Katajainen kansani | Page 3

vartiota pit?v?t. Jos se sammuisi, silloin uhkaisi onnettomuus maata, sill? se olisi merkki siit?, ett? toivo on syd?mist? kadonnut.
Sent?hden ?lk??n sallittako t?m?n kukkien liekin koskaan sammua. Loistakoot ne siin? p?iv?st? p?iv??n ja vuodesta vuoteen tuoksukoot, kunnes kaikki on taas, niinkuin oli ennen. Muistuttakoot ne siit?, mit? meill? oli ja mit? meilt? otettiin.
Ja sent?hden kantakaamme sinne kev??n ensi vuokko ja syksyn viimeinen kanerva ja tuokaamme sinne kes?isten lehtojemme tuoreimmat tuomet ja niittyjemme hempeys ja luhtaisten rantojemme lempi. Ja talvet pitk?t hoitakaamme majan matalimmankin ikkunassa kukkaa--keisarivainaan.
?lk??nk? kukaan kotoaan matkalle l?htiess??n unohtako ottaa k?teens? kukkaskimppua, ?lk??nk? sit? perille tultuaan j?tt?k? patsaan juureen heitt?m?tt?...
Ett? toivomme aina yht? vihre?n? pysyisi, ettei menneiden muisto koskaan mielest?mme murenisi, eik? luottamus parempiin p?iviin lemuamasta lakkaisi.
1899.

LAULAEN.
Laulaen kev??ll? lintuset pes??ns? laittoivat, viserrellen kortensa uuteen asuntoonsa kantoivat. Helisiv?t lehdot, ja ty?n riemua raikuivat rannat.
Kulkija kuuli soittoa ilmasta ja luuli lintujen huolettomina oksalta oksalle hyppiv?n.
Ja kuitenkin oli se heid?n ty?aikansa kiireisin, eik? huoli huomisesta sallinut heid?n suven lyhytt? y?t?k??n lev?ht??.
Kun pes? oli valmis, vaikeni lintujen laulu, ja ??net?nn? onnestaan hauteli emo l?mpimin rinnoin ilojensa hedelmi?, ja toverinsa kattoi h?nelle lempens? osoitteeksi kukkuran p?yd?n. Ja heid?n onnensa oli niin suuri, ettei ollut s?velin soitettavissa.
Mutta pes? s?rkyi, ja maahan putosivat hentoiset munat ja kivihin murskautuivat. Mutta ei istunut emo oksalle itkem??n eik? vaurioitansa valittamaan. Uutta pes?? h?n kohta laittamaan lensi, ja entisen ty?virren tovereineen viritti. Viritti virren ja soitti s?velen niin syv?n ja sulavan, ett? ihmetellen kuuntelivat sit? ilmojen asukkaat ja ihastuen riensiv?t kilvan apuansa antamaan ja s?rjetyn pes?n sijalle kortensa kantamaan. Vaikka jo syyskes?n tulleen tiesit, niin kev?isess? lehdossa taas kulkevasi luulit.
Eik? lakannut laulu, eik? sortunut soitto, ennenkuin oli uusi asunto valmis ja emo taas siin? l?mpimin rinnoin ilojensa hedelmi? hautoi.
* * * * *
Laululla sinut, Suomeni, horroksistasi her?tettiin, suuret runoniekat soittivat kanneltansa kansani korvaan, ja esi-isien vanhat virret unen silmist?si ajoivat.
Ja kansan nuoriso kulki kyl?st? toiseen niit? toistellen. Luulit heid?n huvikseen huhuavan, ja he vain kivi? kantoivat yhteisen pes?mme perustukseksi ja almuja anoivat is?nmaan alttarille.
Sein?t nousi, katto kohosi, ja pian liehui valistuksen lippu tuhansien kotien harjoilla.
S?rkyi Suomelta pes?ns? ... puhkesi pohja...
Eik? ennen s?rky? ehtinyt, kun jo taas raikuu kunnailta rakentajien laulu...
N?en suoriutuvan siivilleen Suomeni laulajain parven, n?en neitosten ja valkolakkisten nuorukaisten nousevan ja salojen keskeen kiirehtiv?n. Laulu soi suurissa saleissa, ja kaiku vastaa majan matalimmankin ovelta.
Laulaen usmat er?maista ajamme ... laulaen salot taas toivojemme sinehen puemme.
Laulaen roudan rinnoistamme sulatamme, laulaen rauniokivet rahaksi leimaamme...
Laulaen, Suomi, sun s?rkyneen pes?si korjaamme...
1899.

MITEN LUMEN VALTA VOITETTIIN.
Sis?maassa maaliskuulla 1899.
Ei muisteta t??ll? aikoihin olleen niin paljon lunta ja niin korkeita kinoksia kuin t?n? talvena. Se sama lumimyrsky, joka t?m?n kuun 18 p:n? katkaisi paluumatkan suurelta Suomen l?hetyst?lt?, on riehunut t??ll?kin maan syd?mess? viel? hurjemmalla raivolla ja viel? suuremmalla voimalla kuin Etel?-Suomessa. Kaupungit ja kyl?t n?ytt?v?t siperialaisilta jurttakylilt?, joista savu nousee katoilta kuin lumim?tt?iden keskest?. Pikkum?kit ovat niin ummen peitossa, ett? on t?ytynyt ruveta kaivamaan tunneleita ovien ja ikkunoiden eteen. Kujat ja solat ovat lunta niin kukkuranaan, ett? aidanseip?it? tuskin n?kyy. J?ill? on tie kuin korkea harju. Jokainen vastaantulija on ep?luuloa her?tt?v? vihollinen, joka uhkaa kaataa kumoon reet ja hevoset.
N?ytt?? silt? kuin t?m? lumij?ttil?inen olisi yhdell? rynt?yksell? tahtonut ly?d? alleen koko maan, pys?hdytt?? kaiken liikkeen ja sitten hiljaa ja varovasti haudata ja tukehuttaa kaiken el?m?n ja lopuksi kev?ttulvain tullen yht'?kki? riipaista mukanaan mereen vangitsemanaan saaliina pellot, niityt, myllyt, tehtaat...
N?ytt?? silt? kuin olisi se ollut talvenhaltijan totinen aikomus ja niinkuin se siin? aikomuksessa alussa olisi onnistunutkin...
Sill? kaikista kertomuksista p??tt?en valtasi kauhu kansan, vaikka n?ill? seuduilla kyll? vanhastaan on pahoihinkin pyryihin totuttu. Ei osattu mihink??n liikkua, ei p??sty naapuriinkaan, ei tiedetty, elettiink? siell? vai oliko tuiskuun tukehduttu--ajateltiin vain s??lill? ja pelolla ja vavistuksella matkalla olevia, joiden kohtalosta ei mit??n tietty. Oltiin kuin piiritetyss? talossa, jonne vainolainen on tiet sulkenut ja jota se mets?n rannasta v?ijyy.
V?hitellen alettiin kuitenkin tointua ja tuumailla, mit? olisi teht?v?. Lyhyt hetki ajateltiin sit? ja luotettiin siihen, ett? kai viranomaiset pit?v?t huolta siit?, ett? ainakin valtatiet tulevat kuljettavaan kuntoon. Niidenh?n on asia katsoa, ett? ne, jotka ovat ottaneet teiden aukipidon urakalle, tekev?t velvollisuutensa. Siell? t??ll? ovat lumireet olleetkin liikkeess?, mutta liukuneet kovien kinosten yli niihin juuri ollenkaan uppoamatta, j?tt?en pehme?mmill? paikoilla vain pieni? t?yr?it? kuin heikkoja vastalauseita lumen valtaa vastaan. Lapioihin, jotka ovat tehoisat aseet suurten tuiskujen j?lkeen ja jotka tekev?t ihmeit? silloin, kun Suomen valtion rautateiden veturiauratkaan eiv?t mit??n voi, eiv?t viranomaiset ole k?skeneet tarttua, vaikka heill? vanhain asetusten mukaan siihen olisi ollut oikeus--lienev?tk? sen sitten tehneet n?iden hankihirvi?itten pelosta vaiko s??list? kansaa kohtaan, s??st??kseen sit? uusista rasituksista. Sent?hden seisovat kinokset t??ll? yh? yht? korkeina kuin ennenkin ja saanevat, ainakin mit? virallisiin toimenpiteisiin tulee, seist? siin? siksi, kunnes Herran p?iv? ne kerran sulattaa.
Mutta usein tapahtuu, ett? kun viranomaiset jolloin kulloin eiv?t ole teht?vist??n selvill?--mik? sattuu tavallisesti juuri silloin, kun heid?n apuaan kipeimmin kaivattaisiin--keksii kansa itse jonkin keinon itsens? auttamiseksi. Se kyll? miettii muutamia p?ivi?, joskus viikkojakin, mutta lopulta ratkaisee se pulmansa omalla tehokkaalla tavallaan.
Ja niin se teki nytkin.