Kauppa-Lopo | Page 3

huomaa, jolla kerran on silm?t p??ss?.
--Mene itse katsomaan, kohtapa t??lt? p??set vapaaksi.
--Sen teenkin aivan varmaan. Aivan, aivan varmaan.--Mutta lapset, n?itk? niit??
--En n?hnyt. Kuulin vaan kun peuhasivat toisessa huoneessa.
--Peuhasivatko?... Herran ihme kuitenkin! Ett? h?nell? nyt on monta lasta ymp?rill?... Ja semmoinen nuori, h?iveri?s kuin oli--. Pid?s tuota vyyhte?, Riitta, niin saan keri?... Vai muisti minua? Kuinka h?n sanoi?
--Jasso, Kauppa-Lopo. Onko h?n t??ll??
--Ooho! Niink? sanoi? Herra jumala! Juuri samoin kuin ennen tytt?n? ollessaan. Juuri samoin. Ihan n?en h?net el?v?n? edess?ni. Punaisessa leningiss??n seisoi siell? ruokasalin kynnyksell? ja oli niin iloinen. ?Jasso Kauppa-Lopo, gudaa Kauppa Lopo?, ja k?dest? tervehti jok'ainoan kerran. Niin herttainen, niin suloinen, ei ylpe? milloinkaan.--?Jasso Kauppa-Lopo. Onko h?n t??ll??? Herran terttu! Mahtoi h?nest? olla hauskaa, kun kuuli mainittavan vanhaa tuttua Kuopiosta. Kyll? sen arvaan. Kymmenen vuotta on saanut t??ll? olla ik?v?ss?... Ja nyt sitten surua ja huolta... Lapsiraukka!... Oikein k?y syd?mmelle, kun sit? ajattelee... Ei se mit??n, jos meit? maailman kynnet kouristavat ... mutta kun tuommoisia hentoja, jotka eiv?t sit? kest?...
Lopo ei voinut jatkaa, suu hommaili ja vesikarpalot valuivat silmist? pitkin tuota paksua nen??, josta sitten tippuivat alas nutulle.
Riittakin oli v?h?ll? itke?, enemm?n kumminkin matkimisen halusta kuin suorastaan my?t?tuntoisuudesta rouva Kortmania kohtaan.
--Sin? ilmaiseksi laitat n?m? sukat?
--Kuinkas muuten. Olis vaan rahaa, niin tekisin useampia paria...

II
Se p?iv? valkeni, jolloin Lopo oli vapaa. H?n oli sit? odottanut, tuota keskiviikko-aamua, niin hartaasti, ettei paljon muuta voinut ajatellakaan. Ei muistanut Kuopiota eik? entisi? aikoja; ei v?litt?nyt R?mperist? eik? Riitasta. Ei menneet eik? nykyiset asiat p??sseet nyt kiinnitt?m??n h?nen huomiotansa, sill? mieli py?ri vaan sit? hetke? kohti, jolloin h?n saisi k??nt?? selk?ns? t?lle majalle ja estelem?tt? menn? mihin ikin? tahtoi.
Kuinkahan Kortmanin rouvan silm?t levenisiv?t.
Sukat olivat lauantai-illasta saakka valmiina ja kokoon k??rittyin?. Tuon tuostakin h?n k??r?n hajoitti, silitteli polvellaan suoriksi ja mittaili niit? mallisukalla. Sitten tyytyv?isen? laittoi ne taas kokoon toistensa sis??n niinkuin olivat olleetkin.
Riitta heitti niihin aina syrj?st? silm?yksen. Ja h?nt? hytk?ytti, kun Lopo oli niin mieliss??n, eik? ollenkaan ymm?rt?nyt, kuinka hulluntekoiset ne olivat. Nilkan kohdalta liian leve?t, kantap??t? tuskin ollenkaan ja--ter?n kavennus! Voi herra, sit? ei nauramatta katsellut.
Mutta Lopo se vaan mittaili ja tuumi itsekseen, ett? ihan olivat samanlaiset kuin mallisukkakin. Niinkuin sit? muka mittailemalla saisi selville, oliko muoto hyv? tai huono! Sen m??r?si vaan tarkka ja tottunut silm? semmoinen kuin Riitan.
Keskiviikkoa vasten y?ll? ei Lopo saanut unta v?h?n v?h??k??n. Oli se niin kummaa ajatella, ett? huomenna taas p??si alkamaan el?m?? ik??nkuin uudelleen. L?hte? vapauteen tuonne, aivan kuin lintu h?kist??n...
Oikein tahtoi naurattaa. H?n veti nuuskaa nen??ns? ja katseli pimeytt? ymp?rill??n. Riitta nukkui raskaasti omalla vuoteellaan toisella puolen huonetta. Ei tiennyt maailmasta mit??n. Sirkka lauleli uunin takana, muuten oli kaikki hiljaa.
Ett?k? t?m? tosiaankin oli viimeinen y? t?ss? majassa! Miss? kummalla h?n saisi kortteeria ensi aluksi? Huoli siit?! Ehk? saunassa, jossain kaupungin ulkopuolella. Siit? juohtui kylpy mieleen, vasta ja hyv? l?yly. Nyt t?ytyi nauraa melkein ??neen!
H?n heitti itsens? sel?lleen, oikaisi toisen k?sivartensa ulos sivullep?in, huokasi syv??n, ei surun mutta nautinnon huokausta, ja painoi silm?ns? kiinni. Tulkoon uni, jos tullakseen oli; ellei tullut niin sama se! Hyv?llep? nyt tuntui sek? sielussa ett? ruumiissa.
Kello oli hiukkasen yli kahdeksan, kun h?n sitten aamulla l?ksi. Riitta katseli ikkunasta h?nen j?lkeens?. Siell? h?n menn? tallusteli jalat sis??np?in, keng?t l?nt?ll??n ja ruumis etukumarassa. Hame oli takaa lyhempi, mutta kupeilla molemmin puolin se viisti maata.
Nurkkaukselle tultuaan h?n k??ntyi katsomaan taakseen ja kun ?lysi Riitan ikkunassa, meni suu leve??n hymyyn. H?n ny?k?ytti p??t??n ja katsoi viel? kerran. Riitta pani merkille, ett? Lopon kasvot olivat puolta kirkkaammat sen j?lkeen kuin h?n ne t?n'aamuna pesi. Semmoista kummaa ei ollutkaan tapahtunut sin? kuukautena, mink? he molemmat olivat yhdess? asuneet.
Lopo pudisteli nyrkki??n ja venytti huuliaan nauruun niin, ett? ikenet n?kyiv?t. Sitten k??nsi h?n selk?ns? ja katosi. Riittakin poistui ikkunasta. Meni takaisin entiselle paikalleen, otti ompeluksensa ja alkoi neuloa. Yksin?isyys tuntui oudolle taas n?in ?kki?. H?n koetti laulella:
?Tuulen tuimuudesta kuusen latvat retkahtelee, Tuulen--?
* * * * *
Ei se k?ynyt. Oma ??ni kuului vieraalta ja kummalliselta autiossa huoneessa. H?n vaikeni, kumartui viel?kin alemmaksi ompeluksen ylitse ja lenn?tteli neulaa tulisessa vauhdissa.
Lopo sill? v?lin oli jo ehtinyt portille. Siin? pys?htyi taas. Katseli ymp?rilleen, oikeaan ja vasempaan pitkin katua ja sitten eteens? yli tuon suuren, avaran torin, jonka toisella puolen oli vilkasta liikett?. Siell? maalaiset tavarakuormineen, leiv?n myyj?t vakkoineen ja kaupunkilaiset h??rivin? niiden ymp?rill?. Lopo veti huivinsolmua tiukemmalle. Rinta paisui ja selk? suoreni. H?n tunsi, ett? vapaana h?n taaskin oli.
--Apteikin sivuitse, katua yl?s harjulle saakka ... viimeinen talo oikeaan ... kertoi Lopo itsekseen R?mperin sanoja. Tuolla se sitten mahtaa olla!
H?n astui tanakasti m??r?ttyyn suuntaan. Lumi narisi jalkain alla, pakkanen pisteli kasvoja oudoksesta,--vai lieneek? pistellyt sen t?hden, ett? h?n ne aamulla kasteli vedess?. P?iv? paistoi, ilma oli raikas. Savu nousi piipuista vaaleanharmaana kohtisuoraan yl?s. Lopon toinen k?si liikkui edes takaisin kuin kellon heiluri, ja siin? k?dess? ne sukat olivat.
Ei h?n nyt malttanut j??d? toriel?m?? katsastamaan, sivumennen vaan hiukan vilkaisi sinnep?in. Mutta ei pys?htynyt lainkaan, vaikka siin? juuri kadun vierustalla oli pitk? jono tavaraa jos jonkinlaista.