Katri Holm | Page 3

olen käyttänyt heitä kirkossa joka sunnuntaina, ja nyt he
palvelevat kunnon ihmisiä, enempää ei voi kukaan kristitty vaatiakaan
köyhältä työläis-naiselta", mutisi hän viimein ärtyneenä, "mutta hyvä
on sen nuhdella, joka ei koskaan ole kokenut, miltä seitsemän lapsen
elättäminen ja kasvattaminen tuntuu."
"No, entä te, rouva Malm", jatkoi Katri huolimatta rouva Andersson'in

pistosanoista. "Teidän tyttärennehän tekevät työtä tehtaassa, joka
sijaitsee ihan lähitienoossa: varmaankin te laitatte, että he tulevat
säännöllisesti kotiin, eivätkä lähde pitkin katuja kuljeskelemaan?"
"Johan nyt!" nauroi rouva Malm, "tytöt tuskin milloinkaan palajavat
tehtaalta ennen yhdeksää, eikä minun silmäni ulotu näkemään,
viipyvätkö he siellä hiukan yli määrätyn aikansa. Ja pahaa, ilkeätä tietä
he sinne saavat astuskella, niin paljon tiedän. Oikein tunnen
huojennusta sydämessäni, milloin kuulen heidän tömistelevän
jalkojansa ulko-eteisessä."
"Mutta työ tehtaasta lopetetaan jo kahdeksalta", väitti Katri, "miksi he
eivät sitte ennen yhdeksää kotiin tule?"
"Kuuluuhan se jo kahdeksalta lopetettavan, mutta sen jälkeen sattuu
aina olemaan milloin yhtä, milloin toista vielä tehtävänä, ja aina ne
tytöntynkät keksivät jos jonkinlaisia tekosyitä saadaksensa hiukan
aikaa rupattelemiseen ja leikinlaskuun. Olen kyllä sanonut heille, että
heidän täytyy tulla suoraa tietä kotiin, mutta kas, ne eivät vaan tottele."
"Tiedättekö, rouva, mitä minä tekisin teidän asemassani ollen?" kysyi
Katri,
"Mitä tekisitte?"
"Minä antaisin heidän tietää, kuka heidän käskijänsä on: kävisin *itse*
joka ilta noutamassa heidät tehtaalta kotiin, kunnes he kerran oppisivat
*tottelemaan*."
"Minulla ei ole aikaa hakea heitä sieltä", voivotteli rouva Malm,
"minun on kerrassaan mahdoton päästä taloudestani siihen aikaan."
"Te voitte, rouva, kun vaan tahdotte", väitti Katri, "ja monta iltaa ei
teidän siellä tarvitsisi juostakaan, sillä pian kyllä tytöt oppisivat
itsestänsäkin tulemaan säännöllisesti kotiin. Ja mitä luulette tehtaan
nuorten miesten ja erittäinkin isäntäväen arvelevan senlaisista nuorista
tytöistä, joilla on niin kelpo äiti? He pitäisivät tyttöjänne suuressa
arvossa, sillä juuri sellaisia tyttöjä tahtovat nuoret miehet vaimoksensa.
Katsokaa, miehet kyllä halukkaasti seurustelevat hetkisen katutyttöjen
kanssa, mutta *kunnon tyttöjä* he vaimoksensa tahtovat; asia on ihan
sama alhaisissa kuin ylhäisissä. Mies on aina samanlainen, olkoon hän
sitte muurari tai luutnantti. Minä ne kyllä tunnen."
Katri levitti oikean kämmenensä nyykäyttäen päätään tärkeän
näköisenä, ikäänkuin viitaten suuriin kokemuksiinsa kunkin eri
yhteiskuntaluokan alalta.

"Niin, näistä asioista on kyllä helppo jutella", valitti rouva Frisk, "mutta,
mitä tehoa, milloin asiat esimerkiksi ovat niinkuin meillä? Tyttöjä on
neljä ja poikia kaksi; koti on pidettävä siivossa ja kunnossa, ruuan tulee
olla valmiina pöydässä, milloin ukko tulee työstä, ja hän sekä lapset
ovat pidettävät siistissä ja eheissä vaatteissa. Kuinka luulette, Katri
neiti, että kaiken tämän ohessa vielä voisi pitää lapsiansa silmällä;
tarkoitan nimittäin noin hienosti ja herrasväen tapaisesti, kuten te
tahtoisitte."
"Ensi aluksi tulisi teidän estää heitä pitkin kyliä juoksentelemasta,
kuten he nyt saavat tehdä. Miltei aina kun pistäyn ulos ovestani näen
minä jonkun pienen Friskin nurkissa kieppumassa. Täten he jo aikaisin
tottuvat ulko-elämään. Ensin lörpöttelevät poikien ja lopulta loruelevat
miesten kanssa. Onhan vanhin tyttärenne Gerda jo kolmannellatoista
ikävuodellaan; miksi te ette vaadi häntä työhön nyt, kun hän on
koulunkäyntinsä päättänyt?"
"Olen kyllä koettanut, mutta se on vallan mahdotonta, tyttö kun ei
kerrassaan tahdo", valitti rouva Frisk.
"Tahdo?" toisti Katri, "mitä se merkitsee? Ettekö te, rouva, tiedä, missä
pikkuväen tahto on? Se on vielä metsässä kasvamassa. Mutta totta
puhuen, kyllä te, alhaison emännät, olette oikeita raukkoja, kun on
kysymys lastenne kasvatuksesta. Alituiseen kuulee heidän vinguttavan
joko "Stiina ei tahtonut", tai "Anni, se suuttui niin, kun käskin sisälle
menemään, ettei toista kertaa suinkaan kannata käskeä." Ikäänkuin ette
rahtuakaan ymmärtäisi, että lapsen *täytyy totella*, jos hänestä mielitte
ihmistä tehdä. Ei, kyllä ylhäisön äidit siinä suhteessa ovat paljon
parempia. Olen palvellut everstin, paronin, kansliasihteerin ja
pankkiirin perheissä, ja neljästä emännästä oli ainoastaan *yksi*
senlainen, joka ei saanut lapsiansa tottelemaan. Niin, paronitar se
mahtoi maar ollakin oikein tuima äiti, sillä usein näin neitien olevan
vesissä silmin, kun eivät saaneet tehdä oman tahtonsa mukaan. Mutta
juuri sillä tavoin he kasvoivat kelpo tytöiksi ja joutuivat naimisiin
kunnon miesten kanssa jok'ikinen."
Rouva Modin, joka oli vaiennut koko ajan, huokasi nyt syvään ja alkoi
hänkin valittavalla äänellä:
"Niin, hyvä on Katri neidin näin jutella, jolla ei lapsia ole; kun hänellä
vaan niitä olisi, niin tietäisi kai hän hiukan paremmin, minkälaista
niiden kasvattaminen on. Niin pian kun kakarat kasvavat niin suureksi,

että he voivat kieltään pieksää, rupeavat he suulastamaan ja
väittelemään vanhempiansa vastaan; tuota tekoa he jatkavat, kunnes
joutuvat onnettomuuteen. Kyllä silloin nöyrtyvät ja kauppojansa
katuvat. Vast'aikaa se!"
Ja taas huoahti äiti raukka syvään, vaipuen uudelleen surullisiin
ajatuksiinsa.
"Sanon teille jotakin, rouva Modin", vastasi Katri yhä säestäen
sanojansa lyömällä tahdikkaasti kapustallansa pöydän laitaan, "minulla
tosin ei ole ollut lapsia, kuten teillä, mutta sen sijaan on minulla ollut
enemmän elämänkokemusta ja samalla suurempia -- kiusauksia.
Uskokaa tai älkää", -- Katri hymyili veitikkamaisesti, "mutta Katri
Holm ei nuorena tyttönä ollut juuri niin ruma näöltään, että miesväki
olisi häntä pakoon lähtenyt."
"Eipä vainkaan", naurahti rouva Frisk, "näkyy kyllä, että hänellä oli
silmät, kuin hehkulamput."
"Juuri niin ja sentähden saatan puhua kuten puhun", jatkoi Katri
lausevasti keikauttaen niskaansa, "sillä kokemuksesta tiedän keinot,
millä