Kauppa-Lopo | Page 8

enkä saanut häntä itseänsäkään likelle tulla ... niin, minä itken, Ville ...
minun täytyy itkeä, kun sitä ajattelen... Kun-kun-kun-aja-aja-ajattelen.
--Elä joutavia. Tuommoisesta en totta olisi millänikään. Olisit
haukkunut hänet pahanpäiväiseksi ja lähtenyt tiehesi... Mutta elähän
huoli, minä vielä kostan puolestasi.
--Millä sinä kostat?
--Sären ensi yön aikana tuon lankun.

--Hyi, koetapas. Ko-ko-koetapas, sanon minä.
Häntä alkoi kovin nikottaa.
--Särettävä se on kumminkin, näethän kuinka on huono.
--Sinä et sitä lankkua säre ... etkä--etkä tee sille rouvalle mi-mitään
pahaa. Jos-jos-jos minun kanssani ... ta-ta-tahdot so-so-sovussa elää.
Kuu-kuu-kuu-kuuletkos?
--No noh, mitä sinä suutut ... enhän minä kuin leikilläni ... luulin sinun
tahtovasi... Elä ole vihainen ... juodaan olutta ... tuokaa pullo vielä...
Villellä on rahaa kuin roskaa tänä päivänä. Eikä Ville sure huomista
päivää... Olen oppinut konstin, jolla helposti saan toista, kun entinen
loppuu.
--Ne-ne-neuvopas minullekin.
--Kun et sano kellenkään... Mutta hiljaa ettei muut kuule. Minulla on
hyvät huopakengät ... melkein uudet... Ne asetan Parviaisen puodin
eteen ... itse vahtaan portin takana, ja kun sitten joku ne sieppaa, niin
minä niskaan kiinni ja huutamaan poliisia... Sitten vaadin sovintoa,
ymmärrätkös.
--Suk-suk-sukkela keino...
--Mutta nyt lähdemme pois, eikös niin?
Ville katsoi häneen kiiltävin silmin.
--Mi-mihinkä? änkytti Lopo.
--Mihinkäs sinä äsken ajattelit mennä?
--Ullan-sau-saunalle.
--Lähtäänpä sitten sinne.
Hoiperrellen he astuivat kadulle. Villen jalat kantoivat vähän paremmin,

hän sen vuoksi tukesi Lopoa kainalosta.
Ville alkoi laulun, Lopo siihen yhtyi sen verran kuin nikotukselta sai
valtaa. Mutta ääni oli jo käynyt kovin karheaksi. »Servin Maija se sanoi
että lähtääs meidän kotia, Servin Maija se sanoi että lähtääs meidän
kotia.
Juodaan kuppi kahvia Ja juodaan kuppi kahvia Juodaan kuppi kahvia Ja
pari lasia totia.»
Pekka seisoi säiläportin takana ja seurasi heitä suurilla ihmettelevillä
silmillään, kunnes kääntyivät kulmasta vasempaan päin. Mutta he vaan
lauloivat ja hoipertelivat; Pekkaa eivät huomanneet, sillä he kulkivat
toiselta puolen katua...

IV
Aamulla kun Lopo heräsi, löysi hän itsensä Ullan saunan lattialta. Olkia
oli vähän hänen allaan, toppanuttu tyynynään.
Kylmältä tuntui, ja kurjalta kaikin puolin. Paha elämä ja ilkeätä katkua.
Ei tiennyt oikein, kuinka pitkälle päivä oli kulunut; jäisestä ikkunasta
se vaan hämärtävänä pääsi sinne saunaan.
Nenäkin oli tukossa, ja suussa inha maku. Hyi!
Lopo kääntyi toiselle kyljelleen ja koetti selvittää ajatuksiaan. Hän ei
muistanut eilisestä päiväsiä mitään, ei kerrassa mitään. Ei tiennyt
sitäkään, kuinka oli tullut tänne, Ullan saunaan.
Päässä jumisi ja kolkutti. Sisästä nousi karvasta sappea kurkkuun;
vähän väliä häntä aina röystäytti.
Ei tehnyt mieli nousemaan. Koko maailma tuntui niin happamelta...
Ohoo! Nyt hän sen muisti ... näki selvästi edessään kapakan, olutpullot,
tupakan savun ja humalaiset miehet. Muisti omat laulunsa,

poikapalleroisen portin takana ja Villen...
Senkin, kuinka olivat yhdessä tänne tulleet ja--
Häntä puistatti. Poika ja mies juohtuivat mieleen sieltä Kuopiosta. Mies,
joka ei hänelle milloinkaan sanonut pahaa sanaa, ja jonka papinkirjassa
ei ollut pienintäkään pilkkua.
Hän hakkasi nyrkkiään saunan permantoon ja örisi; tunsi helpoitusta
kun oikein koski. Painoi sitten kasvojaan päänalustaan, painoi niin, että
oli tukehtua... Kunpa tuosta hengestään olisikin niin keveästi päässyt!
Siinä vaan virui, ei viitsinyt nousta eikä viitsinyt ajatella enää mitään.
Mutta päätä kolotti ja suussa oli inha maku.
Askeleita kuului viimein ulkoa; porstuassa kolisi ja saunan kuurainen
ovi vetäistiin selälleen. Kylmän henki puhalsi sisään pitkin lattiata.
Lopon hartioita pöyristi; mutta suulleen hän jäi yhä makaamaan, ei
nostanut päätään sen vertaa, että olisi katsonut, ken sisään tuli.
Puusylyys paiskattiin uunin eteen. Sitten seurasi hetken hiljaisuus;
Lopo tunsi luissaan, että häneen tulijan silmät kiintyivät.
--Nyt ala nousta. Herrasväkeä tulee saunaan kello kolmelta. Täytyy
siistiä ja panna lämmitä.
Ullan ääni...
Eihän auttanut Lopon muuta kuin totella. Hän nousi istualleen,
haukotteli ja kynsi päätään.
--Voi, raukka, minkä näköinen olet.
Vastaukseksi loi häneen Lopo vaan tylsän katseen. Hän pääsi vihdoin
seisoalleen, ojenteli ruumistaan ja hieroi silmiään. Mutta sitten hän
vajosi hervottomana penkille.
Ulla työnsi puut uuniin ja sytytti.

--Laita, jumalan luoma, itsesi täältä pois. Rouvat jos vaan näkevät, niin
kummat tuli. Eivät uskaltaisi tuon koommin käydä saunassani.
--Elähän pelkää, kyllä korjaan luuni siksi.
--Niitä on nyt ruvennut käymään herrojakin siitä lähtein kuin saunat
hävitettiin kaupungista pois. Eilenkin illalla, vähää ennen kuin tulitte
Villen kanssa, oli täällä kaksi tukkipatruunaa. Hyvä kuin ette sattuneet
vastakkain.
--Ketä olivat?
--Toista en tuntenut, mutta toinen oli se rikas Sarkanen Viitasaarelta.
Nyt kuuluu muuttavan Jyväskylään ja ostavan itselleen talon.
--Onko jo ostanut? Lopon silmät rävähtivät auki, ja vetelyys sillä kertaa
katosi.
--Ei vielä. Värjäri Rosvallin kartanoa tuntui ajattelevan.
--Sieltä rannalta, lutakosta? Jopa tekee hullun kaupan. Kortmanin
rouvalta saisi paljon paremmalta paikalta talon ja vallan uuden. Ei
semmoista harakanpesää kuin tuo Rosvallin näyttää olevan. Ja niinkuin
hän sen möisi huokeasta.
--Paljonko tahtoo?
--No ei kuin viisitoistatuhatta. Itselleen se on tullut niille maksamaan
kolmattakymmentä.
--Kun olisin tiennyt siitä puhua.
--Missähän tuo lienee kortteeria? Kestikievarissa varmaan?
--Eikä kun tässä likellä, Mattilan hovissa. Ettäkö menisit hänen
puheilleen? Elä hyvä ihminen, kun olet tuon näköinen. Hän sinua
säikähtää. Parempi, jos minä lähtisin. Mutta kun tämän saunan
siivoaminen ja lämmitys...

--Kyllä minä toimitan kaikki, jos vaan menet. Sano, että