Kaukonäkijä | Page 8

jotka hyrskyihins? hautaavat luodot ja saaret ja monen sylen syvyydell? taittuvat pohjaan ulottuviksi tyrskyiksi, niin ett? alus yht?kki? voi keskell? merta t?r?ht?? pohjaan ja pirstoutua.
N?en mieless?ni joukon uljaita miehi?, jotka henkens? edest? laskettavat my?t?myrskyyn, pelastaakseen ei ainoastaan itsens?, vaan, ponnistellessaan vaivalla hankitun, kalliin lastin puolesta, my?skin kotona odottavien hengen; miehi?, jotka keskell? kuolemanvaaraakin koettavat kumoon purjehtiville tovereille ojentaa auttavan k?den. Min? ajattelen lukemattomien pursien ja laivojen haaksirikkoa pimein? talvi-iltoina tyrskyjen ja kuohuvien laineitten keskell?, -- niin, olisipa kerrankin hauska n?hd? n?itten aaltojen -- joita tavallisesti tulee kolme per?kk?in, kolmas pahimpana -- tulla rynnist?v?n, vaahtop?iset harjat korkeammalla kuin tullirakennusten katot, ja, ehk?p? harjallaan viel? maihin pyrkiv? purje-alus, kiit?v?n Kristianian rauhalliseen, kapeaan satamaan, lenn?tt?en laivat mukanaan keskelle kaupunkia ja tuoden seurassaan mahtavan, huikean puhurin, joka pyyhk?isisi talot katottomiksi.
Jos ne kerran tulevat, niin tied?n kyll?, ett? minua ne hakevat, minua, kaupungin sivistykseen hautautunutta kaukon?kij??, jonka he arvelevat itselleen kuuluvan. Mutta kaikesta huolimatta ehk? min? silloin, hetkeksi unohtaen kuolemankauhun, tervehtisin niit? kotiseudulta saapuvina yst?vin?, vaikka ne tulevatkin vieritellen ruumiita ja hylkyj? hartioillaan.
Ne n?ytt?isiv?t kerrankin kaikille n?ille sivistyneille pikkuel?jille t??ll? kaupungissa mahtavan meren koko kaameassa suuruudessaan, ja valaisisivat hiukan merensuolaamaa kuolemankauhua heid?n el?m?ns? kelmeyteen.
Tekisip? mieleni n?hd? valaskala puserrettuna Prinssi-ja Tullikadun v?liin tuijottamassa jonkun ylimm?ss? kerroksessa asuvan perheen huoneisiin tai haaksirikkoutunut merihirvi?, jota hienot, kultakalunaiset konstaapelit koettavat kuljettaa raastupaan.
Tahtoisin my?s n?hd? kaupungin teatteriarvostelijani, jotka ovat tottuneet kerran pari viikossa laulun?ytelmiss? n?kem??n mit? p?yristytt?vimpi? tapahtumia, lornetti nen?ll??n seisovan katselemassa tuollaista merin?ytelm??, joka yhdell? kertaa tulvaansa hautaisi kaikki heid?n arvostelijak?sitteens? ja mustepullonsa, n?ytt?en heille kuolemankauhun koko musertavassa vakavuudessaan.
Mitenk?h?n paljon kasvaisikaan sellaisen arvostelijan kyky k?sitt?? mit? runoudessa ja sen kaipuussa on suurta ja mahtavaa, jos h?n kerrankin el?m?ss??n n?kisi ?Ratsastajan?[1] myrskyp?iv?n? 1,700 jalan korkuisena rynnist?v?n etel??n p?in suoraan merentyrskyihin, jolloin h?nen hartioillaan vaippa liehuu pohjoista kohti ja katselija aivan selv??n on n?kevin??n paitsi itse mahtavaa urosta my?skin hevosen p??n, korvat, kaulan, suitset ja mahtavan rinnan.
[1] merkillinen tunturivuori Ruijassa.
T?nne pohjoiseen on my?skin kansan mielikuvitus aina jumalaistarujen ajoilta asti sijoittanut kaikkien pahojen voimien tyyssijan. Siell? ovat lappalaiset noitatemppujaan harjoittaneet ja istuttaneet kalmistoja, ja siell? synk?n, talvipime?n, hyrsky?v?n J??meren rannoilla el?v?t tavallaan viel?kin nuo muinaisaikojen, maailman viimeisiin ??riin karkoitetut jumalat, nuo pirulliset, hirvitt?v?t, puoleksi muodottomat pimeyden vallat, joita vastaan Asajumalat taistelivat, mutta jotka vasta Pyh? Olavi voitokkaalla, v?lkkyv?ll?, ristikahvaisella miekallaan lopullisesti sai kukistetuiksi.
Kaikki t?m?, mink? ihminen, el?ess??n keskell? sivistyst? omalla varmalla konnullaan, niin helposti taikauskona ty?nt?? luotaan -- mutta joka sittekin yh? viel? luonnonvoimain tavoin el?? kansassa -- muodostuu kansan mielikuvituksessa t??ll? etel?mp?n? aivan toisenlaiseksi, melkeinp? nukkemaisen pieneksi.
Pient? pelkoa her?tt?v?t t??ll? kaikenlaiset pikkupeikot, hyv?ntahtoiset mennink?iset tai lemmensairas Ahti, jotka siell? kotipuolellani pohjoisessa liikkuvat pihoilla kuin kesyt kotiel?imet ainakin.
On siell?kin hyv?ntahtoisia maanalaisia, jotka ihmisten rinnalla kaikessa rauhassa harjoittavat kalastusta ja mets?styst?.
Mutta sen lis?ksi luo luonnonkauhu koko lauman pahoja henki?, jotka houkuttelevat ihmisi? luokseen, hukkuneitten miesten haamuja, jotka ik?v?iv?t lepoa kristityss? maassa hiisi?, meritursaita, jotka talvi?in? veneenpuoliskoaan soutaen ilke?sti kirkuvat merell?. Moni todellisessa hengenvaarassa ollut on n?itten t?hden j??nyt pelastumatta, ja kaukon?kij?ille ne n?ytt?ytyv?t.
Mutta joskin luonnon mahtava ylivoima musertavana ja ahdistavana uhkaa el?m?? n?ill? talvipimeill?, vaahtoisilla rajarannikoilla, jotka yhdeks?n kuukautta peitt?? alituinen h?m?r?, niin ett? aurinkoa ei kolmeen kuukauteen kertaakaan n?e ja ihmisten mieli k?y pime?naraksi -- niin on Ruijassa my?skin toisena ??rim?isyyten? ihan vastakkainen luonto, on helteinen, l?pikuultava, tuoksujen t?ytt?m?, tuhansissa v?rivivahduksissa s?teilev? kes?luonto, miss? ??ni kaikuu yli vedenpinnan 10--12 peninkulman p??h?n, miss? tunturit peitt?? ruskeanvihre? ruoho aina huippuun asti -- Lofotenissa 2000 jalan korkeuteen -- miss? matalakasvuiset koivut koristavat rinteit? ja vuorenhalkeamia kuin valkopukuiset, leikkiv?t nuoret tyt?t, miss? mansikan ja vadelman tuoksu voimakkaammin kuin miss??n muualla t?ytt?? ilman ymp?rill?si, kun paitahihasillasi kuljeskelet l?mpim?ss?, ja p?iv? on niin helteinen, ett? mielesi tekee kylpem??n tuonne l?ikkyv??n, p?iv?npaisteiseen, pohjaan asti l?pikuultavaan mereen.
T??ll? tavattavien kasvien voimakkaan v?rin ja tuoksun ovat oppineet selitt?neet johtuvan siit? kirkkaasta valosta, joka auringon ollessa taivaalla ymp?ri vuorokauden t?ytt?? tunturi-ilman. Siksi ei my?sk??n miss??n saa poimia niin tuoksuvia mansikoita ja hallaimia eik? taittaa niin lemuavia koivunoksia kuin t??ll?.
N?iss? Ruijan tunturilaaksoissa, jos miss??n, on kes?n aikana ihana idylli l?yt?nyt tyyssijansa.
Tuntuu silt?, kuin tahtoisi aurinko silloin suudella luontoa viel? herttaisemmin siksi, ett? aika, jolloin saavat olla yhdess?, on niin lyhyt, kuin tahtoisivat molemmat unohtaa, ett? kohta taas eron hetki l?henee. Silloin nousee yht?kki? kuin ihmeen kautta nurmelle ruoho, ja runsauttaan tuhlaten puhkeavat sinikellot, voikukat, p?iv?nkakkarat, orjantappurat, mansikat ja hallaimet jokaisen puron reunalla, jokaisella m?tt??ll? ja rinteell?; silloin surisee ruohossa sadoittain erilaisia hy?nteisi? aivan kuin troopillisissa maissa; silloin vied??n lehm?t, hevoset ja lampaat l?pi laaksojen yl?s rinteille, ja tuntureiltaan saapuu lappalainen laaksoihin juottamaan porojaan joissa; silloin punertavat peninkulmanlaajat muurainsuot; silloin vallitsee p?iv?npaisteinen rauha jokaisessa majassa, miss? kalastaja nyt istuu kotona perheens? luona paikkailemassa verkkojaan talveksi; silloin on Ruijassa ihana kes?, sellainen, jota harvassa seuduin tapaa, silloin siell? vallitsee luonnonilo ja rauha ehk? armaampi kuin miss??n muualla.
T?m? luonnon hivelev? hempeys on sekin painanut leimansa ruijalaiseen. Milloin h?nell? vain on siihen tilaisuutta, h?n mielell??n el?? ja pukeutuu hyv?sti ja asuu hauskasti; mit? ruokiin tulee h?n on oikea