Kauppa-Lopo | Page 2

ovi
aukeni.
Römperi astui sisään. Riitalta putosi ompelus lattiaan.
--Noh! Mitä nyt? tiuskasi Römperi. Lopon käsi oli mennyt taskuun.
--Hyi tuota, kuinka ärjyy. Eikö sitä osaa ihmisiksi puhua?
--Sano pian, jos sinulla on mitä sanottavaa. Lopon käsi yhä kopeloitsi
taskua.
--Kun ette olisi noin äkäinen.
--Niin mitä sitten?
--Niin antaisin täältä markan ja--
--Ja--?
--Ja pyytäisin ostamaan viinaa.
--Heh! Vai viinaa.
--Sitäkö se olikin! Riitta purskahti nauramaan ja tarttui uudelleen
ompelukseensa.
--Ryypyn saatte vaivoistanne.--Kaksikin.
--Elä höpise. Olethan sen jo kuullut, etten minä siihen peliin rupea.
--Mutta mitäs pahaa teille siitä tulisi? Eihän sitä kukaan ihminen saisi
tietää. Hyvä Römperi--
Hän tahtoi väkisin pistää markkansa Römperin kouraan.
Römperi töytäisi hänet syrjään.

--Mene nyt tiehesi siitä. Ja väleen!
--Ka, tuota, kun tappelee! Sika! Kaikennäköisiä niitä pannaan
vankinihdiksikin. Mutta annahan olla, vielä sinä muistat. Kunhan tästä
irti pääsen. Sen retku. Tuhma olet, että pääsi kolisee. Olen minä
ennenkin vankinihtiä nähnyt, mutta en mokomata vielä milloinkaan.
Hyi, hyi, hyi!--
Römperi ei ollut häntä kuulevinaan, kääntyi vaan tyyneesti Riittaan. He
puhelivat jotain keskenään ja antoivat toisen pauhata mielin määrin.
Lopo purki vihaansa minkä jaksoi. Mutta kun siitä ei mitään apua ollut,
näki hän viimein parhaaksi lopettaa. Uteliaaksi hän sitä paitsi kävi
tietämään, mitä ne tuolla puhuivat keskenään.
--Kyllä kait minä.--Olisiko niillä kuinka kiire? kuuli hän Riitan
sanovan.
--Ei virkkanut tyttö siitä mitään.
--Laittakoon lankaa vaan, niin aloitan heti, kun tämän olen saanut
käsistäni.
--Mitä aloitat? kysyi Lopo.
--Ei liikuta sinua, sanoi Römperi.
--Voisitte tuon kertoa yhtäkaikki. Vai pelkäättekö suunne kuluvan?
--Raskin kait minä--alkoi Riitta. Kortmanin rouva pyytää minua
tekemään sukkia lapsilleen.
--Kortman--? Oles, eikö se ole Kuopiosta kotoisin? Malmia sukujaan?
Entinen Augusta Malm?
--Niinpä luulen. Tunnetko sinä hänet? kysyi vankinihti.
--Tunnen tok' tavallakin. Monet monituiset leningit häneltä möin. Vai
täällä hän nyt on, Augusta neiti. Ja rouvana, herra jesta! Niin, niin,

tiesin minä sen, että naimiseen hän tuli maisteri Kortmanin kanssa. Ja
näinkin minä sulhasen kerran. Semmoinen partasuu, mustaverinen.
Liekö tuo hänelle hyvä edes?
--Kuolluthan se jo on.
--Kuollut? Ettäkö hän sitten on leskenä, Augusta neiti?
--Leskenä, viime kesästä saakka.
--Herra armahda! Ja köyhyydessä!
--Eipä paljon muutenkaan.
--Kuulkaa, elkää menkö.--Onko monta lasta?
--Lienee noita neljä tai viis.
--Voi sentään! Neljä tai viis. Millä ihmeellä se raukka niitä eteenpäin
vie?
--Tiukalla taitaa olla välistä.
--Vuottakaahan, vuottakaa, Römperi. Mihin teillä nyt semmoinen kiire
on? Herra jumala, vai leskenä! Ja neljä tai viis lasta. Ovatko kuinka
pieniä?
--Noin, tuota korkuisia.
--Niin, pieniä ne tietysti ovat. Tuskin siitä on enemmän kuin
kymmenkunta vuotta, kun hänet vietiin Kuopiosta. Ooho, sentää!
Lopo pani kätensä ristiin polven ympäri ja vaipui ajatuksiin.
--Kymmenkunta vuotta, ei enempää.
--No, joko minä nyt saan mennä?
--Ei, ei! Ei vielä.

Lopo kaappasi ylös, käsi hapuili taskua taas.
--Hyvä oli, ettei pantu tätä viinaan. Sukkiako se tahtoi neulottaa, raukka?
Lapsilleen, niinkö?
--Ettäkö sinä--? Mutta sepä ei, Kortmanin rouva, olekaan tyytyväinen
jokaisen neulomiin. Minut hän tuntee ennestään.
--Ole vaiti! Eikö noita muut osaisi, semmoisia kuin sukkia?
--Vaan niidenpä pitää olla kuin valetut jalkaa myöten.
--Ostakaa tuolla markalla, Römperi, villalankaa ensin. Ja sitten menkää
rouvan luokse. Pyydätte yhtä sukkaa malliksi. Ja sanotte paljon
terveisiä Kauppa-Lopolta. Kyllä hän muistaa. Paljon terveisiä, että ensi
viikolla minä pääsen irti ja silloin tulen heti käymään hänen luonaan.
Alusta viikon jo.
--Mahtaisiko hän siitä olla niin millänsäkään--?
Römperi hymyili.
--Siihen hyvästi saa yhden parin sukkia neulotuksi. Voin minä ehkä
auttaa häntä vielä muullakin. Kunhan nähdään, kunhan nähdään. Neljä
tai viis lasta! Hyvä jumala!
--Osaankohan minä ostaa sitä lankaa?
--Ka, miks'et osaa. Sanot puodissa, että se tulee herrasväen lapsille, niin
antavat hyvää.
--Mutta minkä väristä?
--Se nyt on se sama.
--Kaiketi mustaa, arveli Riitta, koska heillä on suru.
--No, osta mustaa. Mutta joutuun nyt, että pääsen neulomaan. Kysy
samalla vielä kuinka rouva voi. Onko tervennä edes?

--Kysytään vaan.
Römperi meni ja Lopo siirtyi ikkunaan seuratakseen häntä silmillään
niin kauvan kuin näkyvissä oli. Otti tuohisen rasiansa esille ja nuuskasi.
Nuuskasi oikein hartaasti.
--Voi, kuin hitaasti astuu! Ei se sieltä joudu takaisin tänä päivänä.
---Lyhyt matka, kyllä joutuu.
--Mitähän tuo rouva sanoo, kun saa terveisiä Kauppa-Lopolta. Eikö
juohtune mieleen entiset ajat.--Sillä oli niin hyvä koti. Ja voi kuinka
hellästi tätä tytärtä pidettiin. Niin kannettiin kuin kukkaa kämmenellä.
--Rikkaitako olivat vanhemmat?
--Rikkaita, mahdottoman rikkaita. Kivikartano semmoinen kuin hyvä
linna. Ja pulskasti siellä elettiin. Vieraita jok'ikinen päivä. Mutta
konkurssi tuli yhtäkaikki kun kauppamies kuoli. Sanottiin, että olisi se
tullut muutenkin, ja kuolemasta huhuiltiin kaikenmoista, kun, näet,
meni niin äkkiä, ettei ollut kipeänä ollenkaan... Kuka heidät sitten tietää.
Paljon puhutaan semmoistakin, jossa ei ole perää ensinkään.
--Äiti vielä elää?
--Sitä en tiedä. Se kun muutti sieltä pois poikansa luokse, Sortavalaan,
vai minne lie mennyt.
--Jokohan Römperi on ehtinyt perille?
--Jo tok'. Eikö tulle pian takaisin.
Lopo istui uskoa ikkunassa nuuskarasia kädessä ja silmät ulkohuoneen
nurkassa, jonka takaa odotti Römperin ilmestyvän. Mutta ei sitä vaan
näkynyt vielä.
Hyppyset kävivät ahkerasti rasiassa ja nenä sen jälkeen aina tuohahti.
--Se oli niin kaunis nuorena, minkälaiseksi lienee nyt muuttunut.