Kaukonäkijä | Page 9

herkkusuu. Turskankielet, mets?hanhenpoikaset, poronydin, suolatut kuningaskampelat, taimenet, lohet ja kaikenlaiset erinomaiset merikalat, jotka tarjotaan maksoineen m?tineen, ovat h?nen jokap?iv?isen? ruokanaan.
Sek? lappalainen ett? ruijalainen talonpoika on sit?paitsi lapsellisesti mieltynyt kaikenlaisiin makeisiin, ja h?nen mieliherkkunsa ?siirappi puuronkastikkeena? on yleisesti tuttu.
Kasvaneena luonnossa, jossa on niin monta mahdollisuutta ja vastakohtaa ja jonka s?velasteikossa on tuhansia odottamattomia vivahduksia, kaikkein villeimm?st? ja suurenmoisimmasta alkaen aina kyyneliin saakka liikuttavaan, vieh?tt?v??n ja hurmaavaan, on ruijalainen yleens? hyv?p?inen ja sukkela, tapaapa h?ness? usein sek? nerokkaisuutta ett? mielikuvituksen runsauttakin.
Ollen mielialoille altis h?n helposti antautuu hetken vaikutuksille. Jos sinun kasvoillasi on p?iv?npaistetta, saa se helposti p?iv?npaisteen h?nenkin kasvoilleen syntym??n.
Mutta ei pid? h?nen suhteensa erehty? luulemalla h?nen hyv?ntahtoisuuttaan yksinkertaiseksi herkk?uskoisuudeksi -- ja t?m? erehdys on sangen yleinen t??ll?p?in. H?nen sielunsa sisimm?ss? v?ijyy h?nen tiet?m?tt??n aina hiljainen ep?luulo aivan kuin valpas merilintu, joka sukeltaa mereen viel? sankkiruudin v?l?ht?ess?kin ja ennenkuin kuula on enn?tt?nyt iske? vedenpintaan siin? kohdin, miss? se viel? ?sken kellui.
Kaikkea odottamatonta, kaiken mahdollisen mahdollisuutta on h?n, luonnon yhteydess? eletyist? lapsuus-vuosista asti, tottunut pit?m??n jokaista rauhallista hetke? uhkaavana miekkana, ja t?m? vaisto seuraa h?nt? h?nen seurustellessaan ihmistenkin kanssa.
Sill? aikaa kun sin? puhut h?nen kanssaan, h?n ehk? siten sukeltaakin sieluusi, sinun aavistamattasi, kerta toisensa j?lkeen, ja ilman ett? mieliala siit? h?iriytyy.
H?n tekee sen, vaikka h?n onkin kyyneliin asti liikutettuna -- se on h?nen luontonsa ja sit? h?n ei heit? vaikka olisikin vaihtanut luonnonel?m?ns? sivistyneihin oloihin. H?n v?istyy syrj??n, hiipii mielikuvituksellaan ja valppaalla ep?luulollaan ajatuksiisi tarkastaen niit? joka puolelta -- niin, oikean nerokkaan ruijalaisen min? uskon -- itse olen sellaiseen liian v?synyt ja v?linpit?m?t?n -- sinun aavistamattasi k?det taskussaan voivan sukeltaa sisimpiin ajatuksiisi, otsasta sis??n ja ulos takaraivosta.
Etsiv?ksi poliisiksi ja valtiomieheksi h?n sopisi erinomaisesti, jos h?ness? vain olisi hiukan enemm?n tahdonlujuutta eik? h?n olisi niin lapsellisen altis hetken vaikutuksille; mutta siin? onkin h?nen heikko puolensa.
Puhun t?st? syv?lle juurtuneesta kansanluonteen piirteest? sellaisena, kuin se esiintyy tyypillisiss? luonteissa, enk? sill? tahdo sanoa, ettei Ruijassa olisi lujaluontoisiakin miehi? -- sellaisia on, ja ne karaistuvatkin t??ll? ehk? paremmin kuin muualla ja kohoavat todelliseen suuruuteen.
Alkuper?isess? ruijalaisessa suvussa on luullakseni aina muutama pisara lappalaisverta.
Muutkin ovat tehneet sen huomion, ett? miss? taru kertoo Helgelannin etevimpien talonpoikaissukujen polveutuvan puolihiiseist? ja vuorenj?ttil?isist?, tarkoitetaan sill? lappalaista syntyper??. Meid?n kuningassukumme polveutuvat lappalaisista, ja ?Fin? oli arvossa pidetty nimi, jota on kantanut moni maamme parhaita miehi?, kuten esim. Fin Arneson[1].
[1] ?Fin?-sanalla tarkoittaa norjalainen lappalaista, suomalaista taas h?n kutsuu ?Kv?n?'iksi.
Harald Kaunotukka ja Erik Verikirves naivat lappalais-tytt?j?.
Tuo salaper?inen, puoleksi aistillinen vetovoima, jota pidettiin n?ille ominaisena, olikin vain suuren, l?pi aikojen kahden vierasten kansanainesten v?lill? tapahtuneen yhtymisen eroottinen ilmaus: siin? olivat yhtyneet vaaleatukkainen, sinisilm?inen, ylev? ja arvokas pohjanmies ja tumma ruskeasilm?inen, vilkas, mielikuvitukselle altis, luonnon salaper?isyytt? uhkuva, mutta heikkoluontoinen, sorrettu lappalainen, joka viel? t?n?kin p?iv?n? suksillaan kuljeskellen laulelee surumielisi? laulujaan monen norjalaisen mieless?, vaikkei t?m? rotuylpeydess??n edes aavistakaan olevansa sukua sille kansalle.
Muuten ilmenee minun kokemukseni mukaan suuri eroitus, mik?li tuo sekoitus on tapahtunut heikon lappalaisen tai rotevan, voimakkaan, itsep?isen suomalaisen eli kainulaisen kanssa. Siin? on ero kuin mollin ja duurin v?lill? samassa musiikkikappaleessa.
Lappalaissekoituksella on ollut ratkaiseva merkitys nykyisen Norjan kansan henkisiin ominaisuuksiin n?hden.
Kainulaisnorjalainen sekoitus on luonut tarmokkaita, loogillisia, uhkamielisi? ja toimintakykyisi? ihmisi?. Se on varmaankin suuressa m??rin ter?st?nyt meid?n ?stlantilaisen ja trondjemilaisen heimomme. Ruijassa on sit?vastoin p??asiallisesti lappalaissekoitus ollut vallitsevana ja sen mukaan on kansanluonnekin muodostunut. Kainulais-norjalainen on ruijalaisen luonnon herra, lappalaisnorjalainen taipuu sen alle ja k?rsii sen ylivoimasta.
Ruijalaisen luonnon vastakohdat ovat siksi voimakkaat ja ??rim?iset, ett? sen keskuudessa el?v? ihminen aina on murtumisen vaarassa.
Synkk?mielisyydell? ja surunvoittoisuudella, joka siell? valtaa itse kansanmiehenkin ja joka niin usein johtaa mielenvikaisuuteen ja itsemurhaan, on varmaankin syv?t juurensa n?iss? luonnonsuhteissa: pitkiss? pimeiss? talvissa raskaine mahtavine n?kyineen, jotka painavat sielun yksin?iseen valonkaipuuseen, voimakkaissa, ?kkin?isiss? vaikutelmissa, jotka sek? valoisana ett? pime?n? vuoden aikana liian syv?sti j?rkytt?v?t sielun sisimpi? herkki? kieli?.
Olen ajatellut n?it? asioita ehk? enemm?n kuin muut, samalla kun itse puolestani olen niist? k?rsinyt, ja min? ymm?rr?n -- vaikka taasen, mit? itseeni tulee, en sit? ollenkaan ymm?rr? -- miksi ?second sight?, kyky n?hd? henkimaailmaan, ?kaukon?k?isyys?, joksi sit? Ruijassa sanotaan, siell? kuten Sj?llannin-ja Orkney-saarillakin ilmenee sukuominaisuutena kulkien perint?n? polvesta polveen. Ymm?rr?n, ett? se on sielunsairaus, jota ei voi l??kkeill?, ei j?rjen eik? tahdon voimalla parantaa.
Ihminen syntyy varustettuna paitsi kahdella terveell? silm?ll? viel? kolmannellakin ikkunalla sielunsa kammiossa, mist? h?n voi n?hd? maailmaan, jota muut vain aavistavat, mutta jonne h?nen on pakko katsella, milloin se h?nt? kutsuu; sit? ikkunaa ei voi tukkia kirjoilla eik? mill??n j?rkeilyll?, sit? ei voi muurata kiinni edes keskell? valistunutta p??kaupunkia el?ess?, korkeintaan sen voi hetkeksi peitt?? jollakin unohduksen verholla.
Oi, kun muistelen, miten min? kotona Ruijassa kuvittelin kuninkaan linnan Kristianiassa huippuineen ja torneineen mahtavana kohoavan yli kaupungin ja kuninkaan miesten kultaisena jonona kulkevan linnankartanosta aina valtaistuinsaliin asti, tai miten olin kuulevinani Akerhusin linnoituksesta tykkien jyskeell? ilmoitettavan kuninkaan tulon sotamusiikin ja kuninkaallisten k?skyjen myrskyn lailla t?ytt?ess? koko ilman. Kun muistelen, miten min? kuvittelin ?valon korkeata suojaa?, yliopistoa, suureksi, valkoiseksi liituvuoreksi, jonka ikkunoissa hohti alituinen auringonpaiste, tai miten min? mieless?ni kuvailin suurk?r?j?salia ja niit? miehi?, jotka