No, täytyy miettiä. Sitä paitsi minulla on toinenkin tuuma varalta.
Puh, puh, kun hikoilen, puh puh! -- Eikös nyt kukaan ihminen tiedä
onko Hentunen käynyt täällä?

KAHDEKSAS KOHTAUS.

FIINA. EDELLISET.
FIINA. Köksä käski sanomaan, että kyllä rouva voi tulla jo.
AMELIE. Jassoo, no se on hyvä.
(Nousee.)
FIINA. Ja sitten kävi vahtimestari hakemassa asessoria ja lupasi tulla
takaisin vähän ajan perästä.
VILANDER. Jahah, jahah. Hyvä! Oikein hyvä!
AMELIE. No, tulkaa nyt tytöt! (Vilanderille.) Mitä tärkeitä asioita sulla
on tuolle Hentuselle kun sinä niin -- --?
VILANDER. Mitäkö tärkeitä -- --? Virastoasioita tietysti -- mitä
muuten. Pyydän häntä samassa tulemaan huommenna passaamaan.
AMELIE. Niin, sehän on luonnollista. Ukko on kyllä jo vähän kömpelö,
mutta onhan hän muuten tottunut serveeraamaan. (Käelle, joka on
ottanut hattunsa). No, täytyykö Yrjönkin jo lähteä?
KÄKI. Sehän on tietty. Virastoaika!
MIILI. Voi voi, sitä virastoa kuinka minä sitä vihaan. Minä tulen
saattamaan sinua tampuuriin.
KÄKI. Hyvästi!
(Yleinen jäykkä kumarrus.)
VILANDER. Hyvästi, hyvästi! Tulen perästäpäin kun vaan muutan
vähän päälleni.
AMELIE. Mutta muista, ensin se viinilista.

YHDEKSÄS KOHTAUS.

VILANDER. HAMARI.
VILANDER (aikoo mennä vasemmalle, mutta kääntyy takaisin). Mutta
se on totta. Oletko jo puhunut Berthan kanssa?
HAMARI. En ole vielä saanut tilaisuutta.
VILANDER. Niin, onhan tämä nyt hyvin ikävä asia, hyvin ikävä asia.
Eikö sitä nyt millään muotoa voisi muulla tavalla järjestää?
HAMARI. Minä luulen että hän itsekin sitä haluaa.
VILANDER. Jaa jaa, ne naiset, ne naiset! Kuka heitä ymmärtää? Ja se
skandaali sitten, joka siitä syntyy!
HAMARI. Mutta sehän on nykyään aivan modeernia, appi hyvä.
VILANDER. No, tee kuinka tahdot. Sinä olet liika hyvä hänelle, sen
sanon vaikka hän on oma tyttäreni. Toivon ettei ystävyytemme tästä
syystä tule rikkoutumaan. Jäätkö tänne?
HAMARI. Minä odotan häntä täällä.
VILANDER. Jahah, jahah, tee niin.
(Vasempaan).

KYMMENES KOHTAUS.
HAMARI. KÄKI.
HAMARI. Ukko parka, olet sinäkin joutunut kaikenlaisiin ikävyyksiin!
KÄKI (päällystakissa, raottaa tampuurin ovea ja tulee sisään kun näkee
että Hamari on yksin). Kuulkaapas herra insinööri! Sanokaapas minulle,
kuinka se oikeastaan on asessorin affäärien laita?
HAMARI. Mitä varten te minulta sitä kysytte?

KÄKI. No, kun te kuulutte perheeseen ja nähtävästi olette asioissa
hänen kanssaan, niin tahtoisin kuulla teidän mielipiteenne.
HAMARI. No, minun mielipiteeni on se että ne ovat huonolla kannalla.
Mutta ettehän te mennyt tyttären kanssa kihloihin rahojen vuoksi.
KÄKI. Ei suinkaan, kuinka te niin voitte puhua? Mutta jos nyt jotain
tapahtuisi, esimerkiksi konkurssi, niin sehän vaikuttaisi huonosti hänen
prestiisiinsä ja ylennykseensä.
HAMARI. Se on tietty. Ja teidän prestiissiinne myöskin. Eikö niin?
KÄKI. Tietysti, aina vähän.
HAMARI. Niin, sillä hänen suosituksistaan olisi silloin vähempi
hyötyä, vai mitä? Olette menetellyt hiukan varomattomasti herra
herasöötinki. Olisitte ensin hankkinut otteen konttorikirjoista
ennenkuin tyttöä pyysitte.
KÄKI (äreästi). Minun täytyy sanoa että tämä on vakava asia eikä tässä
ole naurulle sijaa.
HAMARI. Päinvastoin. Kaikki me olemme naurettavia. Vaikka kuinka
peittäytyisimme arvokkaisuuden viittaamme, niin se inhimillinen
luonnollinen hassutus aina