Kertomuksia | Page 3

juonitteli eik? tahtonut paikastaan hievahtaa, ja kaiken sen teki h?n sellaisella innolla, ett? ihmiset tulivat h?nt? katsomaan, huvikseen. Ukko Merlier nauroi itsekseen, niinkuin h?nen tapansa oli. H?n oli hyvin ylpe? siit?, ett? oli huomannut mink? arvoinen tuo poika oli. Ei mik??n saa nuoria ihmisi? niin ponnistelemaan kuin rakkaus.
Kovasta ty?st? huolimatta ihailivat Fran?oise ja Dominique toisiaan. He tuskin puhuivat mit??n, mutta he katselivat toisiaan lempe?sti hymyillen. Viel? ei ukko Merlier maininnut sanaakaan naimisesta, ja molemmat nuoret kunnioittivat t?t? vaiti-oloa, odottaen ett? vanhus ilmoittaisi tahtonsa. Viimeinkin er??n? p?iv?n?, hein?kuun keskipaikoilla, oli h?n antanut asettaa kolme p?yt?? pihalle, suuren jalavan alle, ja kutsunut yst?v?ns? Rocreusest? tulemaan ja juomaan lasin h?nen kanssaan. Kun kartano oli t?ynn? v?ke? ja kaikki olivat tarttuneet laseihinsa, kohotti ukko Merlier lasinsa korkealle ja sanoi:
"Olen kutsunut teid?t, saadakseni ilmoittaa, ett? Fran?oise menee naimisiin tuon pojan kanssa pyh?n Ludvigin p?iv?n?."
Syntyip? melu ja lasien kilin?. Kaikki ihmiset nauroivat. Mutta ukko Merlier korotti ??nens? viel? kerran ja sanoi:
"Dominique, suutele morsiantasi. Se kuuluu asiaan."
Ja he suutelivat toisiaan aivan punaisina kasvoiltaan, samalla kun l?sn?olevat vieraat nauroivat viel? kovemmin. Oli eritt?in juhlallista. Juotiin pienest? tynnyrist?. My?hemmin illalla, kun ainoastaan l?heisimm?t yst?v?t olivat j?ljell?, keskusteltiin tyynemmin. Y? oli tullut, t?htikirkas, hyvin valoisa y?. Dominique ja Fran?oise istuivat vierekk?in penkill?, eiv?tk? puhuneet mit??n. Muuan vanha talonpoika puhui sodasta, jonka keisari oli julistanut Preussille. Kyl?n kaikki nuoret miehet olivat jo l?hteneet. Viel? edellisen? iltana oli sotajoukkoja kulkenut ohitse. Siit? tulee ankara ottelu.
"Pyh!" sanoi ukko Merlier onnellisen miehen itsekk?isyydell?. "Dominique on ulkomaalainen, h?nen ei tarvitse l?hte?. Ja jos preussil?iset tulevat, on h?n t??ll? kotona vaimoansa puolustamassa."
Ajatusta, ett? preussil?iset voivat tulla, pidettiin sukkelana leikkin?. Heille annetaan hyv? selk? sauna, ja siunaaman ajassa!
"Min? olen jo n?hnyt ne, min? olen jo n?hnyt ne", kertoi vanha talonpoika synk?sti.
Syntyi hetken hiljaisuus. Sitten kilistettiin viel? kerran. Fran?oise ja Dominique eiv?t olleet kuulleet mit??n; he olivat hiljaa tarttuneet toistensa k?siin penkin takana, niin ett'ei kukaan huomannut, ja t?m? teki heid?t niin onnellisiksi ja tyytyv?isiksi, ett? he istuivat siin? aivan hiljaa ja katselivat pime??n.
Kuinka lauhkea ja ihana y?! Kyl? molemmin puolin valkoista maantiet? uinaili, tyynesti kuin lapsi. Ei kuulunut muuta kuin jonkun ennen aikojaan her?nneen kukon laulu silloin t?ll?in. L?heisist?, suurista metsist? virtaili lempeit? tuulahduksia, jotka vieriv?t yli kattojen, kuni lempe?t hyv?ilyt. Niityt tummine varjoineen n?yttiv?t niin salaper?isilt? ja totisen majesteetillisilta, samalla kuin pime?ss? lorisevat l?hteet ja purot olivat ik??nkuin nukkuvan seudun raitis ja tasainen huokuminen. Myllyn nukkuva py?r? n?ytti v?liin uneksivan, aivan kuin vanhat talonvahdit, jotka haukkuvat unissaan; se vinkui, se puheli itsekseen Morellen keinuttamana, jonka leve? putous piti sointuvaa ja kest?v?? ??nt? kuin urkujentorvi. Milloinkaan ei ollut syvempi rauha vallinnut onnellisemmassa maailman sopessa.

II.
M??r?lleen kuukausi sen j?lkeen, illalla ennen pyh?n Ludvigin juhlaa, oli Rocreuse kokonaan pelon ja kauhistuksen vallassa. Preussil?iset olivat voittaneet keisarin ja l?heniv?t nopeasti kyl??. Jo viikon ajan olivat maantiet? kulkevat ihmiset ennustaneet preussil?isten tuloa: "He ovat Lormi��ressa -- he ovat Novelles'ssa"; ja kun Rocreusessa kuultiin heid?n niin nopeaan l?hestyv?n, luultiin joka aamu heid?n astuvan esiin Gagnyn mets?st?. Mutta he eiv?t tulleet, ja se vaikutti viel? enemm?n levottomuutta. Aivan varmaan rynt??v?t he kyl??n y?ll? ja tappavat kaikki sen asukkaat.
Edellisen? y?n?, v?h?? ennen p?iv?n nousua oltiin kyl?ss? levottomia. Asukkaat olivat her?nneet kuullessaan mies-askelten kovan jymin?n maantielt?. Naiset laskeutuivat jo polvilleen ja tekiv?t ristinmerkin; mutta kun raotettiin varovasti ikkunan luukkuja, tunnettiin tutut punaiset housut. Se olikin er?s ranskalainen komppania. Kapteeni oli heti kysynyt m??ri? ja j??nyt myllylle, keskusteltuaan ukko Merlier'n kanssa.
Aurinko nousi kirkkaana sin? p?iv?n?. Puolenp?iv?n aikaan oli tuleva l?mmin. Kirkas valo v?reili yli mets?n, mutta niityille nousi valkeata sumua. Kyl? her?si viile?n? aamuhetken?, somana ja vire?n?, ja koko seutu jokineen ja l?hteineen oli ihastuttava kuin kasteen kostuttama kukkakimppu. Mutta kaunis ilma ei tehnyt ket??n iloiseksi. Oltiin n?hty kapteenin k?velev?n myllyn ymp?rill?, katselevan l?heisi? huoneita, menev?n Morellen toiselle puolelle ja sielt? tarkastavan seutua kiikarilla. Ukko Merlier, joka seurasi h?nt?, n?ytti antavan selityksi?. Sitten oli kapteeni sijoittanut sotamiehi? muurien ja puitten taakse kaikkiin koloihin ja kolkkiin. P??joukko oli asettunut myllyn pihalle. He aikoivat siis tapella? Kun ukko Merlier palasi, kysyttiin h?nelt?. H?n nyyk?ytti hiljaa p??t??n, sanaakaan sanomatta. Niin, aijottiin tapella.
Fran?oise ja Dominique seisoivat ulkona pihalla ja katsoivat h?neen kysyv?sti. Lopuksi otti h?n piipun suustaan ja sanoi vaan:
"Voi, lapsi-raukat, teid?n huomisista h?ist?nne ei tule mit??n."
Dominiquella oli huulet kovasti yhteen puristetut ja otsalla vihan ryppy, h?n ojensi v?liin vartaloaan ja katseli lakkaamatta Gagnyn mets??n, ik??nkuin olisi h?n tahtonut n?hd? preussil?isten tulevan. Fran?oise oli hyvin vaalea ja totinen, h?n tuli ja meni ja hankki sotamiehille mit? n?m? tarvitsivat. He keittiv?t soppaansa yhdess? pihan kulmassa ja laskivat leikki? ruokaa odottaessaan.
Kapteeni n?ytti ihastuneelta. H?n oli tarkastanut joenpuoliset huoneet ja myll?rin suuren salin. Nyt istui h?n kaivon luona ja puhui ukko Merlier'n kanssa.
"Teill? on t?ss? oikea linnoitus", sanoi h?n. "Me voimme puolustaa t?ss? itse?mme iltaan asti. Roistot ovat viivytelleet tiell?, heid?n pit?isi jo olla t??ll?."
Myll?ri oli totinen. H?nest? tuntui kuin n?kisi h?n myllyns? soihtuna palavan. Mutta h?n ei valittanut, sit? piti h?n hy?dytt?m?n?. H?n